tiistaina, joulukuuta 30, 2008

Mihin tarvitsemme mediaa?


"You, why do you use my head?
I'm so scared cause you you use my head, I'm scared.
Yeah you, why do you have my dreams?
Because you have my dreams, I'm blind."

- the Nights of iguana

"Kun sosialismille alkaa käydä huonosti, se alkaa ja yrittää matkia kapitalismia.

Kun kapitalismilla menee huonosti, se huutaa apuun heti jotain yhteiskunnallista, ja köyhiä.

Ja he eivät olisi tosi köyhiä, jos he eivät kuulisi tätä huutoa ja lemmenkutsua ja tulisi sankoin joukoin

koko joukkovoimallansa. Kapitalismia tukemaan. Että se selviäisi, humalastansa, hulluudestansa."

- Paavo Haavikko (Kansalaisvapaudesta 1989)

ai niin ja..

"Mahdottomat asiat on alettava heti"
- sama kuin edellä

..josta on tuleva mottoni, mikäli alan joskus tavoitella onnellisuutta.

tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Mielipidekirjoitus ensiapupakkauksista (julkaistu Salon Seudun Sanomissa 19.12.2008)

Ensiapupakkaus auttaa kun hätä on suurin

Onnettomuuspaikalla on tärkeintä, että ammattilaisapua saadaan hälytettyä nopeasti paikalle, mahdolliset lisäonnettomuudet saadaan estettyä ja loukkaantuneille tarjotaan tarvittava ensiapu. Onnettomuuspaikalla aivan yksinkertaisimmilla toimilla voidaan pelastaa ihmishenkiä

Ensiaputaitojen lisäksi on tärkeää, että esimerkiksi kolaripaikalla on saatavilla asianmukaisia ensiapuvälineitä. Jos ensiapupakkaus olisi pakollinen varuste jokaisessa autossa, voitaisiin taata, että välineitä on käytettävissä silloin kun tarve on suurin. Kysymyshän olisi käytännössä vastaavasta määräyksestä kuin esimerkiksi palovaroittimen pakollisuus jokaisessa asuinhuoneistossa tai vaikkapa polkupyöräkypäräpakko.

Mainittuihin esimerkkeihin verrattuna ensiapupakkauspakkoa olisi myös huomattavasti helpompi valvoa. Valvonta voitaisiin järjestää jo olemassa olevien järjestelmien puitteissa osana tavallista liikennevalvontaa ja ajoneuvojen määräaikaiskatsastuksia. Ajan myötä ensiapupakkauksesta tulisi itsestään selvä varuste jokaiseen autoon.

Kansanedustaja Katja Taimela tiedusteli kirjallisen kysymyksen muodossa maan hallituksen kantaa ensiapupakkauksen pakollisuuteen. Vastauksessaan liikenneministeri Vehviläinen toteaa: "ensiaputaito ja ensiapupakkaus autossa ovat hyviä asioita, ja on toivottavaa, että liikenteessä olisi runsaasti ajoneuvoja, joissa nämä toteutuvat. Ensiapupakkauksen määrääminen pakolliseksi varusteeksi kaikkiin henkilöautoihin ei ole kuitenkaan kustannustehokas keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi".

On huomattava, että mm. Itävallassa, Kreikassa, Tsekissä ja Venäjällä kustannustehokkuus on jäänyt kakkoseksi ihmisten akuutin hädän ollessa kyseessä. Mainituissa ja monissa muissa maissa ensiapupakkaus on pakollinen varuste henkilöautoissa. Nyt joululahjojen ostosesongin aikana suosittelisinkin ensiapupakkausten varaamista pukin konttiin jokaiselle autoilevalle lähimmäisellemme. Tästä lahjasta koituva mahdollinen hyöty saattaa lopulta osua omallekin kohdalle.

torstaina, marraskuuta 20, 2008

kuulostaa kerrankin ihan järkevältä Jyrkiboy

"Blessed be the blades
Blessed be the sighs
Dionysus against the crucified

Find your truth
Face your truth
Speak your truth
And be your truth...

Clean your flesh and mock your fears
The brightest sun is the purest gun

Heal yr'self
Hurt yr'self
Judge yr'self..."

Manic Street Preachers

Sattumalta silmilleni netin ihmemaasta pongahtanut uutinen vuodelta 2003:

"Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jyrki Katainen varoittaa romuttamasta hyvää julkisen ja yksityisen terveydenhuollon järjestelmää väärillä päätöksillä. Sellaisiksi hän laskee ehdotukset terveydenhuollon asiakasmaksujen korottamisesta ja Kela-korvausten osittaisesta poistamisesta.

Kunta- ja alueministeri Hannes Mannisen (kesk.) esitykset julkisen terveydenhuollon asiakasmaksujen korottamisesta ns. hyvätuloisten kansalaisten osalta uhkaavat Kataisen mielestä pahasti terveydenhuollon tulevaisuutta.

- Mikäli julkisen terveydenhuollon maksut koetaan liian korkeiksi, on vaara, että osa terveyspalvelujen käyttäjistä ei koe julkista terveydenhuoltoa enää hyväksyttäväksi ja siirtyy yhä enemmän yksityisten palvelujen käyttäjiksi. Tämä vaarantaisi julkisen palvelutuotannon tulevaisuuden, Katainen sanoi perjantaina Silmälääkäriyhdistyksen koulutuspäivillä Kuopiossa."
(www.verkkouutiset.fi) IKK, 19.9.2003

maanantaina, marraskuuta 17, 2008

Voittajia, häviäjiä ja muutama Juudas

"The times are different, the image remains the same
Repeating backflashes remembering the name
Approaching visions of things I can't recall
A familiar smile awakes the pain
Unkept promises
The night awaits
The act of confidence
The kiss of Judas
I feel the lips on my cheek
The kiss of Judas"

-Stratovarius

Nyt parin viikon jälkeen kun vaalipöhnä alkaa asettua on hyvä tutkailla Someron kuntavaalisaldoa. Kysymyksessä olivat ensimmäiset vaalit, jotka sain viedä läpi puheenjohtajan asemassa. Rooli oli työläs ja haastava. Kampanjan aikana koettiin niin onnistumisia kuin epäonnistumisia. Kannatuksemme konkretisoiduttua luvuiksi ja asiaa hetken sulateltuani voin olla numeroiden kertomaan pääosin tyytyväinen.

Someron Demarit oli suurista puolueista ainut voittaja Somerolla. Lisäsimme äänimääräämme yli sadalla (+ 3,0 %) valtuustopaikkojemme säilyessä kahdeksassa. Kannatuksemme on Somerolla nyt 23,6 %, minkä myötä pitkäaikainen trendi saavutti yhden tavoitteensa, eli Someron Demarien kannatus nousi korkeammaksi kuin SDP:n kannatus valtakunnallisesti. Jatkossa myös meidän somerolaisten täytyy panostaa enemmän kirittäjän sparraamiseksi parempaan juoksuun. Itse uskon SDP:n vahvaan nousuun puheenjohtaja Urpilaisen johdolla.

Voittajiin Somerolla lukeutuu ohellamme myös perussuomalaiset, jotka ainoina päihittivät meidät äänimäärän kasvussa. Ero oli parikymmentä ääntä. Perussuomalaisten lisäksi lisäpaikan valtuustoon ottivat kristillisdemokraatit ja vasemmistoliitto. Näistä vain kristilliset onnistuivat kasvattamaan äänisaalistaan edellisistä kuntavaaleista.

Suuret porvaripuolueet keskusta ja kokoomus ottivat takkiin äänissä suhteellisesti saman verran. Keskustan kannatus putosi yli kaksisataa ääntä, joten me demarit otimme kepua kiinni reippaasti yli kolmesataa ääntä (prosenttiyksiköissä tämä tekee miltei kuuden prosenttiyksikön kirin). Keskusta menetti kaksi paikkaa valtuustossa ja yksinkertaisen enemmistönsä vaaliliitostaan huolimatta. Kokoomus putosi kuuteen paikkaan valtuustossa menettäen yhden valtuutetun.

Vaalien jälkeen keskusta kiiruhti tekemään kauppoja vasemmistoliiton kanssa. Näin kepu omii itselleen laskennalliset mahdollisuudet saada kaupunginhallitukseen edelleen yksinkertaisen enemmistön. Sanelupolitiikan takuumieheksi ilmoittautunut vasemmistoliitto sai kaupassa paikan sieltä ja paikan täältä. Kutsuisin tätä halvaksi hinnaksi omien äänestäjien pettämisestä.

Luottamuspaikkaneuvottelut puolueiden kesken saivat näin ollen huonon alun. Luottamuksen rakentaminen puolueiden ja valtuutettujen välille olisi erittäin tärkeää tulevan kauden vaikeat haasteet tietäen. Nyt kristillinen keskustavasemmistomme luo Somerolle hallitus-oppositio –asetelmaa. Vaalien häviäjät kahmivat asemia itselleen häikäilemättä. Vaalitulos, äänestäjien tahto ja demokratia ovat kepulle ja vasemmistoliitolle yhdentekeviä.

"When you think it's all said and done

Bow down
Sell your soul to me
I will set you free
Pacify your demons

Bow down
Surrender unto me
Submit infectiously
Sanctify your demons

Into abyss
You don't exist
Cannot resist
The Judas kiss"

-Metallica


Someron sosialidemokraatit vaativat vaalituloksen kunnioittamista ja sen huomioimista luottamuspaikkoja jaettaessa. Me emme voi missään tapauksessa hyväksyä sitä, että keskusta ottaa viidellätoista valtuutetulla kolmestakymmenestäviidestä (osuus siis vajaa 43 %) ja 43,4 prosentin kannatuksella yksinkertaisen enemmistön kaupunginhallitukseen. Yksinkertainen enemmistö missä tahansa elimessä, oli se sitten demokraattisesti valittu tai ei, toimii ainoastaan demokratian rajoittajana ja keskustelun tukahduttajana. Tämä on nähty Somerolla kuluvalla kaudella.

Nyt ollaan väärillä raiteilla, mutta suunnanmuutos ei ole vielä myöhäistä. Someron demarien väen tulee olemaan hyvin vaikeaa hyväksyä minkäänlaista neuvottelutulosta luottamuspaikkajaossa. Kentän paine neuvottelijoita kohtaan on kova. Myös demariväki kokee itsensä petetyksi, poikkeuksena muihin pettyneisiin äänestäjiin on siis se, että omat eivät ole pettäneet vaan muut.

Itse haluan loppuun asti tehdä työtä sen puolesta, että neuvottelutulos saataisiin aikaan ja Somerolla pystyttäisiin hiljalleen hakemaan yhteistyötä yli puoluerajojen. Nyt valtuutettujen vaihtuessa suurelta osin tähän olisi mainio mahdollisuus. Saatan olla yhteistyötoiveineni liian idealistinen, mutta nuorena politiikan tekijänä haluan varata siihenkin oikeuden. Toisaalta varaudun myös siihen toiseen, hyvin todennäköiseltä näyttävään, vaihtoehtoon. Me demarit olemme joka tapauksessa valmiit taistoon ja tekemään työtä jokaisen somerolaisen puolesta tänään ja huomenna, niin kuin olemme vaaleissa luvanneet.

Aivan lopuksi haluan (puolueemme puheenjohtajaa kompaten) kiittää kaikkia sosialidemokraattien listoilla olleita ehdokkaita, vaalityötä tehneitä ja tukeneita, sekä tietysti kaikkia äänestäjiämme.

"Lights out - we live in a world of darkness
No doubt - everythings up for sale
We sleep - all of the world is burning
We pray - to God for a better deal

Nothing is sacred - back then or now
Everythings wasted
Is that all there is?
Can I go now?

Judas my guide
Whispers in the night
Judas my guide"

-Iron Maiden

maanantaina, lokakuuta 20, 2008

Enoni on toista maata

"Anna anteeksi eno että katosin
sanomatta sanaakaan
en tahtonut navetan piikaa
syliini kikattamaan
en sietänyt silakan hajua
ja koirien haukuntaa
en jaksanut lypsää lehmää
viideltä aamulla"

- Tuomari Nurmio

Näin vaalien alla on reilua tuoda taustastaan esille myös joitain hieman vähemmän miellyttäviä asioita. Sellaisia pelkoa ja inhoa herättäviä juttuja, joista Hunter S. Thompson kertoo kirjoituksissaan.

Ei, en ajatellut puhua tällä kertaa siitä, että olen käynyt sivarin tai siitä, että olen käynyt armeijan. Tai siitä, että olen poliittinen broileri, tai siitä, ettei minua olisi olemassa ilman SDP:n nuorisojärjestöä (jonka työntekijöinä ollessaan vanhempani aikanaan tapasivat). En ajatellut retostella Britney Spears –diggailullani.

Ei, nyt tunnen pakottavaa tarvetta kertoa teille Risto-enostani. Hän sanoo vaalikoneen esittelytekstissä itsestään seuraavaa:

"Olen nimeltäni Risto Kotti ja edustan näköjään miehisyyden viimeistä linnaketta Suomessa.( Ja jos minä sitä edustan niin ei ole maa kunnon kantimissa ). Olen 54 -vuotias ensimmäinen rehellinen autokorjaamoyrittäjä."

Risto on Järvenpäässä keskustapuolueen ehdokkaana kuntavaaleissa. Annetaanpa Riston jatkaa vielä hieman:

"Siskoja on kolme nuorimmasta vanhimpaan: Riitta, Tarja ja Leena. Valitettavasti he ovat kaikki sossuja eli heidän näkemyksensä elämästä on lähes yhtä rajoittunutta veljespuolueensa Kokoomuksen ( myös työväen puolue )."

Olen siskoista nuorimman, Riitan, poika. Valitettavasti siis "sossu" itsekin ja vieläpä ylpeä siitä. Riitan ja Riston äiti on Elsa, joka on ollut elämänsä sosialidemokraatti ja äänestänyt puoluetta tunnollisesti. Tilanteessa, jossa oma poika on kepun listoilla, Elsa on hyvän äidin tapaan pakotettu äänestämään keskustaa.

Me sosialidemokraatit, "sossut" kuten minä, äiti, isä, tädit, isoäiti ja suurin piirtein muukin suku, haluamme painottaa hyvää ja inhimillistä vanhuutta. Sellaista, jossa saa hyvää hoitoa ja muuta huolenpitoa, eikä ketään pakoteta äänestämään keskustapuoluetta.

Kuten arvoisa lukija on toivottavasti jo huomannut, keskeisin minua ja Ristoa yhdistävä tekijä verisiteiden ohella on hienostuneella tavalla kieroutunut huumori.

Lopuksi haluan nostaa arvoon rakkaan enoni Riston ja minun yhteisen historian kauniita muistoja. Molemmat harrastamme kulttuuria. Käydessämme serkkuni häissä Teksasissa toissakesänä Risto luki Rikoksen ja rangaistuksen. Itse olin lukenut sen jo lukioaikoina. Minä ostin Teksasista Dixie Chicksin uusimman levyn.

Olemme molemmat hyvin tyylitietoisia. Mainitun reissun aikana Risto osti suuren valkoisen stetsonin. Minä ostin sandaalit. Veikkaan, että molemmille on löytynyt matkan jälkeen yhtä paljon käyttöä.

Risto maalailee: "Työnteko on harrastukseni. Aikaisemmin, kun oli aikaa, valmensin Haukkojen pikkujunnuja ikäluokkia 79,82,86. Se oli hienoa aikaa." Kuuluin itse ensin mainitussa ikäluokassa Riken valmennettaviin. Se todellakin oli hienoa aikaa.

Epilogi

Eihän tuolla kaikella polittisella harhailulla ole mitään merkitystä. Kaikkein tärkeintä on, että enoni nimi ei ole Tero.

"Tero ja minä olemme ystäviä
vaikka täysin erilaisia
tykkäämme eri asioista
Tero tykkää viinasta minä käyn lenkillä
Tero polttaa tupakkaa minä olen raitis
Tero tykkää pojista minä tykkään tytöistä
Tero käyttää hametta minä käytän housuja
Tero haisee kakkalle minä haisen ruusulle
Tero on ruma minä olen komea
Tero on tyhmänläntä minä olen älykäs
Tero on länkisääri minä olen pihtipolvi
Tero on sakilainen minä olen herrasmies
Terolla on psoriasis minulla on puhdas iho
Tero on lyhyt minä olen pitkä
Tero on laiha minä olen vanttera
Tero on maalta minä olen kaupungista
Tero on naimisissa minä olen vapaa
Terolla on velkaa minä olen varakas
Tero kulkee jalan minulla on auto
Tero on kusipää minä olen joviaali"

- Lapinlahden linnut

torstaina, lokakuuta 16, 2008

Viesti somerolaisille numerolta 58, vain kultainen Rolls puuttuu..

"I'm your top prime cut of meat, I'm your choice,
I wanna be elected,
I'm your yankee doodle dandy in a gold Rolls Royce,
I wanna be elected,
Kids want a saviour, don't need a fake,
I wanna be elected,
We're all gonna rock to the rules that I make,
I wanna be elected, elected, elected.

I never lied to you, I've always been cool,
I wanna be elected,
I gotta get the vote, and I told you 'bout school,
I wanna be elected, elected, elected..."

-Alice Cooper

tiistaina, lokakuuta 07, 2008

Hienovarainen äänestyskehoitus...

...eli edelliseen viestiin liittyvä lainaus:

"Sitten karjuin kuin mies
kuolintuskissaan,
en tiennyt mitä tahdoin.
Ehkä tarjoilijan, jonka taivuttaisin kaksinkerroin
kuin hakaneulan,
sylkäisisin hullut siemeneni ennen kuin
siemenjohtimeni sidotaan
tai ajetaan ulos kaupungista muiden koirien kanssa
kun en mennyt
äänestämään."


Hunter S. Thompson (Vastasähke hullulta koiralta, Spider magazine 7/1965, kirjassa Suuri Hainmetsästys suom. Pekka Markkula 1982)

Suljetut suut

(julkaistu myös somerondemarit.net -sivuilla)
Somero-lehti on pantannut pari viikkoa kuntavaaliehdokkaiden kirjoituksia ja julkaisee ryppään niitä tulevana perjantaina 10.10. Ei voi kuin kummastella paikallislehden linjaa rajoittaa keskustelua vaalien alla. Toivottavasti keskustelua tulevan perjantain jälkeen sallitaan enemmän.

Tänään tiistaina (7.10) yrityskummi Arto Arvonen kirjoittaa samaisessa lehdessä, että uimahallin paikasta ei pitäisi vielä keskustella. Asiaa selvittävä työryhmä julkistaa selvityksensä marraskuun puolella ja keskustelua pitäisi Arvosen mukaan lykätä sen jälkeiseen aikaan.

Viime perjantaisessa lehdessä valtuuston puheenjohtaja Mauri Salo totesi, että Paras -hankkeesta pitäisi keskustella luottamuselimissä vasta sitten kun vaihtoehdot on saatu rajattua kahteen –kolmeen. Nyt niitä on vielä laskujeni mukaan viisi, joten keskustelu lykkääntynee ainakin vaalien yli.

Tällainen on siis keskustelukulttuuri poliittisista asioista Somerolla. Kuntalaisen mielipiteille ei anneta arvoa lainkaan ja demokratiaa suorastaan halveksitaan. Päätökset halutaan tehdä pienellä porukalla suljettujen ovien takana vähän niin kuin aina on tehty. Lopulta valtuuston kumileimasin kopahtaa keskusteluitta ja nopeasti.

Kuntalaisen on otettava valta takaisin itselleen. Se tapahtuu äänestämällä kuntavaaleissa.

keskiviikkona, lokakuuta 01, 2008

Ai niin, 58.

"Viisikymmentäkahdeksan sekunnin sadasosaa. Sen verran jäi Hanna-Maria Seppälän ja olympiamitalin väliin. Seppälä sijoittui sadan metrin vapaauinnissa neljänneksi. Sijoitus on olympialaisissa se kaikista inhottavin."
-Suomen Kuvalehti

"Kantatie 58 on Kangasalta Kärsämäelle kulkeva kantatie. Tiestä käytetään myös nimitystä Suomenselkätie, ja sitä on markkinoitu vaihtoehtoisena tieyhteytenä valtateille 4 ja 9. Tien pituus on noin 385 kilometriä, ja se on Suomen pisin kantatie. Tie on päällystetty, mutta sen laatu vaihtelee voimakkaasti: joillain osuuksilla tie on valtatietasoinen, mutta toisaalla se on kapea, mutkainen ja mäkinen. Toisaalta tien liikennemäärät ovat pääosin sangen vähäiset." -Wikipedia

"Fifty-eight is the sum of the first seven prime numbers, an 11-gonal number, and a Smith number. Given 58, the Mertens function returns 0.

There is no answer to the equation x - φ(x) = 58, making 58 a noncototient. However, the sum of the totient function for the first thirteen integers is 58."
-Wikipedia

Blogin toimituskunta suosittelee seuraavia musiikkinautintoja:
John Cage: "Fifty-Eight"
58 (Nikki Sixxin sivuprojekti): "Alone Again (Naturally)"
Squid 58: Dismantled
Dvorak: Stabat Mater Op 58 (Lähteet: Wikipedia ja cdon.com)

Somerolla asustaville suosittelemme kuntavaaliehdokasta numero 58.

tiistaina, syyskuuta 30, 2008

Punainen planeetta ja kieroon painettu roponen

"Minä valvoin aamuun asti
ullakon kamarissa
ja katselin putkeni läpi
punaista planeettaa

otin käskyjä vastaan kaukaa
viisailta olennoilta
jotka käyttävät vaivattomasti
valtavaa energiaa"


- Tuomari Nurmio

Hyvät blogiani seuraavat sielut! Olen tekemässä matkaa kohti punaista (reilua) planeettaa lokakuun loppupuolelle asti. Se pitää minut kiireisenä.

Seivaan nyt kuukausittaisen postaustavoitteeni viime metreillä tällä kehoituksella kulttuurin pariin. Eli kiinnostuneet käykööt tutustumassa proosalaatikostani karkuun päässeeseen tekeleeseen osoitteessa www.kotti.info kohdassa "tuotoksia".

Kysymyksessä on kuluneen kesän aikana sepustamani kirjoitelma "Kieroonpainettu roponen", jolla osallistuin Solidaarisuus-säätiön kirjoituskilpailuun valitettavan laihoin joskin ymmärrettävin tuloksin.

Oli mielenkiintoista huomata pitkästä aikaa fiktioon palatessa, kuinka haastava laji se onkaan. Asiatekstiä tulee suollettua työksensä miltei päivittäin. Silti kirjoittaminen on haaste jokaisen tyhjän ruudun kohdalla molemmissa lajeissa. Kirjoittamisen alkamiseen asiatekstin kanssa on tullut työn kautta parempi rutiini. Fiktio tarvitsee inspiraation.

Tarina on siis fiktio, vaikkakin se perustuu löyhästi yhteen todelliseen tapahtumaan. Päähenkilöön ja hänen ajatuksiinsa olen piilottanut kieli poskessa lausuttuja viittauksia tosielämään, mutta nekin on käsitelty fiktiosuodattimen läpi.

"Lukeminen kannattaa aina.." - Jörn Donner
"..ehkä jopa tässä tapauksessa." -Antti Kotti

keskiviikkona, elokuuta 20, 2008

Lähde autoiluretkelle suureen etelän kanjoniin

"Sometimes I feel so down and out
Like emotion that’s been captured in a maze
I had my ups and downs
Trials and tribulations,
I overcome it day by day,
Feeling good and almost powerful
A new me, that’s what I’m looking for"
- Sugababes


Rentouttavan kesän jälkeen, nyt kun jaksaa taas, palaan vielä hieman rankkaan kevääseen. Työn ollessa kutsumus, harrastus ja leipäpuu mahdolliset turbulenssit kiikuttavat ihmistä melko perusteellisesti, vaikka tilanteessa ei sitä ehkä huomaakaan. Loman alussa huomasi pian kuinka pahasti loman tarpeessa olikaan ollut.

"Ei ole helpompaa hommaa kuin olla demareitten rivikansanedustaja. Sinulla on kolme nappia, joita pitää painaa. Ja sitten joku vielä kertoo, mitä nappulaa painetaan. Mutta jos haluaa jatkoaikaa, täytyy tehdä jotain muutakin."
- Pekka Myllykoski (Freud, Marx, Engels & Jung, Soundi 7/97)


Eduskunnassa myrskysi koko kevään. Ministeritason heppulit sekoilivat naisten kanssa kuin teinipojat. Media herkutteli ja kansanedustuslaitoksen arvovallasta murennettiin palasia toistensa jälkeen. Vaalirahaskandaalia käsiteltiin kaikista sellaisista kulmista, joista siitä saatiin otsikoita. Todella halpaa.

Avustajapuolella oltiin ottavana osapuolena osin median silmässä, mutta osiltaan eduskuntatalon sisällä näkymättömissä. Jokunen skandaalinpoikanen avustajiin liittyen jäi medialta huomaamattakin.

Avustajajärjestelmä on melko tuore ilmiö Suomessa. Se, miten systeemi aikanaan ajettiin ylös, on jättänyt eduskunnan sisällä selvästi joitain umpeutumattomia haavoja. Paikoitellen avustajia kohdellaan jonain muuna kuin työtovereina. Pääosin tietysti eduskunnan henkilökunta on mukavaa ja yhteistyöhaluista, mutta poikkeuksia löytyy. Osin nihkeys johtuu siitä kuvasta, joka työstämme annetaan. Meidät nähdään monin paikoin vain kulueränä, ahtaita tiloja täyttävänä amatöörisakkina. Varsinaista työtämme ei arvosteta, koska siitä ei tiedetä mitään.

Ja kuinka voisikaan tietää, kun ensinnäkään kahta samanlaista toimenkuvakokonaisuutta ei talon avustajilla ole. Toiseksi harva edustajakaan jakaa kiitosta avustajalleen, jota ilman esimerkiksi tietokoneen hienoudet, kuten sähköpostin käyttäminen eivät onnistuisi. Tämä oli nyt siis karrikoitu, joskaan ei niinkään kaukana totuudesta oleva esimerkki. Oma edustajani on siitä kiitollinen tapaus, että hän ei säästele kiitoksen sanaa minua kohtaan niin henkilökohtaisessa kanssakäymisessä kuin ihmisten edessäkään. Ja tietokoneenkin perustoiminnot Katja hallitsee ihan hyvin.

Se jättää minulle aikaa hoitaa tärkeämpiä työtehtäviäni, joihin kuuluvat mm. yhteydenpito sähköpostitse ja puhelimitse, valtiopäivätoimien valmistelu ja taustoitus (esim. kirjalliset kysymykset ja erilaiset aloitteet), internet-sivujen ylläpito ja päivitys, vierailujen järjestelytehtävät sekä kaikenlaiset juoksevat tehtävät mitä ikinä eteen tulee. Edustajani valtiopäivätoimet ovat vapaasti luettavissa eduskunnan internet-sivuilla ja sieltä toivottavasti ilmenee asiakokonaisuuksien määrä ja aiheiden laajuus.

Olen talven ja kevään aikana tehnyt taustatutkimusta mm. keliakiavauvoista, nuorten huumekuolemista, aspergerista, häistä, naisten hemmotteluhoidoista, SDP:n historiasta, naisten historiasta (sic.), työ- ja elinkeinoministeriön yhdistämisestä, työvoimatoimistojen toiminnasta, maahanmuuttajien ongelmista, opiskelijoiden asumislisästä, autokatsastuksesta, ympäristöluvista, omaishoidosta ja arvonlisäveroasioista. Laiska töitään laskee, mutta vastapainona sille riittämättömyyden tunteelle, joka seurasi kevään stressistä, on hyvä huomata mitä kaikkea tuli sitten kuitenkin tehdyksi.

"Ei mitään juttua voi lähteä tekemään sillä tavalla, että mitähän noi ajattelee tästä jutusta. Silloin pitäis miellyttää ja lipasta kaikkien persettä ja sehän on ihan demaritouhua."
- Matti Pellonpää (Soundi 3/91)


Myös puolueen jatkuva ryöpytys meinasi käydä voimille. Tie puoluekokoukseen oli kivikkoinen, eikä puoluejohdon vaihtaminen ollut mikään autuaaksitekevä hokkus pokkus –temppu. Tuskin kukaan siitä sellaista toivoikaan. Erilaisia vääntöjä nimenomaan henkilökysymyksiin liittyen käytiin ja paikoin oli tuskallisen vaikeaa erottaa oliko väittelykumppani kuinka tosissaan.

Vaikka puoluekokouksessa henkilökysymykset menivät niin kuin äänestin, ei juhlamieli voinut oikein kohota. Niinhän se on näissä puoluehommissa kun äänestetään, että vaikka itse olisi voittaneen kannan puolella, niin miltei aina siellä toista mieltä olleiden joukossa on monia hyviä tyyppejä, joiden olisi suonut voittaa myös, kun tietää miten vahvasti ovat mielipiteensä takana.

Toinen harmituksen aihe samoin puoluekokouksen kuin viime kevään eduskuntatyönkin kohdalla on se, että asiakysymykset jäivät vähäpätöisempien henkilöön liittyvien kysymysten varjoon. Näin se näyttäisi menevän ja siksi voidaan sanoa politiikan olevan kriisissä. Niin ja siksi silloin tällöin tekee mieli heivata koko homma. Onneksi moisia mielenhäiriöitä on harvoin ja ne menevät nopeasti ohi.

"Valehtelisin jos sanoisin, että rakastan elämää, sillä minä en rakasta sitä sellaisena kuin se on vaan sellaisena kuin sen pitäisi olla. Ei ole mittaa minun kaipuulleni todelliseen elämään. Elämään joka näännyttää itsensä vaihtelevien intohimojen ruuhella, elämään jossa ei ole tietoa rajoista, kohtuudesta eikä johdonmukaisuudesta."
- Akseli Gallen-Kallela (Peter von Bagh: Sininen laulu)


Puoluekokouksesta saatiin ehkä edes yksi asiakysymys julki. Maksuton päivähoito. Luonnollista, että media nappasi tästä kiinni, sillähän on helppo takoa ja polkea demareita vähän joka mutkassa. Minusta tämä yksittäinen kanta oli liikkeelle elintärkeä askel takaisin kohti politiikan tekemistä, jossa arkipäiväisten poliittisten päätösten taustalla on selvä kaukaisempi tavoite. Forssan ohjelma on tällaisesta paras esimerkki.

Uuden puoluejohdon lanseeraama unelmakiertue on tälle looginen ja mainio jatko. Pitää uskaltaa unelmoida tulevaisuutta sellaiseksi millainen se olisi jos saisin päättää omien arvojeni pohjalta. Silloin on helppo tehdä johdonmukaisesti valinnat pienissä politiikan avulla ratkaistavissa kysymyksissä päivittäin, kun tietää mihin suuntaan on menossa. Jos demareilla olisi ollut kaukaisempi visio viime vaalikaudella, varallisuusveroa ei olisi poistettu.

Someron Työväenyhdistyksen puheenjohtajana päätin perustaa kuntavaaleja valmistelemaan oman unelmaryhmäni. Kokoan siihen muutamia toimijoita, joiden suusta ei kuule sellaisia lausahduksia kuten:
"Onhan tätä yritetty jo kymmeniä vuosia, muttei tämä Somerolla voi mennä läpi." Tarkoituksena on luoda osin epärealistinenkin visio siitä, minkälaisessa kunnassa saisimme asua esim. kymmenen tai kahden kymmenen vuoden päästä, jos saisimme vapaasti päättää. Voi olla, että tämä uusi avaus avaa erilaisia näkökulmia asioihin ja tuo sen myötä uudentyyppisiä ajatuksia vaaliohjelmaamme. Voi tietysti myös olla, että se epäonnistuu surkeasti, mutta silloinhan voin aina Ritchie Blackmorea lainatakseni "ottaa kunnon kännit".

maanantaina, elokuuta 11, 2008

Piirin tulevaa puheenjohtajaa preppaamassa...

"Come and gather around
Join in the crowd
Singing those songs that we know
We’ll drink a toast to tomorrow and one to days long ago"

- Blackmore's Night

...Saijan blogissa

maanantaina, elokuuta 04, 2008

Elävän musiikin muisteloita menneeltä kesältä

"Vedä viinaa, ja humppaa!"
-Eläkeläiset

Musiikkikesäni sai surkean alun, kun puoluekokous vesitti vanhojen suosikkien näkemisen. Niin Blackmore’s Night kuin Whitesnake ja Rainbow-solistit Bonnett ja Turner jäivät politiikan jalkoihin.

Politiikasta lomalle siirryttyäni heti heinäkuun alussa musiikkikesän polkaisi käyntiin On the rocksissa koettu the Flaming Sideburnsin ja the Wrecking Queensien keikka. Fleimarit olivat rehellisyyden nimissä hieman jäässä, mutta kyllähän nuo heikoimmillaankin heittävät aivan loistavan shown. Lämppäri the Wrecking Queens oli miellyttävä ja lupaava uusi tuttavuus.

Ruisrockissa kävin lauantain verran hyvässä toveriseurassa ja siellä koetuista musiikkielämyksistä yli muiden olivat CMX, joka yhdisteli miellyttävästi vanhaa ja uutta eri levyiltään, Disco Ensemble, jonka energialataus on mainio ja Flogging Molly, jonka hillbillymusa keräsi yllättävän sankan kuulijajoukon ja ehdottomasti ansaitsi sen. Von Hertzen Brothers oli parempi Ruisrockissa kuin Ilosaaressa jo ihan settilistankin takia, mutta mieluiten nautin sen levyltä, ei mahda mitn.

Ilosaarirock nautittiinkin sitten miltei kokonaisena ja jälleen hyvässä seurassa, joskaan ei niinkään toverillisessa kuin Ruisrock, ja hyvä niin. Perjantain saapujaisiksi elin missattua hurjaa punk-nuoruuttani uudelleen vallatussa talossa järjestetyissä hämyisissä bileissä. Missä nämä tällaiset olivat silloin joskus kymmenen vuotta sitten? Tuskinpa vaan olisin mennyt silloin.. Tuskinpa menisin nytkään toiste, vaikka mukavaa oli. Mutta kokemus on kokemus ja sulka hattuun.

Lapko meni ihmetellessä valoja ja sitä ihmettä että olin taas Ilosaaressa. Taisi olla neljäs kerta. Huono sijoittuminen tuhosi huonojen soundien myötä musiikkinautinnon. Hittibiisit kolisivat silti.

Scandinavian Music Groupin olen nähnyt ennenkin ja täytyy todeta, että jotenkin yhtyeessä on kyllä kaikki kohdallaan, mutta.. Se vaatisi sellaisen oikean mielentilan vastaanottimelta. Sellaista ei ihan löytynyt tällä kertaa, vaikken säätimiäni hirveästi ruuvannutkaan. Toisin kuin VHB, nautin tämän SMG:n kyllä kernaammin livenä.

Ismo Alanko Teholla oli kyllä vallan väärässä paikassa päälavalla. Tosin eipä tuo uusi levykään vielä ole oikein auennut. Isompaa sointia olisi kaivannut tuo hetki ja paikka, kun alettiin kuitenkin lähestyä sitä hetkeä, kun alkaa parhaat bileet.

Ja ne parhaat bileet tarjosi Eläkeläiset. 15-vuotisjuhlakeikka oli riehakas alusta lopun massiiviseen ilotulitukseen asti. Ei mitään uutta, mutta tässä tapauksessa moista ei tarvitakaan. Valtaosa yleisöstä oli ainakin vastaanottavaisimmillaan juuri tällaiselle keikalle ja mikäs siinä, niin minäkin. Pisimmät letkajenkat ikinä!


Sunnuntain korkkasi Kauko Röyhkä ja johtuen hotellin luovuttamistarpeen varhaisesta ajankohdasta olimme todistamassa jo tätä avausaktia. Ja kannatti. Röyhkä ja Riku Mattila yhtyeineen soittivat hyvän keikan. Kaukon ilmehdintä ja tanssiliikkeet hakevat paikoin vertaistaan.

Stella soitti päälavalta selkeästi festareiden kovimmalla volyymillä. Kaveriporukassa tätä dissattiin kovin. Itse olin positiivisesti yllättynyt, kun laulusolistin radiossa ärsyttävä ääni soi nyt hitusen siedettävämmin.

Sitten päälavalla soitti Turisas, jonka musiikki oli piristävää. Kappaleet ja välispiikit puolestaan jotain aivan karmeaa. Varsinkin viimemainitut olivat liian pitkiä ja sisällöltään lähinnä yleisön arvostelemista. Todella outoa. Semminkin kun mainitsivat kuvaavansa dvd:tä. Olisiko kiinnostuneiden vähäinen määrä tuonut paineita?

Lauri Tähkä ja Elonkerjuu ei herättänyt oikein mitään. Kyllähän ne tiettyyn muottiin menevät festarikävijät tätä tanssivat kovastikin, se Radio Novaa kuunteleva posse. Samat tykkäsivät siitä Stellastakin varmaankin. Eikä siinä mitään, hyvä että on jokaiselle jotain.

Romanialainen Fanfare Ciocârlia oli hurjatempoista torvimusiikkia. Hyvinkin hupaisaa. Niille joilla oli vielä krapula, se saattoi olla vähän liikaakin.

Ilosaaren huipensi osaltamme Mike Patton & Mondo Cane & Ilosaarirock sinfonietta. Loistavuutta! Vanhoja italialaisia elokuvakappaleita soitti tämä upea kokoonpano ja tuloksena seurasi todella ainutlaatuinen kokemus. Mike Pattonia jo pitkään diganneelle tämä oli jonkinasteinen täyttymys. Paremmalta tuskin olisi kuulostanut Fantomas, Tomahawk, Mr. Bungle, Peeping Tom tai Faith no morekaan. Paluumatkamme alkoi Nightwishin aloitellessa.

Someron Kirnurock järjestettiin jo 25. kerran. Itselleni tämä oli toinen kerta Lylyjen pihapiirissä soineessa tapahtumassa. Iltapäivän kaksi ensimmäistä orkesteria saivat hyvälle tuulelle. Varsinaisesti iski kuitenkin vasta the Grammers, joka olikin aivan loistava. Sickboys plays social distortion meni vähän ohi säätäessä (siis allekirjoittaneen säätäessä, ei bändin..), mutta soittotaidosta ei ainakaan ollut kiinni. Social distortion on itselleni aivan uusi nimi, eikä tämän perusteella hirveästi innosta tutustumaan, ei mahda mitään. Twelve Inchesiä olisi tietysti kuunnellut mieluummin. Muut riennot kutsuivat tässä vaiheessa, joten lopuista bändeistä ei tullut havaintoa. Tätä harmittelin jälkeenpäin lehdestä luettuani, että illan loppuohjelmistokin oli silkkaa rautaa. Kaikkea ei voi saada…

Ja lopuksi Faces. Tämäkin jäi lyhyen pistäytymisen varaan. Lauantain verran tuli ihmeteltyä etnisiä asioita eri muodoissa ja tietysti hippityttöjä, jotka ovat Facesin suola. Mihin mahtanevat aina vuodeksi kadota nuo?

Musiikillisista akteista ylivoimaisesti paras eteen sattunut oli Pekko Käppi. Mielleyhtymät Tuomari Nurmion Luuta ja nahkaa -albumiin (vaikka ääni olikin kuin ilmetty oi mutsi mutsi -aikakauden Nurmio) sekä J. Karjalaisen Lännen-Jukkaan puhunevat puolestaan. Kirkkaasti kesän top kolmoseen yhdessä Mike Pattonin ja Eläkeläisten kanssa!

tiistaina, kesäkuuta 24, 2008

Lost in the supermarket of politics


"I’m not ready to make nice
I’m not ready to back down
I’m still mad as hell and
I don’t have time to go round and round and round
It’s too late to make it right
I probably wouldn’t if I could
‘Cause I’m mad as hell
Can’t bring myself to do what it is you think I should"

-Dixie Chicks


Etätyökauden alkua kauhistellessani ja työtaakan vähyyttä päivitellessäni pakenin nykyihmisen tapaan kauppakeskukseen aikaa tappamaan. Kesäajassa parasta on se, että töitä voi tehdä öisin. Päivät ovat sitten se ongelma.

Päädyin ostelemaan musiikki-dvd:itä. Mukaan tarttui Helloweenin loistavan high live –kiekon ohella Dixie Chicksin Shut up and sing –dokumentti. Useita palkintoja voittanut dokkari kertoo tämän Texas-lähtöisen nykyaikaista kantria soittavan naistrion lipsahduksesta politiikkaan.

Tarinahan lähti siitä, kun Euroopan kiertueella laulaja Natalie Maines loihe lausumaan, että häpeää presidentti George W Bushin olevan Teksasista. Elettiin tulenarkaa aikaa Irakin sodan alla. Presidentin kannatus ja hyväksyntä sotatoimille olivat vielä hyvällä tolalla.

Dokumentissa käydään läpi uutispätkiä, jotka osoittavat sikäläisten päättäjien puhuneen miljoona kertaa vaarallisempaa puutaheinää kuin mitä Suomen kohuissa viime kuukausien aikana. Silti GWB porskuttaa edelleen tosin alati heikentyvällä kannatuksella. Vaan mitä sen on enää väliä.

Dixie Chicksin suuri kuulijakunta (todellakin suuri, ovatten aikansa eniten myyvä artisti jenkkilässä) koostuu hyvin konservatiivisesta sakista, joka mainitun lipsahduksen päästyä armottomaan uutismyllytykseen, alkoi protestoida bändiä mm. rikkomalla levyjä, boikotoimalla niitä radion country-musiikkikanavia, jotka soittivat Chicksejä ja masinoimalla erilaisia mielenosoituksia jne. Joku sekopää rustasi Mainesille jopa tappokirjeen.

Bändi kuitenkin jatkoi valitsemallaan tiellä, joskin muokkasi musiikkiaan hivenen mainstreamiin päin, ja selvisi kohusta suosittuna yhtyeenä, jonka ei ole tarvinnut tinkiä periaatteistaan.

Yhtyeen suurena ihailijana suhtaudun dokumenttiin hieman varauksellisesti. Draamaa ei sinänsä puutu, mutta sen tehoa ei ole käytetty parhaalla mahdollisella tavalla. Esimerkiksi Metallican Some kind of monster –dokkari keittää vähemmistä aineksista maukkaamman sopan.

On harmillista todeta Natalie Mainesin epäkypsä suhtautuminen asiaan. Toisaalta halutaan ottaa lausunto takaisin, toisaalta puidaan nyrkkiä että hitsiläinen olenhan oikeastikin tuota mieltä, olenhan -han. Ohessa murehditaan levymyyntiä ja kiertueen tuottojen maksimointia.

Tässä nyt siis hukattiin se äärimmäisen arvokas mahdollisuus, että Euroopassakin hyvin suosittu yhtye voisi tuoda esiin sitä aidompaa ja parempaa puolta Yhdysvalloista ja Teksasista. He olisivat voineet suitsuttaa avomielisyyttä ja suvaitsevaisuutta, sekä potentiaalisesti erittäin tehokasta sodanvastaista mielialaa. Euroopassa jo pian Bushin valinnan jälkeen vallinnut sinänsä tyhjyyttä koliseva anti-Bush –liike olisi näin ehkä saanut vastapainoa, jonka myötä keskusteluun olisi parhaimmillaan tullut edes hieman holttia.

Sokea vihan kohdistaminen johonkin ihmiseen ei auta yhtään mitään, oli se sitten enemmän tai vähemmän oikea kohde. Sen dokumentti todistaa molemmin puolin. Voi sitä piikittelyjen ja tekopyhyyden määrää varsinkin kohun uutisoinnissa, mutta myös asian käsittelemisessä henkilötasolla. Paavo Lipposen tuoreessa kirjassaan peräänkuuluttama sivistys osoittautuu tämänkin asian kohdalla harvinaiseksi luonnonvaraksi.

Parasta Dixie Chiksissä on nyt entistäkin korostuneemmin musiikki. Kohua ei olisi voinut paremmin kommentoida kuin kappaleella Not ready to make nice.

Ostin heidän uusimman levynsä Taking the long way vuosi sitten Teksasista, Wall-Martista. Sillä on merkitystä, paljon enemmän merkitystä kuin sillä, että sanoo, ettei oikein tykkää jostakusta.

tiistaina, kesäkuuta 10, 2008

Autistisen lapsen syndrooma, eli kantaa ottamisen vaikeus



"It's hard to make a stand

We got loud guitars and big suspicions,
Great big guns and small ambitions,
And we still argue over who is God
And I say,
hey there, miscreation,
Bring a flower, time is wasting
I say,
hey there, miscreation,
We all need a revelation

And its hard to make a stand"


- Sheryl Crow

Alkaessani hiljalleen löytää ääntäni poliittisissakin piireissä olen viime aikoina törmännyt usein siihen, että ottaessani kantaa johonkin asiaan, minun tulkitaan hyökkäävän suoraan vastapuolen ihmistä vastaan. Politiikan tekemisessä keskeistä on antaa asioiden riidellä, eikä mennä henkilötason kinaamiseen. Esimerkiksi porvarihallituksen toimet eivät ole hyökkäys minua vastaan, vaikka niistä kärsinkin.

Seuraan usein keskustelua sivusta. Kärsin siinä mielessä vähän jonkinlaisesta autistisen lapsen syndroomasta. Omaa ääntäni hakiessani tartun johonkin sellaiseen, josta olen vahvasti eri mieltä. Jotenkin minua ovat aina hieman häirinneet keskusteluissa ne, joiden on aina päästävä ääneen, vaikkei mitään sanottavaa ole.

Samanmielisyyden toitottaminen vaikuttaa jotenkin turhalta. Hiljaisuuteni pitäisi (sic.) yleensä tulkita hyväksynnäksi. Kritiikkini on yleensä hapuileva yritys päästä mukaan keskusteluun. Tässä mielessä löydän itseni siitä Eero Heinäluoman kritiikistä puoluekokouksessa, kun hän Jutta Urpilaista evästäessään totesi, että ei ole hyvä olla hiljaa silloin kun kaikki on hyvin ja kritisoida suureen ääneen (ko. tapauksessa puoluejohtoa) silloin kun kaikki ei ole niin hyvin.

Autistisella lapsella ei ole politiikassa helppoa. Lainasin tuon termin ja sen käyttötavan hieman soveltaen Aki Kaurismäeltä, joka kertoo kärsivänsä samasta ongelmasta. Kaurismäen pelastus on se, että hän on löytänyt oman äänensä ja ilmaisukanavansa elokuvasta. Tuon ilmaisutavan hän on opetellut hienolla tavalla ja sen myötä autistiselle lapselle aukeaa suunvuoro varmasti.

Politiikassa ei ole vaihtoehtoisia tapoja ilmaista itseään. On pakko puhua niiden kielellä, jotka keskustelua hallitsevat. Tässähän opiskelijataustaiset nuoret demarit menevät vikaan yrittäessään puhutella suurta yleisöä, joka ei ymmärrä sivistyssanoja ja hienoja poliittisia teorioita, eivätkä ole kuulletkaan edes kenestäkään Keynesistä. Tämä kritiikki tulkitaan nyt toivottavasti rakentavassa ja ystävällisessä mielessä. Opiskelijat ovat sosialidemokraattisen liikkeen tulevaisuuden kannalta avainasemassa. Heiltä tulee ajatuksia, teorioita ja suunnitelmia. Jos he pystyvät yhdessä meidän matalankoulutuksen saaneiden tovereiden kanssa muokkaamaan sanoman suuren yleisön helposti ymmärrettävään muotoon, on liikkeemme tulevaisuus turvattu.

Oma taustani asettuu matalasti koulutetun perusduunarin sapluunaan. Perhetaustani on sosialidemokraattinen useita sukupolvia taaksepäin. Sosialidemokratia oli lapsuuteni ruisleipää.

Tältä pohjalta ponnistettuani nuorisopolitiikan valtakunnan tasolle ja eduskuntaan huomaan, että ympärilläni olevat samanmieliset niin työpaikalla kuin vapaa-ajalla tapahtuvassakin poliittisessa keskustelussa tulevat pääsääntöisesti korkeakoulupiireistä. Musertava dilemmani on ollut jo pitkään yrittää osallistua keskusteluihin heidän kanssaan. Aion jatkaa yrittämistä, mutta välillä on todella yksinäistä.

Näitä kulttuurin sisäisiä kohtaamisia tapahtuu monella tasolla ja monilla foorumeilla. Puoluekokouksen valiokuntatyöstä puhuttaessa joku mainitsi, että on näin tavallisena tallaajana aika vaikea lähteä keskusteluun, kun yleiset keskustelupuheenvuorot alkavat litanialla, jossa puhuja toteaa olevansa niin ja niin pitkän uran juuri näiden asioiden parissa työskennellyt sen ja sen tittelin omaava, elikkäs suunnilleen kaiken juuri tästä asiasta tietävä heppu. Omalle ajatukselleen siinä on sitten aika vaikea laittaa arvoa. Piilostaan kurkistava itsetunto nuijitaan välittömästi (joskin varmaankin yleensä ihan tahattomasti) takaisin koloonsa.

Joskus on vaikea asettaa oma mielipiteensä muiden arvioitavaksi avoimeen keskusteluun. Lääkkeet tähän ovat: perinpohjainen taustatyö, oman persoonan ulkoistaminen keskustelusta, muiden keskustelijoiden kunnioittaminen yhdenvertaisina (ei siis ylempi- eikä alempiarvoisina kuin itse) ja riittävän matalat tavoitteet (Tavoitteeksi riittänee yleisen lätinän aikaansaaminen. Jokaisessa keskustelussa ei tarvinne selvittää elämän tarkoitusta..), sekä se että jaksaa kerta kerran jälkeen yrittää.

Puoluekokouksesta

"Freed from the memory
Escape from our history, history

And I just hope that you can forgive us
But everything must go

And if you need an explanation
Then everything must go

I look to the future it makes me cry
But it seems too real to tell you why

Freed from the century
With nothing but memory, memory

And I just hope that you can forgive us
But everything must go"

-Manic street preachers



Puoluekokouksen suuria tunteita herättäneet puoluejohdon valinnat on saatu kunnialla purkkiin. Nuorten liittokokouksessa alkanut trendi jatkui kohdallani ja käytännössä kaikki henkilövalinnat menivät niin kuin äänestin. Kahdeksan kahdeksasta. Aika hyvin.

Erityisesti ilahduttaa Ari Korhosen valinta. Hänen merkityksensä oman aktiiviurani alkutaipaleen herkässä vaiheessa voidaan mainita huomattavaksi. Aikojen saatossa häntä hieman tuntemaan oppineena voin olla rauhallisin mielin puoluesihteerin paikan osalta.

Ensikertalaiselle puoluekokous oli hieno kokemus, eikä sen henkeä turhaan ole kehuttu. Rupeama oli myös rankka, mistä huolimatta keskusteluja ja tapahtumia jaksoi seurata loppuun asti hyvin. Miellyttävä yllätys itselleni oli valiokuntatyöskentely kaiken kaikkiaan. Osallistumisen matala kynnys takasi monipuolisen ja polveilevan keskustelun.

Ainoaksi huonoksi puoleksi lukisin ympäristö- ja ilmastopoliittista asiakirjaa ja siihen liittyviä aloitteita käsitelleen valiokuntamme kohdalla asiakirjan pituuden. Poliittinen ohjelma kadottaa helposti tehonsa ja hukkuu raskauteensa liian pitkänä.

Oman puolueen ottamat askeleet tälle vuosituhannelle olivat erittäin odotetut. Näin hienolla tavalla ja kokonaisvaltaisesti harpattu taipale innostaa lainaamaan uhmakkaasti Helloweeniä:

"We've got the power
We are divine
We have the guts to follow the sign
Extracting tensions from sources unknown
We are the ones to cover the throne"


Näillä sanoilla kohti kuntavaaleja

keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2008

Päättävä epätieteellinen pohdinta F-sanasta, eli miksi olen ihminen, en isti.

"Naapuri on tehnyt musta valituksen tänään
Mä en voi olla minun asunnossa enää
Mä en voi soittaa minun kitaraani enää
Vaikken mä käytä edes vahvistinta enää

Sukulainen soitteli perinnöstä jotain
Puhui joistain hopeisesta haarukoista jotain
Siellä on nyt käynnissä kolmas maailmansota
Otan mun osuudesta, jos sulta puuttuu jotain

Voi, ihmiset, kuin te viitsitte
Voi, ihmiset, tuota kireää pientä sielua
pitää ruokkia

Voi, ihmiset, kuin te viitsitte
Voi, ihmiset, tuota kireää pientä sielua
pitää ruokkia

Tekee mieli lähtee koko kaupungista ulos
Ajella maalla kunnes löytyy nätti puro
Pirtin ovi paukkuu, kun äijä ryntää ulos
Pois mun mailta, pois mun mailta, ulos

Voi, ihmiset, kuin te viitsitte
Voi, ihmiset, tuota kireää pientä sielua
pitää ruokkia

Voi, ihmiset, kuin te viitsitte
Voi, ihmiset, tuota kireää pientä sielua
pitää ruokkia
"

- Kauko Röyhkä

Olen altistunut viime aikoina jälleen aika ajoin vellomaan lähtevälle feminismi-keskustelulle. Asia on pompannut agendalle nuorisoliiton liittokokouksessa, jossa jälleen kerran päätettiin pitäytyä julistautumisesta feministiseksi liikkeeksi. Toinen f-sanaa viljellyt foorumi oli puolueen puheenjohtajaehdokas Tuomiojan kampanjatilaisuus, jossa nuorten koulutettujen naisten kuoro lauloi, että puolueen puheenjohtajaksi ei saa valita naista väärin perustein.

Samahko konklaavi on nyt lähestynyt puoluekokousedustajia sähköpostitse. Ihmettelen muuten, miksei yhtään miestä ole kelpuutettu tähän nuorten sosialidemokraattisten naisten(sic.) allekirjoittajajoukkoon. Suljetut porukat harvemmin luovat tasa-arvoa. Haiskahtaa sukupuoliselta syrjinnältä.

Heidän viestinsä on sama kuin kampanjatilaisuudessa. Perustelut Erkki Tuomiojan valitsemiseksi ovat jokseenkin päteviä, mutta nuorten naisten porukka käyttää viestinsä tilan, ajan ja mahdollisuuden lähinnä tähän feminismin näkökulman toitottamiseen. Olisi kenties kannattanut valita toisin. Valittu lähestymistapa toimii ainakin allekirjoittaneen karkottajana Ekin sinänsä houkuttelevasta äänestäjäjoukosta.

En tiedä päteekö tämä muihin, mutta minulle feminismi-keskustelu nostaa nyppyjä. Tuntuu, että feminismiä puolustava kanta hirttää keskustelun yhteen sanaan tai yhteen ismiin. Feminismin takana olevat tavoitteet ja arvothan ovat hyvinkin yleisesti hyväksyttäviä. F-sana vaan nyt sattuu merkitsemään eri ihmisille eri asioita.

Asiaa pohdittuani alan kääntyä myös siihen, että en tituleeraa itseäni enää edes sosialistiksi. Ihmisyyden lähtökohdat sisältävät minulle ne samat perusarvot, jotka löytyvät niin sosialismin kuin feminisminkin takaa. Tietysti tämäkin määritelmä on hyvin henkilökohtainen. En näe mitään lisäarvoa mitä feminismi toisi siihen mitä olen. Se ei määritä yleispätevästi mitään. Sosialistiin pätee sama. Onhan molemmissa tietysti kaikuja menneistä hienoista saavutuksista, teoista ja tekijöistä, mutta voihan niitä pitää innoittajinaan muutenkin.

Keskeinen ongelma onkin viholliskuvassa. Feministien vihollinen ei ole mies, vaan kuka tahansa, joka ei suostu tulemaan feminismin lipun alle. Omalle häärimiselle ja poliittiselle touhuamiselle haetaan innoitus luomalla keinotekoisia vastakkainasetteluja ja viholliskuvia. Onko maailma todella näin valmis?

Aatteen ja samanmielisten voima nostaa feministin ilmanyrkkeilemään. Vaan mistä löytyisi vihollinen?

Tasa-arvoisuutta korostavat feministit nostavat itsensä tasa-arvon yläpuolelle sillä asetelmalla, jonka keskusteluun luovat. Jotenkin näin löydetään tasa-arvon totalitarismia - vai mikä se heidän utopiansa nyt sitten onkaan - haikaileva feministisakki kylvämässä ympärilleen itse asiassa tasa-arvoa heikentäviä tekijöitä.

Feminismien haluama tasa-arvo on molempien sukupuolien tasa-arvoa. Heikomman puolesta vahvempaa vastaan. Tässähän kiteytyy se keskeinen tulkintaero, mikä feministin ja ei-feministin välillä yleensä on feminismin määrittelyssä. Eli harhainen sitominen Feminismi naissukupuoleen, josta ei siis käsittääkseni ole feminismissä lainkaan kysymys.

Toivon todella, että saamme Kaari Utrion houkuteltua Somerolla kuntavaaliehdokkaaksi, jotta minulle avautuisi helpommin tilaisuuksia keskustella feminismistä sellaisen ihmisen kanssa joka asiasta tietää ja joku sitä ymmärtää. Lueskelen parhaillaan Utrion uusinta kirjoituskokoelmaa ja sen perusteella voisi olettaa, että Kaari saattaisi saada jopa minut ymmärtämään feminismiä niin, että voisin itseni feministiksi julistaa. Sitä odotellessa…

Ehkä olen siis huono sosialisti, feministi ja sosialidemokraatti, ja siksi on parempi olla ilman ismejä. Olen ihminen ja yritän olla toiselle ihmiselle ihminen. Se saa riittää. Vai pitäisikö mennä sen Sisko ja sen velistä tutun määritelmän mukaan: "ev.lut, sos.dem, suht.koht"?

Ps. Alan pohdinnoissani olla siinä vaiheessa, että voin todeta päätökseni puolueenpuheenjohtajaehdokkaasta kypsyneen valmiiksi. Tulen todennäköisesti äänestämään Jutta Urpilaista. Jos näin teen, en tee sitä siksi, että hän on nainen. Äänestän Urpilaista siksi, että hän on mielestäni kokonaisuutena ehdokkaista paras. Tietämys, osaaminen, kokemus, sosiaaliset taidot, persoona ja niin edelleen, ne kaikki on otettava huomioon.

torstaina, toukokuuta 08, 2008

Puheita ja puhetta

"Do not listen to a word I say
Just listen to what I can keep silent
The only way to gain approval
Is by exploiting the very thing that cheapens me
And I stare at the sky
And it leaves me blind
I close my eyes
And this is yesterday"
- Manic Street Preachers

Tämän vuoden mukanaan tuomat luottamustoimet synnyttivät kohdalleni Vapun ympärille melkoisen puhekiertueen. Pidin elämäni ensimmäisen ja toisen puheen muutaman päivän sisällä.

Someron vappujuhlan avaussanat täpötäydessä Juttutuvassa yli kuudenkymmenen kuulijan edessä olivat siis elämäni ensimmäinen puhe. Latasin aatetta ja taistelutahtoa mm. seuraaviin sanoihin:

"Kunnallisten palvelujen laatuun ja saatavuuteen me voimme vaikuttaa suoraankin. Someron väestön ikääntymistahti on jopa kovempaa kuin muualla Suomessa, mikä sekin on eurooppalaista kärkivauhtia. Vanhustenpalvelut on saatava kokonaisuudessaan järkevälle tasolle niin, että jokainen ikäihminen saa kaipaamaansa hoivaa. Kotihoidon ja omaishoidon sekä avopalvelujen parantaminen helpottaa laitoshoidon tilannetta, joka pahimmillaan kulminoituu paineena kalliiseen erikoissairaanhoitoon päin.

Kaupungin henkilöstö on taannut upealla ja joustavalla työpanoksellaan Someron talouteen mahdollisuuden lukujen osalta hyviin tuloksiin. He ansaitsevat sen, että henkilöstöresursseja ja –politiikkaa parannetaan käytännössä lisäämällä käsipareja ja työssä jaksamista helpottavia toimia. Muistutan, että nämä ovat viime kädessä poliittisia valintakysymyksiä, jotka nyt siis on jätetty virkamiesten käsiin, ja seurauksena on suuria ongelmia mm. terveydenhuollossa."

Someron työväen yhteinen vappujuhla meni mukavissa merkeissä. Pääpuhujana oli yksi suurimmista poliittisista innoittajistani kansanedustaja Paavo Arhinmäki. Vappujuhlassa koettiin monipuolista ohjelmaa puheiden, musiikin ja eksoottisen vatsatanssin muodossa. Saattoi siinä mennä muutamalla sima hieman väärään kurkkuun, kun huomattavan nuori esiintyjäkaartimme laittoi haisemaan. Moista vappujuhlaa ei ole Somerolla koettu koskaan aiemmin.

Vappu oli korkea aika ja hyvä paikka laittaa kuntavaalityö käyntiin ja luodata sitä pohjaa, jolta vaaleihin lähdetään:

"Muutosta kohdatessamme meidän täytyy valita aktiivisempi rooli. Tällä kaudella päätöksentekoa on lykätty ja lykätty. Somerolaista päätöksentekoa hallitsevan keskustapuolueen linja on ollut se, että keskeneräisistä asioista ei puhuta. Suuria asioita tuodaan valtuuston ja kaupunginhallituksen kokouksiin viime tipassa asenteella ' nyt on tehtävä tämä huono päätös, vaihtoehtoja ei ole'. Tästä on päästävä eroon. On huomattava, kuinka suuri kohu on valtakunnantasolla syntynyt kun pääministeri Matti Vanhanen on ajamassa Someron keskustan hyssyttelevää ja keskustelua rajoittavaa linjaa myös eduskuntaan.

Kunnallispoliittisen keskustelukulttuurin avaaminen tapahtuu vain sillä, että nimenomaan vasemmistopuolueet ottavat aloitteen omiin käsiinsä. Muualta poliittisia avauksia on turha odottaa, se on nähty. Vaalien jälkeen meidän on vaadittava, että kunnalliseen päätöksentekoon palautetaan vahva luottamusmiesohjaus. Lautakunnissa, kaupunginhallituksessa ja valtuustossa on pystyttävä keskustelemaan asioista valmisteluprosessin aikana."

Puheiden väliin jäi muutama päivä vapusta toipumiseen, vaan eipä tuossa menossa ehtinyt krapulaakaan hankkimaan. Vietin välipäivät Somerolla nikkaroiden ranchin päärakennuksen portaikkoon jalkalistat ja talsimalla päivän Hämeen Luontokeskuksen maisemissa Liesjärven kansallispuistossa kyykäärmeitä väistellen.

Sitten Märynummen muistotilaisuuteen, jossa väenpaljous oli hämmentävä. Upeata että yhdeksänkymmenen vuoden takaisia tapahtumia ja niiden tuomia uhrauksia jaksetaan näin aktiivisesti muistaa vielä tänäkin päivänä. Allekirjoittanut oli pyydetty tilaisuuden avaussanojen puhujaksi ja seremoniamestariksi. Vappuinen taistelumieliala oli jätetty taakse ja kansalaissodan tapahtumien muistojuhlassa puhui minussa enemmänkin pasifisti, sivari ja rauhanliiton hallituksen jäsen, kuin tilaisuuden varsinaisesti edellyttämä roolini työväenyhdistyksen puheenjohtajana:

"Vielä 90 vuoden jälkeen monet suomalaiset yhä katsovat sotaa punaisten tai valkoisten näkökulmasta ja kieltäytyvät ymmärtämästä tapahtumien monimutkaisuutta.

Syyllisiä etsimällä emme tule yhtään viisaammiksi, eikä ole enää ketään joka voisi pyytää tai saada anteeksi. Kukaan ei edusta enää sodan osapuolia, ja poliittinen sovintokin syntyi käytännössä toisen maailmansodan myötä."

Puhuminen on mukavaa. Märyllä tuntui hetken kuin olisin unelma-ammatissani pappina. Pitäisiköhän sitä paukahtaa oikein kunnolla uskoon ja vaihtaa alaa?

maanantaina, huhtikuuta 21, 2008

Yksityisautoilun lopettamisen ikeet

"Black shadow hangin' over your shoulder
Black mark up against your name
Your green eyes couldn't get any colder
There's bad poison runnin' thru your veins
Evil walks behind you
Evil sleeps beside you
Evil talks arouse you
Evil walks behind you"
-AC/DC

Olen jo pidemmän aikaa yrittänyt päästä eroon autostani. Asun Helsingin keskustassa, joten maakunnallisista luottamustoimista huolimatta autoni on hyvinkin tarpeeton. Siis jälleen huolimatta myös siitä, että olen viime vuoden aikana ajanut rikki 20 000 kilometriä. Silti tuntuu siltä, että auto seisoo kaiken aikaa kadun varressa.

Auton hävittämiseen en lähde maalailemaan mitään ympäristönpelastajan sankariviittaan oikeuttavaa syytä. Oikeasti vihaan joukkoliikennettä. Sporat ovat osaltani pannassa. Juna on ihan ok pidemmille ja välttämättömille matkoille samoin kuin linja-auto varsinkin silloin kun se on ainut vaihtoehto, kuten esim. rakkaalle kotipaikkakunnalleni Somerolle. Sinnehän pääsee bussilla päivittäin. Vuorojakin on valittavissa muistaakseni kolme kappaletta joka päivä.

Tänään maanantaina onkin muuten oikein vihonviimeinen koettelemus edessä. Auto on näet kalliiden huoltotoimenpiteiden kohteena Tuusulassa, ja hakeakseni sen, joudun hyppäämään lähijunaan. Järkyttävää. Sitten rahareiän lunastamisen ja puolen tunnin leppoisan moottoritieajelun myötä Polonen (auton malli + rekkari = Polo + nen) palaa makaamaan Sibeliuksen puistotien varteen. Täydellisyyden kruunaa postilaatikkoon kolahtanut autoverolippu.

Epäkohta, jonka ympärillä tässä nyt siis kiertelen on se, että auton myyminen on todella vaikeaa. Semminkin kun auton olettaisi vielä olevan jonkin arvoinen ja siitä haluaisi hieman rahaakin. Tokihan typerämpikin ymmärtää, että vuosi on syönyt leijonanosan siitä tuohitukusta, jonka tuosta silloin maksoin. Auton myyminen (auto)liikkeelle on mahdottomuus. Heillä on valinnanvaraa ja sen myötä varaa myös pitää katteensa huomattavan lihavina. Yksityisille myyminen vaatii aikaa ja vaivaa. Internet auttaa paljon, mutta silti urakka vaikuttaa turkasen vaikealta.

Tupakasta eroon pääsemiseen on kehitetty monia toimivia keinoja. Samaa kaivattaisiin seuraavaksi kipeästi yksityisautoilupuolelle. Mistä saa ostaa autostavierottautumislaastarin tahi -purukumia? Ah, mistä?

Lopuksi sananen tuottajalta:

Parahin apostolinkyytiin kyllästynyt toveri! Myynnissä nyt halpa ja hyvin pidetty, nuorekas ja urheilullinen, kovaan käyttöön tehty sotaori ja samalla hempeämmänkin neidin kätöseen sopiva Volkswagen Polo 1.4, vuosimallia 2001. Ajettu 92 000 ongelmatonta ja nautinnollista kilometriä. Myydään ei-ideologisista syistä. Hintapyyntö 7000 euroa.

keskiviikkona, huhtikuuta 16, 2008

Dee dee dee

"I feel I'm growing older
And the songs that I have sung
Echo in the distance
Like the sound
Of a windmill goin round
I guess I'll always be
A soldier of fortune"
-David Coverdale (Deep Purple)

Kevät näkee osaltani lopun pitkäaikaisille projekteille. Demarinuorten tämänkertainen liittohallitus on pitänyt viimeisen kokouksensa ja työni nuorisoliiton valtakunnallisella tasolla päättyy toukokuun lopun liittokokoukseen. Kaksi vuotta piti sisällään antoisaa työskentelyä ja hienoja kokemuksia, mutta myös puuduttavaa matkustamista ja kokouksissa istumista. Odotan innolla vapautuvia viikonloppuja.

Siirtyminen aikuisten maailmaan politiikassa alkaa siis olla herkimmässä vaiheessaan. Siviilissähän olen ikuisesti teini, kuten kaikki varmaankin tietävät.

Demarinuorten liittokokouksesta kaksi viikkoa eteenpäin ja on aika matkata SDP:n puoluekokoukseen. Jäsenistön ääni oli Varsinais-Suomessa niin vahva, että joudun jättämään haikailemani metallifestarit Tampereella väliin. Noh, onneksi Whitesnake ja ex-Rainbow –vokalistit esiintyvät vasta sunnuntaina, joten voin palkita itseni uurastuksesta loistavalla musiikilla. Suurempi harmi on oikeastaan se, että myös Blackmore's Night käy Suomessa juuri puoluekokouksen aikaan. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että kaksoiselämä on mahdotonta. Enkö voi olla teini ja aikuinen samaan aikaan?

Nuorten puolella onkin jo korkea aika karsia luottamustoimia ensinnäkin luonnollisesti alati kasvavan ikääni kuvaavan numeron myötä, mutta myös siksi että viime aikoina asiat ovat tupanneet mennä päällekkäin turhan usein. Tästä seuraa huono omatunto ja stressi. Luottamustoimien harvennushakkuu tulee korkeaan aikaan ja olen tämän kevään myötä löytänyt elämään muitakin harrastuksia.

Ne tehtävät, joita minulle jää, pyrin hoitamaan mahdollisimman hyvin. Alan hiljalleen oppia jotain ja paikoin saada suutanikin auki siellä sun täällä. Siirtyminen hiljaisesta opiskelusta aitoon vaikuttamiseen on osaltani vahvasti käynnissä. Keskeinen muutos tapahtui siinä kohtaa, kun aloin puolueosaston puheenjohtajaksi. Hiljaisesta takarivin taavista tuli yhdessä yössä suuna päänä reuhtova besserwisser. Tai ei nyt ihan, mutta melkein.

Mielikuvani itsestäni poliittisena toimijana on vahvistunut. Kaltaiseni matalasti koulutettu, paikoin yksinkertainen, toisaalla monimutkaisesti ajatteleva nousee tai kaatuu sen myötä minkä verran asioiden eteen laittaa työtä. Taustatyö, tutkiminen, lukeminen, selvittely ja tyhmät kysymykset kunniaan! On jotenkin käsittämätöntä miten ihmiset saivat joskus ihmeitä aikaan politiikan saralla tehden sitä raskaan työn ohessa vapaa-ajallaan. Samaa tietysti tapahtuu vielä tänäkin päivänä, joskaan ei saman mittaluokan kysymyksissä. Siihen verrattuna kaltaiseni politiikkaa työksensä tekevä hömötiainen on kyllä kohtalaisen tehoton, vaikka tavallaan onkin ihan oikeasti töissä kellon ympäri. Kyllä Carlos Mencia taitaa olla oikeassa, me ihmiset taidetaan olla tyhmempiä kuin ennen. Dee dee dee.

keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2008

mystinen 25 -epilogi

"25 years since I woke up trembling
25 years since that terrible dream
I could see that the world was crumbling
Nothing is ever as it seems"
-Blackmore's Night

Numerologia pitää pintansa. Sijoituin Varsinais-Suomen puoluekokousedustajaäänestyksessä manaamalleni sijalle 25. Juuri sitä sijaa lähdinkin hakemaan.

Nöyrä kiitos äänestäjille. Pallo on nyt minulla, tosin evästyksiä puoluekokousta ajatellen kaivataan aina.

Pienin askelin parempaan maailmaan.

tiistaina, maaliskuuta 04, 2008

mystinen 25

25 on neliöluku, toisin sanoen 25 = 52. Se on pienin neliöluku, joka on kahden neliöluvun summa: 25 = 52 = 32 + 42 = 9 + 16. (Lähde: Wikipedia)

25 on Romanialainen televisiosarja jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Romanian kommunistihallitus. Vaikka nimestä voisi jotain muuta päätelläkkin, sarjalla ei ole mitään tekemistä suositun Kanadalaisen 24-sarjan kanssa. Sarjassa jokainen jakso kestää 25 tuntia ja siinä seurataan romanialaisen miliisin Back Jauerin arkielämää. Ensimmäisessä tuotantokaudessa tapahtumat lähtevät liikkeelle kun Romanian erikois-miliisi-yksikkö KBG2 saa selville yhdysvaltalaisten terroristien ja kapitalistisikojen välisen salaliiton jonka tarkoituksena on salamurhata Romanian onnellisen työväen isä aurinkoinen ja rakastettu presidentti Traian Băsescu. Back Jauer kuitenkin onnistuu estämällä tämän kammottavan teon matkustamalla Yhdysvaltoihin ja tappamalla siellä kaikki. Sarja päätettiin kolmannen jakson jälkeen Romanian vakoilusatelliitteihin kohdistuneen teknisen vian vuoksi. (Lähde: Hikipedia)

25 on myös allekirjoittaneen äänestysnumero SDP:n Varsinais-Suomen piirin jäsenäänestyksessä puoluekokousedustajista. Kiitän kannatuksesta.

tiistaina, helmikuuta 19, 2008

Kevyt poliittinen huokaus

"Down in the village streets
The air is full of wonder
Fair smiles greet
The crowning of the king…
Come hither, gather round
A joyous time's upon us
Trumpets sound
The crowning of the king…"
-Blackmore's Night

Someron kunta vaihtoi lääniä vuonna 1990 Hämeestä silloiseen Turun ja Porin lääniin. Itse muutin Somerolle lukion jälkeen 1998. Vietän siis tänä vuonna somerolaisuuteni kymmenenvuotisjuhlaa, joka huipentuu kuntavaaleissa, joihin saan lähteä puolueosastoni puheenjohtajana.

Somerolaisuuteen kuuluvasta hämäläisyydestä ei siis kohdallani pitäisi olla tietoakaan, mutta SDP:n puheenjohtajakisan alettua todenteolla, tunnen itseni armottoman hitaaksi hämäläiseksi.

Tajuntaani ei mahdu mitenkään se nuorten toverien piirissä vallitseva trendi, että jokainen on jo valinnut oman ehdokkaansa tulevaksi puheenjohtajaksi. Siis puolet on valittu ja lukkoon lyöty ennen kaikkien ehdokkaiden ilmoittautumista, ja ennen asiakeskustelua. Samat henkilöt ovat vaatineet puolueelle avointa jäsendemokratiaa ja keskustelua junttameiningin ja pienten suljettujen piirien valtapolitiikan sijaan.

Itselleni yksi ehdokas erottuu edukseen muista nuorekkaalla ja lämpimällä ilmeellään, mutten silti ole valmis tukemaan häntäkään vielä. Vaikka suurin suosikkini puolueen johtoon, Heli Paasio, olisikin ollut käytettävissä, en olisi silti vielä valmis liputtamaan hänenkään puolestaan avoimesti mutu-pohjalta. Haluan kuulla asiakeskustelua puolueen linjasta ensin.

torstaina, tammikuuta 31, 2008

Katos Arska, terve!

"Hang on my darling
Hang on if you wanna go
Here its a really groovy place
Its uh, just a little bit of uh, said uh, spanish castle magic."
- Jimi Hendrix

Seuraa jälleen matkaraporttia. Vaikka Amerikan-reissun jälkeinen rakkaudentunnustuksellinen sepustukseni on herättänyt blogikirjoituksistani tähän asti suurimman palautetulvan, en jatka samalla linjalla. Toki Espanjan muodotkin miellyttivät.

Aloitimme matkamme Malagan lentokentältä Unelmien poikamies -sarjan kuvausryhmän hyvästellen ja siirtyen pariksi päiväksi Fuengriolaan. Se osoittautui loistavaksi valinnaksi. Tällaisten turistihelvettien koluaminen sesonkien ulkopuolella tarkoittaa väkimäärän olevan siedettävällä tasolla. Nyt liikuttiin oikeastaan jo miltei Someron mieleen tuovilla tyhjillä kaduilla. Mietin Suomeen jollekin kaverille seuraavaa tekstiviestinpätkää, joka kuitenkin jostain syystä jäi lähettämättä: ”Fuengirola on kuin Somero paitsi ettei siellä ole poroja. Mutta ei Somerollakaan ole poroja”.

Säätila suosi ja aurinko jaksoi paistaa. Akut lataantuivat kohisten. Vieraanvaraiset isäntämme pitivät huolen sopivasta aktiviteettimäärästä. Ympärilleen vilkaisemalla saattoi nähdä Välimeren rantaa ja lumihuippuisia vuoria.

Viikon lomaan ei mahdu kuitenkaan liikaa paikallaoloa, ainakaan jos suunnitteilla on täyspainoinen road trip. Auto alle ja matkaan siis. Seuraa järkiheittoja moottoriteitä ja pimeitä vuoristoteitä. Kuumotuksia, harhailuja ja maiseman kuvittelua (näkymien puutos on yöaikaan matkustamisen huono puoli). Pieniä vuoristokyliä ja muita valokeskittymiä näkyi siellä täällä pimeyden seassa matkalla ennen Granadaa, missä vietimme yön ja seuraavan päivän ahtaita kujia harhaillen.

Sierra Nevadan vuoristo oli hämmentävä varsinkin kun en itse ole juurikaan aikaisemmin tehnyt tuttavuutta juuri minkäänlaisten vuorien kanssa (Häntälän notkoja ei laskettane). Ajelimme parin kilometrin korkeudelle ja ihmettelimme maisemia ja serpenttiiniteitä. Seuraava etappimme oli Alicante, missä söimme lihaa argentiinalaisessa ravintolassa. Siis ei lisukkeita, vaan PELKKÄÄ lihaa ja PALJON. Pitänee joskus poiketa Argentiinassakin. Vähän pubeilua ja miellyttävät mutta varhain loppuneet opiskelijabileet ennen yöpuulle siirtymistä.

Seuraavana päivänä alkoi oma ajovuoroni, joka huipentui Valencian keskustassa. Kaistoja oli paljon samoin kuin kaistapäitä, sekä liikenneympyröitä. Autojen määrä oli aivan tolkuton. Auto-ongelma konkretisoitui hyvin illemmalla, kun olimme poistumassa paikallisen pariskunnan meille kotonaan tarjoamalta illalliselta. Auton saaminen kadun varrelta parkista oli oma taiteenlajinsa. Tien molemmilla puolilla oli vinoparkkiruutuja ja niiden edessä vielä autojono parkissa. Noita jonossa olevia autoja sitten sopivasti pukkailemalla ees-taas jonoon puhkaistiin reikä kohtaan, josta oma auto voitiin luovia vinoparkista kadulle.

Saimme tuon suorituksen jälkeen vielä paikallisen tutuntutun johdolla mielenkiintoisen kiertoajelun ympäri Valenciaa. Ajoimme mm. tulevaa formula-rataa, vaikka vauhdista päätellen olisimme voineet olla sillä koko kierroksemme ajan.

Aamulla alkoi viimeinen siirtymäetappi Barcelonaan, missä kaimani Antti esitteli meille arkkitehtuuria ja hämäriä kujia sekä baareja, joihin tavallisen turistin tie tuskin veisi (Hyvä niin!). Seuraavana päivänä kierros Joan Miro -museossa ja muutama varsin miellyttävä taidekokemus. Illalla paluumatkalle, joka meni (samoin kuin tämä matkan jälkeinen viikko) sairastellessa. Säästän sinut arvoisa lukijani tarkemmilta yksityiskohdilta.

Monesti matkan aikana kyseenalaistettiin Suomessa asuminen. Taloudelliset ja ilmastolliset seikat vatvottiin moneen kertaan. Itselläni ei ole hinkua pois Suomesta, kunhan aina välillä pääsee lämpimään. Ulkomailla asumisessa on puolensa, mutta vaikea siitä on tietää ennen kuin kokeilee. Paikka kannattaa valita tarkkaan. Esimerkiksi Espanjassa tulee yllättävän heikosti toimeen englannin kielellä. Ja siitä paikallisten puheesta on todella vaikeaa tajuta edes sitä sanaa sieltä ja toista täältä.