Katos Arska, terve!

"Hang on my darling
Hang on if you wanna go
Here its a really groovy place
Its uh, just a little bit of uh, said uh, spanish castle magic."
- Jimi Hendrix

Seuraa jälleen matkaraporttia. Vaikka Amerikan-reissun jälkeinen rakkaudentunnustuksellinen sepustukseni on herättänyt blogikirjoituksistani tähän asti suurimman palautetulvan, en jatka samalla linjalla. Toki Espanjan muodotkin miellyttivät.

Aloitimme matkamme Malagan lentokentältä Unelmien poikamies -sarjan kuvausryhmän hyvästellen ja siirtyen pariksi päiväksi Fuengriolaan. Se osoittautui loistavaksi valinnaksi. Tällaisten turistihelvettien koluaminen sesonkien ulkopuolella tarkoittaa väkimäärän olevan siedettävällä tasolla. Nyt liikuttiin oikeastaan jo miltei Someron mieleen tuovilla tyhjillä kaduilla. Mietin Suomeen jollekin kaverille seuraavaa tekstiviestinpätkää, joka kuitenkin jostain syystä jäi lähettämättä: ”Fuengirola on kuin Somero paitsi ettei siellä ole poroja. Mutta ei Somerollakaan ole poroja”.

Säätila suosi ja aurinko jaksoi paistaa. Akut lataantuivat kohisten. Vieraanvaraiset isäntämme pitivät huolen sopivasta aktiviteettimäärästä. Ympärilleen vilkaisemalla saattoi nähdä Välimeren rantaa ja lumihuippuisia vuoria.

Viikon lomaan ei mahdu kuitenkaan liikaa paikallaoloa, ainakaan jos suunnitteilla on täyspainoinen road trip. Auto alle ja matkaan siis. Seuraa järkiheittoja moottoriteitä ja pimeitä vuoristoteitä. Kuumotuksia, harhailuja ja maiseman kuvittelua (näkymien puutos on yöaikaan matkustamisen huono puoli). Pieniä vuoristokyliä ja muita valokeskittymiä näkyi siellä täällä pimeyden seassa matkalla ennen Granadaa, missä vietimme yön ja seuraavan päivän ahtaita kujia harhaillen.

Sierra Nevadan vuoristo oli hämmentävä varsinkin kun en itse ole juurikaan aikaisemmin tehnyt tuttavuutta juuri minkäänlaisten vuorien kanssa (Häntälän notkoja ei laskettane). Ajelimme parin kilometrin korkeudelle ja ihmettelimme maisemia ja serpenttiiniteitä. Seuraava etappimme oli Alicante, missä söimme lihaa argentiinalaisessa ravintolassa. Siis ei lisukkeita, vaan PELKKÄÄ lihaa ja PALJON. Pitänee joskus poiketa Argentiinassakin. Vähän pubeilua ja miellyttävät mutta varhain loppuneet opiskelijabileet ennen yöpuulle siirtymistä.

Seuraavana päivänä alkoi oma ajovuoroni, joka huipentui Valencian keskustassa. Kaistoja oli paljon samoin kuin kaistapäitä, sekä liikenneympyröitä. Autojen määrä oli aivan tolkuton. Auto-ongelma konkretisoitui hyvin illemmalla, kun olimme poistumassa paikallisen pariskunnan meille kotonaan tarjoamalta illalliselta. Auton saaminen kadun varrelta parkista oli oma taiteenlajinsa. Tien molemmilla puolilla oli vinoparkkiruutuja ja niiden edessä vielä autojono parkissa. Noita jonossa olevia autoja sitten sopivasti pukkailemalla ees-taas jonoon puhkaistiin reikä kohtaan, josta oma auto voitiin luovia vinoparkista kadulle.

Saimme tuon suorituksen jälkeen vielä paikallisen tutuntutun johdolla mielenkiintoisen kiertoajelun ympäri Valenciaa. Ajoimme mm. tulevaa formula-rataa, vaikka vauhdista päätellen olisimme voineet olla sillä koko kierroksemme ajan.

Aamulla alkoi viimeinen siirtymäetappi Barcelonaan, missä kaimani Antti esitteli meille arkkitehtuuria ja hämäriä kujia sekä baareja, joihin tavallisen turistin tie tuskin veisi (Hyvä niin!). Seuraavana päivänä kierros Joan Miro -museossa ja muutama varsin miellyttävä taidekokemus. Illalla paluumatkalle, joka meni (samoin kuin tämä matkan jälkeinen viikko) sairastellessa. Säästän sinut arvoisa lukijani tarkemmilta yksityiskohdilta.

Monesti matkan aikana kyseenalaistettiin Suomessa asuminen. Taloudelliset ja ilmastolliset seikat vatvottiin moneen kertaan. Itselläni ei ole hinkua pois Suomesta, kunhan aina välillä pääsee lämpimään. Ulkomailla asumisessa on puolensa, mutta vaikea siitä on tietää ennen kuin kokeilee. Paikka kannattaa valita tarkkaan. Esimerkiksi Espanjassa tulee yllättävän heikosti toimeen englannin kielellä. Ja siitä paikallisten puheesta on todella vaikeaa tajuta edes sitä sanaa sieltä ja toista täältä.