Lähde autoiluretkelle suureen etelän kanjoniin

"Sometimes I feel so down and out
Like emotion that’s been captured in a maze
I had my ups and downs
Trials and tribulations,
I overcome it day by day,
Feeling good and almost powerful
A new me, that’s what I’m looking for"
- Sugababes

Rentouttavan kesän jälkeen, nyt kun jaksaa taas, palaan vielä hieman rankkaan kevääseen. Työn ollessa kutsumus, harrastus ja leipäpuu mahdolliset turbulenssit kiikuttavat ihmistä melko perusteellisesti, vaikka tilanteessa ei sitä ehkä huomaakaan. Loman alussa huomasi pian kuinka pahasti loman tarpeessa olikaan ollut.

"Ei ole helpompaa hommaa kuin olla demareitten rivikansanedustaja. Sinulla on kolme nappia, joita pitää painaa. Ja sitten joku vielä kertoo, mitä nappulaa painetaan. Mutta jos haluaa jatkoaikaa, täytyy tehdä jotain muutakin."
- Pekka Myllykoski (Freud, Marx, Engels & Jung, Soundi 7/97)

Eduskunnassa myrskysi koko kevään. Ministeritason heppulit sekoilivat naisten kanssa kuin teinipojat. Media herkutteli ja kansanedustuslaitoksen arvovallasta murennettiin palasia toistensa jälkeen. Vaalirahaskandaalia käsiteltiin kaikista sellaisista kulmista, joista siitä saatiin otsikoita. Todella halpaa.

Avustajapuolella oltiin ottavana osapuolena osin median silmässä, mutta osiltaan eduskuntatalon sisällä näkymättömissä. Jokunen skandaalinpoikanen avustajiin liittyen jäi medialta huomaamattakin.

Avustajajärjestelmä on melko tuore ilmiö Suomessa. Se, miten systeemi aikanaan ajettiin ylös, on jättänyt eduskunnan sisällä selvästi joitain umpeutumattomia haavoja. Paikoitellen avustajia kohdellaan jonain muuna kuin työtovereina. Pääosin tietysti eduskunnan henkilökunta on mukavaa ja yhteistyöhaluista, mutta poikkeuksia löytyy. Osin nihkeys johtuu siitä kuvasta, joka työstämme annetaan. Meidät nähdään monin paikoin vain kulueränä, ahtaita tiloja täyttävänä amatöörisakkina. Varsinaista työtämme ei arvosteta, koska siitä ei tiedetä mitään.

Ja kuinka voisikaan tietää, kun ensinnäkään kahta samanlaista toimenkuvakokonaisuutta ei talon avustajilla ole. Toiseksi harva edustajakaan jakaa kiitosta avustajalleen, jota ilman esimerkiksi tietokoneen hienoudet, kuten sähköpostin käyttäminen eivät onnistuisi. Tämä oli nyt siis karrikoitu, joskaan ei niinkään kaukana totuudesta oleva esimerkki. Oma edustajani on siitä kiitollinen tapaus, että hän ei säästele kiitoksen sanaa minua kohtaan niin henkilökohtaisessa kanssakäymisessä kuin ihmisten edessäkään. Ja tietokoneenkin perustoiminnot Katja hallitsee ihan hyvin.

Se jättää minulle aikaa hoitaa tärkeämpiä työtehtäviäni, joihin kuuluvat mm. yhteydenpito sähköpostitse ja puhelimitse, valtiopäivätoimien valmistelu ja taustoitus (esim. kirjalliset kysymykset ja erilaiset aloitteet), internet-sivujen ylläpito ja päivitys, vierailujen järjestelytehtävät sekä kaikenlaiset juoksevat tehtävät mitä ikinä eteen tulee. Edustajani valtiopäivätoimet ovat vapaasti luettavissa eduskunnan internet-sivuilla ja sieltä toivottavasti ilmenee asiakokonaisuuksien määrä ja aiheiden laajuus.

Olen talven ja kevään aikana tehnyt taustatutkimusta mm. keliakiavauvoista, nuorten huumekuolemista, aspergerista, häistä, naisten hemmotteluhoidoista, SDP:n historiasta, naisten historiasta (sic.), työ- ja elinkeinoministeriön yhdistämisestä, työvoimatoimistojen toiminnasta, maahanmuuttajien ongelmista, opiskelijoiden asumislisästä, autokatsastuksesta, ympäristöluvista, omaishoidosta ja arvonlisäveroasioista. Laiska töitään laskee, mutta vastapainona sille riittämättömyyden tunteelle, joka seurasi kevään stressistä, on hyvä huomata mitä kaikkea tuli sitten kuitenkin tehdyksi.

"Ei mitään juttua voi lähteä tekemään sillä tavalla, että mitähän noi ajattelee tästä jutusta. Silloin pitäis miellyttää ja lipasta kaikkien persettä ja sehän on ihan demaritouhua."
- Matti Pellonpää (Soundi 3/91)

Myös puolueen jatkuva ryöpytys meinasi käydä voimille. Tie puoluekokoukseen oli kivikkoinen, eikä puoluejohdon vaihtaminen ollut mikään autuaaksitekevä hokkus pokkus –temppu. Tuskin kukaan siitä sellaista toivoikaan. Erilaisia vääntöjä nimenomaan henkilökysymyksiin liittyen käytiin ja paikoin oli tuskallisen vaikeaa erottaa oliko väittelykumppani kuinka tosissaan.

Vaikka puoluekokouksessa henkilökysymykset menivät niin kuin äänestin, ei juhlamieli voinut oikein kohota. Niinhän se on näissä puoluehommissa kun äänestetään, että vaikka itse olisi voittaneen kannan puolella, niin miltei aina siellä toista mieltä olleiden joukossa on monia hyviä tyyppejä, joiden olisi suonut voittaa myös, kun tietää miten vahvasti ovat mielipiteensä takana.

Toinen harmituksen aihe samoin puoluekokouksen kuin viime kevään eduskuntatyönkin kohdalla on se, että asiakysymykset jäivät vähäpätöisempien henkilöön liittyvien kysymysten varjoon. Näin se näyttäisi menevän ja siksi voidaan sanoa politiikan olevan kriisissä. Niin ja siksi silloin tällöin tekee mieli heivata koko homma. Onneksi moisia mielenhäiriöitä on harvoin ja ne menevät nopeasti ohi.

"Valehtelisin jos sanoisin, että rakastan elämää, sillä minä en rakasta sitä sellaisena kuin se on vaan sellaisena kuin sen pitäisi olla. Ei ole mittaa minun kaipuulleni todelliseen elämään. Elämään joka näännyttää itsensä vaihtelevien intohimojen ruuhella, elämään jossa ei ole tietoa rajoista, kohtuudesta eikä johdonmukaisuudesta."
- Akseli Gallen-Kallela (Peter von Bagh: Sininen laulu)

Puoluekokouksesta saatiin ehkä edes yksi asiakysymys julki. Maksuton päivähoito. Luonnollista, että media nappasi tästä kiinni, sillähän on helppo takoa ja polkea demareita vähän joka mutkassa. Minusta tämä yksittäinen kanta oli liikkeelle elintärkeä askel takaisin kohti politiikan tekemistä, jossa arkipäiväisten poliittisten päätösten taustalla on selvä kaukaisempi tavoite. Forssan ohjelma on tällaisesta paras esimerkki.

Uuden puoluejohdon lanseeraama unelmakiertue on tälle looginen ja mainio jatko. Pitää uskaltaa unelmoida tulevaisuutta sellaiseksi millainen se olisi jos saisin päättää omien arvojeni pohjalta. Silloin on helppo tehdä johdonmukaisesti valinnat pienissä politiikan avulla ratkaistavissa kysymyksissä päivittäin, kun tietää mihin suuntaan on menossa. Jos demareilla olisi ollut kaukaisempi visio viime vaalikaudella, varallisuusveroa ei olisi poistettu.

Someron Työväenyhdistyksen puheenjohtajana päätin perustaa kuntavaaleja valmistelemaan oman unelmaryhmäni. Kokoan siihen muutamia toimijoita, joiden suusta ei kuule sellaisia lausahduksia kuten:
"Onhan tätä yritetty jo kymmeniä vuosia, muttei tämä Somerolla voi mennä läpi." Tarkoituksena on luoda osin epärealistinenkin visio siitä, minkälaisessa kunnassa saisimme asua esim. kymmenen tai kahden kymmenen vuoden päästä, jos saisimme vapaasti päättää. Voi olla, että tämä uusi avaus avaa erilaisia näkökulmia asioihin ja tuo sen myötä uudentyyppisiä ajatuksia vaaliohjelmaamme. Voi tietysti myös olla, että se epäonnistuu surkeasti, mutta silloinhan voin aina Ritchie Blackmorea lainatakseni "ottaa kunnon kännit".

Piirin tulevaa puheenjohtajaa preppaamassa...

"Come and gather around
Join in the crowd
Singing those songs that we know
We’ll drink a toast to tomorrow and one to days long ago"
- Blackmore's Night

...Saijan blogissa

Elävän musiikin muisteloita menneeltä kesältä

"Vedä viinaa, ja humppaa!"
-Eläkeläiset

Musiikkikesäni sai surkean alun, kun puoluekokous vesitti vanhojen suosikkien näkemisen. Niin Blackmore’s Night kuin Whitesnake ja Rainbow-solistit Bonnett ja Turner jäivät politiikan jalkoihin.

Politiikasta lomalle siirryttyäni heti heinäkuun alussa musiikkikesän polkaisi käyntiin On the rocksissa koettu the Flaming Sideburnsin ja the Wrecking Queensien keikka. Fleimarit olivat rehellisyyden nimissä hieman jäässä, mutta kyllähän nuo heikoimmillaankin heittävät aivan loistavan shown. Lämppäri the Wrecking Queens oli miellyttävä ja lupaava uusi tuttavuus.

Ruisrockissa kävin lauantain verran hyvässä toveriseurassa ja siellä koetuista musiikkielämyksistä yli muiden olivat CMX, joka yhdisteli miellyttävästi vanhaa ja uutta eri levyiltään, Disco Ensemble, jonka energialataus on mainio ja Flogging Molly, jonka hillbillymusa keräsi yllättävän sankan kuulijajoukon ja ehdottomasti ansaitsi sen. Von Hertzen Brothers oli parempi Ruisrockissa kuin Ilosaaressa jo ihan settilistankin takia, mutta mieluiten nautin sen levyltä, ei mahda mitn.

Ilosaarirock nautittiinkin sitten miltei kokonaisena ja jälleen hyvässä seurassa, joskaan ei niinkään toverillisessa kuin Ruisrock, ja hyvä niin. Perjantain saapujaisiksi elin missattua hurjaa punk-nuoruuttani uudelleen vallatussa talossa järjestetyissä hämyisissä bileissä. Missä nämä tällaiset olivat silloin joskus kymmenen vuotta sitten? Tuskinpa vaan olisin mennyt silloin.. Tuskinpa menisin nytkään toiste, vaikka mukavaa oli. Mutta kokemus on kokemus ja sulka hattuun.

Lapko meni ihmetellessä valoja ja sitä ihmettä että olin taas Ilosaaressa. Taisi olla neljäs kerta. Huono sijoittuminen tuhosi huonojen soundien myötä musiikkinautinnon. Hittibiisit kolisivat silti.

Scandinavian Music Groupin olen nähnyt ennenkin ja täytyy todeta, että jotenkin yhtyeessä on kyllä kaikki kohdallaan, mutta.. Se vaatisi sellaisen oikean mielentilan vastaanottimelta. Sellaista ei ihan löytynyt tällä kertaa, vaikken säätimiäni hirveästi ruuvannutkaan. Toisin kuin VHB, nautin tämän SMG:n kyllä kernaammin livenä.

Ismo Alanko Teholla oli kyllä vallan väärässä paikassa päälavalla. Tosin eipä tuo uusi levykään vielä ole oikein auennut. Isompaa sointia olisi kaivannut tuo hetki ja paikka, kun alettiin kuitenkin lähestyä sitä hetkeä, kun alkaa parhaat bileet.

Ja ne parhaat bileet tarjosi Eläkeläiset. 15-vuotisjuhlakeikka oli riehakas alusta lopun massiiviseen ilotulitukseen asti. Ei mitään uutta, mutta tässä tapauksessa moista ei tarvitakaan. Valtaosa yleisöstä oli ainakin vastaanottavaisimmillaan juuri tällaiselle keikalle ja mikäs siinä, niin minäkin. Pisimmät letkajenkat ikinä!


Sunnuntain korkkasi Kauko Röyhkä ja johtuen hotellin luovuttamistarpeen varhaisesta ajankohdasta olimme todistamassa jo tätä avausaktia. Ja kannatti. Röyhkä ja Riku Mattila yhtyeineen soittivat hyvän keikan. Kaukon ilmehdintä ja tanssiliikkeet hakevat paikoin vertaistaan.

Stella soitti päälavalta selkeästi festareiden kovimmalla volyymillä. Kaveriporukassa tätä dissattiin kovin. Itse olin positiivisesti yllättynyt, kun laulusolistin radiossa ärsyttävä ääni soi nyt hitusen siedettävämmin.

Sitten päälavalla soitti Turisas, jonka musiikki oli piristävää. Kappaleet ja välispiikit puolestaan jotain aivan karmeaa. Varsinkin viimemainitut olivat liian pitkiä ja sisällöltään lähinnä yleisön arvostelemista. Todella outoa. Semminkin kun mainitsivat kuvaavansa dvd:tä. Olisiko kiinnostuneiden vähäinen määrä tuonut paineita?

Lauri Tähkä ja Elonkerjuu ei herättänyt oikein mitään. Kyllähän ne tiettyyn muottiin menevät festarikävijät tätä tanssivat kovastikin, se Radio Novaa kuunteleva posse. Samat tykkäsivät siitä Stellastakin varmaankin. Eikä siinä mitään, hyvä että on jokaiselle jotain.

Romanialainen Fanfare Ciocârlia oli hurjatempoista torvimusiikkia. Hyvinkin hupaisaa. Niille joilla oli vielä krapula, se saattoi olla vähän liikaakin.

Ilosaaren huipensi osaltamme Mike Patton & Mondo Cane & Ilosaarirock sinfonietta. Loistavuutta! Vanhoja italialaisia elokuvakappaleita soitti tämä upea kokoonpano ja tuloksena seurasi todella ainutlaatuinen kokemus. Mike Pattonia jo pitkään diganneelle tämä oli jonkinasteinen täyttymys. Paremmalta tuskin olisi kuulostanut Fantomas, Tomahawk, Mr. Bungle, Peeping Tom tai Faith no morekaan. Paluumatkamme alkoi Nightwishin aloitellessa.

Someron Kirnurock järjestettiin jo 25. kerran. Itselleni tämä oli toinen kerta Lylyjen pihapiirissä soineessa tapahtumassa. Iltapäivän kaksi ensimmäistä orkesteria saivat hyvälle tuulelle. Varsinaisesti iski kuitenkin vasta the Grammers, joka olikin aivan loistava. Sickboys plays social distortion meni vähän ohi säätäessä (siis allekirjoittaneen säätäessä, ei bändin..), mutta soittotaidosta ei ainakaan ollut kiinni. Social distortion on itselleni aivan uusi nimi, eikä tämän perusteella hirveästi innosta tutustumaan, ei mahda mitään. Twelve Inchesiä olisi tietysti kuunnellut mieluummin. Muut riennot kutsuivat tässä vaiheessa, joten lopuista bändeistä ei tullut havaintoa. Tätä harmittelin jälkeenpäin lehdestä luettuani, että illan loppuohjelmistokin oli silkkaa rautaa. Kaikkea ei voi saada…

Ja lopuksi Faces. Tämäkin jäi lyhyen pistäytymisen varaan. Lauantain verran tuli ihmeteltyä etnisiä asioita eri muodoissa ja tietysti hippityttöjä, jotka ovat Facesin suola. Mihin mahtanevat aina vuodeksi kadota nuo?

Musiikillisista akteista ylivoimaisesti paras eteen sattunut oli Pekko Käppi. Mielleyhtymät Tuomari Nurmion Luuta ja nahkaa -albumiin (vaikka ääni olikin kuin ilmetty oi mutsi mutsi -aikakauden Nurmio) sekä J. Karjalaisen Lännen-Jukkaan puhunevat puolestaan. Kirkkaasti kesän top kolmoseen yhdessä Mike Pattonin ja Eläkeläisten kanssa!