maanantaina, lokakuuta 20, 2008

Enoni on toista maata

"Anna anteeksi eno että katosin
sanomatta sanaakaan
en tahtonut navetan piikaa
syliini kikattamaan
en sietänyt silakan hajua
ja koirien haukuntaa
en jaksanut lypsää lehmää
viideltä aamulla"

- Tuomari Nurmio

Näin vaalien alla on reilua tuoda taustastaan esille myös joitain hieman vähemmän miellyttäviä asioita. Sellaisia pelkoa ja inhoa herättäviä juttuja, joista Hunter S. Thompson kertoo kirjoituksissaan.

Ei, en ajatellut puhua tällä kertaa siitä, että olen käynyt sivarin tai siitä, että olen käynyt armeijan. Tai siitä, että olen poliittinen broileri, tai siitä, ettei minua olisi olemassa ilman SDP:n nuorisojärjestöä (jonka työntekijöinä ollessaan vanhempani aikanaan tapasivat). En ajatellut retostella Britney Spears –diggailullani.

Ei, nyt tunnen pakottavaa tarvetta kertoa teille Risto-enostani. Hän sanoo vaalikoneen esittelytekstissä itsestään seuraavaa:

"Olen nimeltäni Risto Kotti ja edustan näköjään miehisyyden viimeistä linnaketta Suomessa.( Ja jos minä sitä edustan niin ei ole maa kunnon kantimissa ). Olen 54 -vuotias ensimmäinen rehellinen autokorjaamoyrittäjä."

Risto on Järvenpäässä keskustapuolueen ehdokkaana kuntavaaleissa. Annetaanpa Riston jatkaa vielä hieman:

"Siskoja on kolme nuorimmasta vanhimpaan: Riitta, Tarja ja Leena. Valitettavasti he ovat kaikki sossuja eli heidän näkemyksensä elämästä on lähes yhtä rajoittunutta veljespuolueensa Kokoomuksen ( myös työväen puolue )."

Olen siskoista nuorimman, Riitan, poika. Valitettavasti siis "sossu" itsekin ja vieläpä ylpeä siitä. Riitan ja Riston äiti on Elsa, joka on ollut elämänsä sosialidemokraatti ja äänestänyt puoluetta tunnollisesti. Tilanteessa, jossa oma poika on kepun listoilla, Elsa on hyvän äidin tapaan pakotettu äänestämään keskustaa.

Me sosialidemokraatit, "sossut" kuten minä, äiti, isä, tädit, isoäiti ja suurin piirtein muukin suku, haluamme painottaa hyvää ja inhimillistä vanhuutta. Sellaista, jossa saa hyvää hoitoa ja muuta huolenpitoa, eikä ketään pakoteta äänestämään keskustapuoluetta.

Kuten arvoisa lukija on toivottavasti jo huomannut, keskeisin minua ja Ristoa yhdistävä tekijä verisiteiden ohella on hienostuneella tavalla kieroutunut huumori.

Lopuksi haluan nostaa arvoon rakkaan enoni Riston ja minun yhteisen historian kauniita muistoja. Molemmat harrastamme kulttuuria. Käydessämme serkkuni häissä Teksasissa toissakesänä Risto luki Rikoksen ja rangaistuksen. Itse olin lukenut sen jo lukioaikoina. Minä ostin Teksasista Dixie Chicksin uusimman levyn.

Olemme molemmat hyvin tyylitietoisia. Mainitun reissun aikana Risto osti suuren valkoisen stetsonin. Minä ostin sandaalit. Veikkaan, että molemmille on löytynyt matkan jälkeen yhtä paljon käyttöä.

Risto maalailee: "Työnteko on harrastukseni. Aikaisemmin, kun oli aikaa, valmensin Haukkojen pikkujunnuja ikäluokkia 79,82,86. Se oli hienoa aikaa." Kuuluin itse ensin mainitussa ikäluokassa Riken valmennettaviin. Se todellakin oli hienoa aikaa.

Epilogi

Eihän tuolla kaikella polittisella harhailulla ole mitään merkitystä. Kaikkein tärkeintä on, että enoni nimi ei ole Tero.

"Tero ja minä olemme ystäviä
vaikka täysin erilaisia
tykkäämme eri asioista
Tero tykkää viinasta minä käyn lenkillä
Tero polttaa tupakkaa minä olen raitis
Tero tykkää pojista minä tykkään tytöistä
Tero käyttää hametta minä käytän housuja
Tero haisee kakkalle minä haisen ruusulle
Tero on ruma minä olen komea
Tero on tyhmänläntä minä olen älykäs
Tero on länkisääri minä olen pihtipolvi
Tero on sakilainen minä olen herrasmies
Terolla on psoriasis minulla on puhdas iho
Tero on lyhyt minä olen pitkä
Tero on laiha minä olen vanttera
Tero on maalta minä olen kaupungista
Tero on naimisissa minä olen vapaa
Terolla on velkaa minä olen varakas
Tero kulkee jalan minulla on auto
Tero on kusipää minä olen joviaali"

- Lapinlahden linnut

torstaina, lokakuuta 16, 2008

Viesti somerolaisille numerolta 58, vain kultainen Rolls puuttuu..

"I'm your top prime cut of meat, I'm your choice,
I wanna be elected,
I'm your yankee doodle dandy in a gold Rolls Royce,
I wanna be elected,
Kids want a saviour, don't need a fake,
I wanna be elected,
We're all gonna rock to the rules that I make,
I wanna be elected, elected, elected.

I never lied to you, I've always been cool,
I wanna be elected,
I gotta get the vote, and I told you 'bout school,
I wanna be elected, elected, elected..."

-Alice Cooper

tiistaina, lokakuuta 07, 2008

Hienovarainen äänestyskehoitus...

...eli edelliseen viestiin liittyvä lainaus:

"Sitten karjuin kuin mies
kuolintuskissaan,
en tiennyt mitä tahdoin.
Ehkä tarjoilijan, jonka taivuttaisin kaksinkerroin
kuin hakaneulan,
sylkäisisin hullut siemeneni ennen kuin
siemenjohtimeni sidotaan
tai ajetaan ulos kaupungista muiden koirien kanssa
kun en mennyt
äänestämään."


Hunter S. Thompson (Vastasähke hullulta koiralta, Spider magazine 7/1965, kirjassa Suuri Hainmetsästys suom. Pekka Markkula 1982)

Suljetut suut

(julkaistu myös somerondemarit.net -sivuilla)
Somero-lehti on pantannut pari viikkoa kuntavaaliehdokkaiden kirjoituksia ja julkaisee ryppään niitä tulevana perjantaina 10.10. Ei voi kuin kummastella paikallislehden linjaa rajoittaa keskustelua vaalien alla. Toivottavasti keskustelua tulevan perjantain jälkeen sallitaan enemmän.

Tänään tiistaina (7.10) yrityskummi Arto Arvonen kirjoittaa samaisessa lehdessä, että uimahallin paikasta ei pitäisi vielä keskustella. Asiaa selvittävä työryhmä julkistaa selvityksensä marraskuun puolella ja keskustelua pitäisi Arvosen mukaan lykätä sen jälkeiseen aikaan.

Viime perjantaisessa lehdessä valtuuston puheenjohtaja Mauri Salo totesi, että Paras -hankkeesta pitäisi keskustella luottamuselimissä vasta sitten kun vaihtoehdot on saatu rajattua kahteen –kolmeen. Nyt niitä on vielä laskujeni mukaan viisi, joten keskustelu lykkääntynee ainakin vaalien yli.

Tällainen on siis keskustelukulttuuri poliittisista asioista Somerolla. Kuntalaisen mielipiteille ei anneta arvoa lainkaan ja demokratiaa suorastaan halveksitaan. Päätökset halutaan tehdä pienellä porukalla suljettujen ovien takana vähän niin kuin aina on tehty. Lopulta valtuuston kumileimasin kopahtaa keskusteluitta ja nopeasti.

Kuntalaisen on otettava valta takaisin itselleen. Se tapahtuu äänestämällä kuntavaaleissa.

keskiviikkona, lokakuuta 01, 2008

Ai niin, 58.

"Viisikymmentäkahdeksan sekunnin sadasosaa. Sen verran jäi Hanna-Maria Seppälän ja olympiamitalin väliin. Seppälä sijoittui sadan metrin vapaauinnissa neljänneksi. Sijoitus on olympialaisissa se kaikista inhottavin."
-Suomen Kuvalehti

"Kantatie 58 on Kangasalta Kärsämäelle kulkeva kantatie. Tiestä käytetään myös nimitystä Suomenselkätie, ja sitä on markkinoitu vaihtoehtoisena tieyhteytenä valtateille 4 ja 9. Tien pituus on noin 385 kilometriä, ja se on Suomen pisin kantatie. Tie on päällystetty, mutta sen laatu vaihtelee voimakkaasti: joillain osuuksilla tie on valtatietasoinen, mutta toisaalla se on kapea, mutkainen ja mäkinen. Toisaalta tien liikennemäärät ovat pääosin sangen vähäiset." -Wikipedia

"Fifty-eight is the sum of the first seven prime numbers, an 11-gonal number, and a Smith number. Given 58, the Mertens function returns 0.

There is no answer to the equation x - φ(x) = 58, making 58 a noncototient. However, the sum of the totient function for the first thirteen integers is 58."
-Wikipedia

Blogin toimituskunta suosittelee seuraavia musiikkinautintoja:
John Cage: "Fifty-Eight"
58 (Nikki Sixxin sivuprojekti): "Alone Again (Naturally)"
Squid 58: Dismantled
Dvorak: Stabat Mater Op 58 (Lähteet: Wikipedia ja cdon.com)

Somerolla asustaville suosittelemme kuntavaaliehdokasta numero 58.