Työväen ja sen tulevaisuuden akatemiasta ja foorumista ja vähän muustakin

"Sanat kuivat ilman ratsastajaa, väsymätön kavionkapse.
Samalla kun lammen pohjasta kiintotähdet johtavat elämää."
- Sylvia Plath (Sanat, kokoelmasta Ariel, suom. Kirsti Simonsuuri)

Sosialidemokraattien uusi aikakausi sysättiin liikkeelle viikonloppuna. Puolueen nuoria broilereita oli kutsuttu Työväen Akatemialle sivistymään Tulevaisuus Akatemian ensimmäiseen viikonloppuun. Sunnuntaina oli vuorossa valikoidun puolueväen Tulevaisuus Foorumi. Viikonloppuni sisälsi siis kosolti työväen tulevaisuutta enemmän tai vähemmän akateemisesti. Se tarjosi raskaan rypäyksen tietoa ja pohdintaa, mutta samalla antoisaa valoa syysmasennukseni keskelle.

Sanaleikittelyä jatkaakseni voisin todeta, että ainut mikä viikonlopulta jäi puuttumaan, oli aito Työväen Foorumi. Eliitin keskinäistä pohdintaa leimaa aina tietynlainen ylhäältäpäin katsominen ja monin paikoin keskustelijoiden kaikkitietävyys, mikä minua jaksaa jatkuvasti hämätä. Tältä pohjalta on uudistuminen melkoisen mahdotonta. Jäsenistön ja sen aidon työväen ääni pitää todellakin saada kuuluviin puolueessa paremmin.

Samoin minua hämäävät pitkät puheenvuorot. Edellisen kirjoitukseni hengessä toivon edelleen tiivistämistä. Puolueen puheenjohtaja Heinäluoma ei liene blogini aktiivisinta lukijakuntaa, mutta sitä ei tarvitse odottaakaan neljääkymmentä minuuttia lähenteleviä linjapuheita vääntävältä poliitikolta. Tuskinpa mies omia puheitaan ainakaan kokonaan ahkeroi, mutta aikansa voisi taustaryhmäkin kenties paremmin käyttää kuin ylipitkien puheenvuorojen nykertämiseen.

Asiasisällöstään Heinäluoman puhetta ei voi juurikaan kritisoida. Lisäksi se huokui oikeanlaista henkeä, joka osaltaan ainakin minulle palautti suurilta osin luottamuksen puolueen puheenjohtajaan. Tuon sanottuani pitää huomauttamani, etten tuota uskoa ollut kovinkaan pahasti missään vaiheessa menettänytkään.

Puolueen ulkopuolelta korviini on kuulunut paljon Heinäluomaa ylistävää palautetta. Samat ihmiset ovat yleensä muistaneet myös mollata puolueen politiikkaa, joten näiden tahojen luulisi olevan tyytyväisiä. Niin paitsi että monessa tapauksessa heidän ajatuksissaan demareiden nousu ei olisi hyvä asia. Kaikkea ei kai sitten voi saada.

Kokoomus tekee kaikkensa tasoittaakseen tietä sosialidemokraattien uudelle nousulle. Kaikki mahdollisuudet tehokkaaseen oppositiopolitiikkaan on annettu käsiimme. Nyt niitä pitäisi osata käyttää.

Puolustusministeri Häkämiehen lausuntoa on mielestäni arvosteltu jokseenkin väärästä syystä. Tarttuminen retoriikan terävimpiin kulmiin, erityisesti "venäjä, venäjä, venäjä" –koukkuun, kätkee allensa sen, että puhe käsitteli laajemminkin nimenomaan Suomen Nato–jäsenyyskeskustelua. Siis siirtymistä retoriikan portailla kysymyksestä 'saako asiasta keskustella' asian varsinaiseen pohdintaan. Siinäpä varsinaista uhkaa kerrakseen.

Häkämiehen kanta asiaan on luettavissa ja kuultavissa puheesta, jonka esittäminen kokoomustaivaassa - Yhdysvalloissa, ja sielläkin kuumottavassa seurassa kaiken lisäksi – oli sinänsä harvinaisen selkeä viesti. Joskin sellainen viesti, joka ei olisi myynyt iltapäivälehtiä ihan yhtä paljon kuin vanhalla Venäjä-traumalla leikittely. Varsinkin kun käsittääkseni kansan syvät rivit ovat edelleen Natoa vastaan.