Ilmastoitu painajainen

"Get me out of this air-conditioned nightmare
Rots your brain just like a catchy tune
You will hate life more than life hates you
Happiness is your illness in an air-conditioned nightmare"
(- Mr. Bungle/ California)


"Amerikan kansa ei halua sotaan. He haluavat rauhaa. (…) Me ihmiset täällä emme halua mitään ongelmia muiden maiden kanssa. Haluamme vain hoidella omat asiamme ja tulla toimeen omalla vaatimattomalla tavallamme. Emme pelkää Hitlerin hyökkäävän tähän maahan. Ja mitä tulee hyökkäykseemme Eurooppaan – kuinka me toteuttaisimme sen? Hitler on Euroopan hallitsija ja meidän on odotettava kunnes hän murtuu, niin minä sen näen. Anna miehelle tarpeeksi köyttä ja hän hirttää itsensä, niin minä aina sanon.

On vain yksi tapa lopettaa sotiminen, ja se on, että tehdään mitä Hitler tekee – hotkaistaan kaikki pienet kansat, otetaan heidän aseensa pois heiltä ja valvotaan maailman järjestystä. Me voisimme tehdä sen! Jos haluaisimme olla epäitsekkäitä.

Mutta ensin meidän olisi annettava tasa-arvo kaikille. Emme voisi tehdä sitä valloittajina, kuten Hitler yrittää tehdä. Se ei toimi. Meidän olisi otettava huomioon koko maailma ja katsottava, että jokainen mies, nainen ja lapsi saa oikeudenmukaisen osan. Meillä pitäisi olla jotain myönteistä maailmalle tarjottavaksi – emme saisi vain puolustaa itseämme, kuten Englanti, ja teeskennellä puolustavamme sivistystä.

Jos todella ryhdymme tekemään jotain maailman eteen, epäitsekkäästi, uskon että voisimme onnistua. Mutta en usko meidän tekevän sitä. Meillä ei ole johtajia, jotka kykenisivät innoittamaan ihmiset sellaiseen ponnistukseen. Me olemme pelastamassa suuren rahan kansainvälistä kauppaa ja sen sellaista.

Se mitä meidän pitäisi tehdä, on tappaa omat hitlerimme ja mussolinimme ensin. Meidän tulisi siivota oma talomme ennen kuin alamme pelastaa maailmaa. Ehkä sitten maailman kansat uskoisivat meihin."

-Henry Miller 1945 (Ilmastoitu painajainen, Sammakko 2007, suom. Petri Leppänen)

Joulua odotellessa

Politiikan parissa toimivalle syksy pitää sisällään perinteisesti budjettineuvotteluja ja syyskokouksia, sekä lopulta pikkujouluja ja glögejä. Itse olen ensimmäistä kertaa melkoisen suman edessä näiden kaikkien kanssa. Somerolla asuvalla kirjapainajalla ei moista ongelmaa ollut, toista se on näin puoliksi töölöläiselle kansanedustajan avustajalle.

Someron budjettipuoli on livahtanut itseltäni hieman ohi. Päätäntävalta on lipunut muille kokousruuhkan realisoiduttua osaltani usein juuri Someron Työväenyhdistyksen tappioksi. Budjettiseurantaa ovat onneksi helpottaneet tarkastuslautakunnan myötä kaupunginjohtajan esittely, Somero-lehden aktiivinen seuranta ja kontaktit kotipuoleen.

Someron kunnallispolitiikka kiinnostaa edelleenkin, vaikka aikaani lähinnä Helsingissä vietänkin. Kiinnostuksen jatkumisen varmistaa osaltaan nimitykseni Someron Työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi. Paikan haasteellisuutta lisäävät kuntavaalien sijoittuminen heti ensimmäiselle vuodelle, sekä yhdistyksen melkoinen uudelleenorganisoinnin tarve.

Pitkäaikainen puheenjohtaja Jouko Elo jättää minulle suuret saappaat täytettäväksi. Alkuun lienee minimitavoite hypätä niihin kainaloita myöten. Toivottavasti saan aikaa kasvaa täyteen mittaani ja täyttää saappaat jos nyt ei täysin, mutta jokseenkin vaikkapa edes vyötäröä myöten. En voi liiaksi korostaa jäsenistön tuen merkitystä puheenjohtajuudelleni. Politiikassa ei kukaan pärjää yksin. Haluan palauttaakin kunniaan Somerolla yhdessä tekemisen ja töiden jakamisen perinteen.

Edustamissuma tuo ja vie samaan aikaan. Vapaapäiviä ei ole siunaantunut pitkään aikaan muutamaa satunnaista lukuun ottamatta. Politiikan parissa työskentelevälle toisaalta työ ja huvi sekoittuvat usein. Näin on minullakin. Myös matkojen ja illanviettojen oheen kuuluu poliittinen keskustelu. Koskaan ei oikein pääse vaihtamaan vapaalle. Rentoutumisen tärkeys ja totaalisen turhan oleskelun merkitys löytyvät vasta sitten, kun ne huomaa menettäneensä.

Vaan nyt on taottava kun rauta on kuumaa. Viime aikoina tapaamani ihmiset, käymäni keskustelut ja omaksumani tieto lunastavat uhrausten hinnan keveästi. Silti otan innolla vastaan joulun pyhien tuoman hengähdystauon.

Toivon oikein rentouttavaa joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoilleni!!

Master of puppets

Musiikki ja politiikka kohtaavat usein. Niin kuin yhden ihmisen mielenkiinnonkohteet yleensäkin tuntuvat kohtaavan. Olen koostanut käyttööni levyllisen poliittisia aiheita käsittelevää musiikkia.

Introna on Bob Dylanin 'Times they are a-changin''.. Itse nautin tämän mieluiten Blackmore's Nightin versiona, jossa yhdistyy muotopuhtaus ja kaunis melodisuus tähän äärimmäisen hienoon ja sinänsä täydelliseen manifestiin.

Kotimainen tarjonta lähtee CMX:n 'Kätketyllä kukalla'.. "Minä en koskaan milloinkaan/ tule lausuntoja antamaan..." on laittamattomasti sanottu, ja perässä seuraa Don Huonojen 'Verta, pornoa ja propagandaa'. Kumpikaan ei kaivanne tarkempia perusteita.

Kotimaisista tämän alan orkestereista suosikkini on Juliet Jonesin sydän, jonka 'Politiikkaa' -kappale vie asian ytimeen. Saman orkesteriperheen (JJS + Juliet Jones + Eero Jones & Kahvi)kappaleista politiikkaa koskettelevat tavalla tai toisella myös ainakin 'Työläiset', 'Kotimainen kysyntä' ja 'Valehtelijan elo'.

Paikkaansa poliittisten musiikkikappaleiden eliitissä puolustaa tietysti myös M.A Nummisen 'Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa'. Tämä poliittisen musiikin merkkipaalu määrittää joidenkin mielestä vanhentuneen oikeisto-vasemmisto -jaon kielikuvien kautta paikalleen.

Ulkomaisen osaston määrällisesti hallitsevin yhtye on Manic Street Preachers. Kun 'The masses against the classes' soi, tapaan ajatella viime eduskuntavaaleja. Porvarihallituksen äänestäjille tekisi mieli usein huudahtaa: 'If you tolerate this then your children will be next'.

Manicsit toteavat muita lainaten myös, että 'We Are All Bourgeois Now'. Toisesta suunnasta Maaniset lainaavat kappaleen 'Socialist serenade', josta poimin rivin 'yes, I have money, but I hate champagne'. Hyvin sanottu, mutta itse toki pidän samppakaljasta.

'Porvariston hillittyä charmia' kuvailee tutulla tavallaan myös YUP. Keskustan puoleen kritiikkinsä lausuu (tai ainakin näin tulkitsen) Sleepy Sleepers 'On se niin väärin' -kappaleellaan. Niin tuon kuin Lapinlahden lintujen 'Vanhan suomalaisten poikain vitutuslaulunkin' voi tulkita puhtaan yksilöpoliittisellekin tasolle, mutta itse miellän molemmat laajemmin Suomen nykytodellisuutta kuvaaviksi teoksiksi. Samaan sarjaan kuuluu myös Miljoonasateen 'Meitä jyrätään'. Ultra Bran 'Suosi ulkomaista' suuntaa yleispuoluevastaisuutensa kärjen keskustaan, ja maalinsa löytää tämäkin kritiikki.

Tuleviin kuntavaaleihin lähdetään kysymään Peer Guntin sanoin: 'Who's gonna be elected'. Tässä vaiheessa voinee vain todeta Alice Cooperin sanoin: 'I wanna be elected'. Royal Trampsin 'In and out' laitettakoon tähän sarjaan.

Kantriahan pitää olla aina. Tällä levyllä homman hoitavat Johnny Cash 'The one on the right is on the left' -viisullaan ja ihanat, joskin vielä sovinnonhaluttomat, Dixie Chicksit 'Not ready to make nice' -hitillään. Blasters nyt ei ole ihan kantria, vaan periamerikkalaista rock 'n rollia. Heiltä kappale 'Common man' edustaa poliittisinta antia. Samoin kuin Creamilta 'The politician'.

Amerikkaan viittaa Dixie Chicksien ja Blastersien lisäksi Mr. Bungle, jonka 'The air-conditioned nightmare' nojannee Henry Millerin samannimiseen amerikkakritiikkikirjaan, josta olen intoillut paljonkin muutamia vuosia sitten. Sivumennen sanoen tuo kirja saanee uudelleenjulkaisunsa tämän talven aikana. Se on luojan lykky, sillä ainakin Someron kirjastosta nide on hävinnyt jonnekin. Onkohan Bushin pojilla sormensa taas pelissä?

Ja heviä. Taas mennään tulkinnallisuuden suohon, mutta en voi olla silloin tällöin ajattelematta Someron kaupunginvaltuustoa kuunnellessani Yngwie Malmsteenin 'Ship of fools' -kappaletta. Muutaman kerran valtuuston kokouksista kotiin talsiessani juuri tuo kappale on soinut päässäni. Pyydänpä tätä miltei asiatonta huomautusta saman tien asianomaisilta nöyrästi anteeksi ja pyrin keikuttamaan laivaa parempaan suuntaan osaltani tulevaisuudessa. Iron Maidenin 'Judas be my guide' ja Tarotin 'Follow the blind' menevät samaan subjektiivisen totuuteni piikkiin. Käyttökelpoisia lausuntoja moniin tilanteisiin, mikäli niitä lausuntoja nyt loihe sitten kuitenkin lausumaan Yrjänän linjauksista huolimatta.

Levyn parhaimpia one-linereita on kiistatta Catatonian 'Fuel' -kappaleessa: "fools get wotes in democracy", ja ah, miten Cerys tämän kohdan laulaa aina niin ihanasti huokaisten.. Pelkkä kappaleen nimi kertoo miltei kaiken Aerosmithin 'Eat the richin' kohdalla.

Tarkemmin lokeroimatta listaan tähän vielä Nirvanan 'Serve the servantsin', huonommin tuntemani Rage against the machinen tuotannon, Red hot chili peppersin 'The power of equalityn', The Clashin ja kotimaisen laululiikkeen ikivihreät (vaiko tässä tapauksessa punaiset?) mm. 'Vapauden kaihoineen' ja muine itsestäänselvyyksineen.

Siinä poliittinen musiikkitarjonta tällä kertaa. Sikäli kun jätin jonkin alan tärkeimmistä teoksista mainitsematta, oletan arvoisan lukijan muistuttavan asiasta sankoin vastausviestimäärin.

Pelon retoriikkaa

"The future teaches you to be alone
the present to be afraid and cold
so if I can shoot rabbits
then I can shoot fascists"
-Manic street preachers

Elämme pelon aikakautta. Olen viime kuukausina hyödyntänyt aktiivisesti nykytyöni tuomia mahdollisuuksia käydä erilaisissa seminaareissa ja keskustelutilaisuuksissa. Jonkinlainen punainen lanka ja sieltä täältä aina tupsahtava sana on ollut pelko.

Sen jälkeen kun aloin kiinnittää sanan ilmaantumiseen huomiota, se on alkanut ahdistaa. Samalla huomaan kuinka tämä positiivista energiaa syövä sana-/ajatushirviö on läsnä arjessa niin tiheään, että siihen hukkuu. Tietysti moderni ihminen turruttaa itsensä pelon ajatuksesta selvitäkseen, mutta sen myötä päädytäänkin sitten vakavampiin ongelmiin ennemmin tai myöhemmin.

Huomautan tässä vaiheessa, että tämä kirjoitus on ollut tulollaan jo viikkoja. Aihe on tärkeä ja vaikea, joten siihen tarttuminen vaati voimaa.

Yksi positiivisimmista sivupoluista tällä pelon siivittämällä matkallani kohti jonkinlaista yhteiskunnallista tietoisuutta oli Rauhanliiton hallituksen kokous muutama viikko sitten. Siellä puhuttiin Natosta ja esiin nousi äärimmäisen terve kysymys siitä, miten pystyisimme vastustamaan Natoa pelottelematta pelottelijoista.

Koko Nato-keskusteluhan perustuu pelolle jostain kummasta tuntemattomasta sotilaallisesta uhasta, jota vastaan nyt pitää varustautua yhtäkkiä kuin viimeistä päivää. Rauhanliitossa pyritään siis pois pelon retoriikan oravanpyörästä. Eli eroon sen tyyppisistä argumenteista kuten: "Suomen yhdistäminen Nato-vihamielisissä maissa Nato-rintamaan lisäisi Suomen sotilaspoliittisia uhkakuvia". Tämä retoriikan oravanpyörän murtaminen on äärimmäisen kannatettava joskin vaikea tavoite.

Samalla se luo ainakin minulle toivoa enemmän itseni näköisestä rauhanliikkeestä Suomessa. Nythän tähän asti olen tuntenut oloni hieman vieraantuneeksi noissa(kin) piireissä. Edellä mainittu tunne kärjistyi viime torstain mielenosoituksessa oikeudenmukaisemman siviilipalveluksen puolesta. Jaan aatteen, mutta aatetoverien melko poikkeuksettomasti läpitunkema veltto partaradikalismi on sanomattoman luotaantyöntävää.

Mutta takaisin asiaa kohti… Pelon tanssitanner löytyy mediasta ja sikäli se on median tietoinen tai tiedostamaton valinta. Helppo valinta. Nykypäivänä pelolla tehdään politiikkaa ja rahaa sumeilematta pohtimatta lainkaan seuraamuksia. Onko julkisessa keskustelussa enää paluuta sellaiseen dekkarikirjaan johon riittäisi vain yksi murha?

Pelon retoriikassa on kysymys väkivallasta. Samalla tavalla kun tv-väkivalta raaistuu jatkuvasti myös pelon väkivalta saa koko ajan yhä rankempia muotoja. Ja pelon pyörre kiertyy ihmisen sisällä hiljalleen tehden tuhoaan. Pelko on äärettömän rankka sana ja asia. Se on taustatekijä arvaamattoman monessa tragediassa, joista kertovat uutiset aiheuttavat puolestaan lisää pelkoa.

Normaali ihminen kai tuntee silloin tällöin pelkoa toimeentulostaan ja tulevaisuudestaan. Globalisaatiokin on monelle peikko. Omaa peilikuvaansa säikähtänee kukin silloin tällöin. Erilaiset pienet ja suuret pelontunteet kuuluvat siis arkipäivään.

Lääke niihin on usein se, ettei niitä ajatella. Ne suljetaan pois mielestä. Pelon edessä suljetaan silmät. Se on hetkellistä antautumista joka johtaa halvaantumiseen. Silmät kiinni ei voi lukea, kirjoittaa tai kammata naamaansa. Sokea näkee enemmän kuin pelon musertama.

Voidaanko pelon retoriikka helpommin hyväksyä, jos sillä edistetään omasta mielestä hyvää asiaa? Esimerkkinä voisi mainita ydintuhon maalailun ydinvoimaloiden lisärakentamista vastustettaessa. Olisiko näihin asioihin vaihtoehtoista lääkettä? Jotain positiivista, jotain rakentavaa. Vai tuleeko valita argumenteista vain ne, jotka eivät tahraa omaa sädekehää? Pyhittääkö tarkoitus keinot?

Tai otetaan vaikka porvarihallituksella pelottelu. Porvarihallitus on tietysti aito uhka miltei asiassa kuin asiassa, mutta retoriikan on ulotuttava muuhunkin kuin vain uhkakuvien maalailuun. Toivottavasti sosialidemokraatit aidosti lähtevät oman vaihtoehdon tarjoamisen pohjalta poliittiseen keskusteluun, kuten ovat silmät loistaen luvanneet.

Siinä on sellainen uudistus, joka on avainasemassa uutta hyvinvointia luotaessa. Kategorisesti peloton lähtökohta on terve ja tukeva rakennuspuu käteen arkipäiväisen onnellisuuden horjuvaa lautahökkeliä kyhäävälle.

Työväen ja sen tulevaisuuden akatemiasta ja foorumista ja vähän muustakin

"Sanat kuivat ilman ratsastajaa, väsymätön kavionkapse.
Samalla kun lammen pohjasta kiintotähdet johtavat elämää."
- Sylvia Plath (Sanat, kokoelmasta Ariel, suom. Kirsti Simonsuuri)

Sosialidemokraattien uusi aikakausi sysättiin liikkeelle viikonloppuna. Puolueen nuoria broilereita oli kutsuttu Työväen Akatemialle sivistymään Tulevaisuus Akatemian ensimmäiseen viikonloppuun. Sunnuntaina oli vuorossa valikoidun puolueväen Tulevaisuus Foorumi. Viikonloppuni sisälsi siis kosolti työväen tulevaisuutta enemmän tai vähemmän akateemisesti. Se tarjosi raskaan rypäyksen tietoa ja pohdintaa, mutta samalla antoisaa valoa syysmasennukseni keskelle.

Sanaleikittelyä jatkaakseni voisin todeta, että ainut mikä viikonlopulta jäi puuttumaan, oli aito Työväen Foorumi. Eliitin keskinäistä pohdintaa leimaa aina tietynlainen ylhäältäpäin katsominen ja monin paikoin keskustelijoiden kaikkitietävyys, mikä minua jaksaa jatkuvasti hämätä. Tältä pohjalta on uudistuminen melkoisen mahdotonta. Jäsenistön ja sen aidon työväen ääni pitää todellakin saada kuuluviin puolueessa paremmin.

Samoin minua hämäävät pitkät puheenvuorot. Edellisen kirjoitukseni hengessä toivon edelleen tiivistämistä. Puolueen puheenjohtaja Heinäluoma ei liene blogini aktiivisinta lukijakuntaa, mutta sitä ei tarvitse odottaakaan neljääkymmentä minuuttia lähenteleviä linjapuheita vääntävältä poliitikolta. Tuskinpa mies omia puheitaan ainakaan kokonaan ahkeroi, mutta aikansa voisi taustaryhmäkin kenties paremmin käyttää kuin ylipitkien puheenvuorojen nykertämiseen.

Asiasisällöstään Heinäluoman puhetta ei voi juurikaan kritisoida. Lisäksi se huokui oikeanlaista henkeä, joka osaltaan ainakin minulle palautti suurilta osin luottamuksen puolueen puheenjohtajaan. Tuon sanottuani pitää huomauttamani, etten tuota uskoa ollut kovinkaan pahasti missään vaiheessa menettänytkään.

Puolueen ulkopuolelta korviini on kuulunut paljon Heinäluomaa ylistävää palautetta. Samat ihmiset ovat yleensä muistaneet myös mollata puolueen politiikkaa, joten näiden tahojen luulisi olevan tyytyväisiä. Niin paitsi että monessa tapauksessa heidän ajatuksissaan demareiden nousu ei olisi hyvä asia. Kaikkea ei kai sitten voi saada.

Kokoomus tekee kaikkensa tasoittaakseen tietä sosialidemokraattien uudelle nousulle. Kaikki mahdollisuudet tehokkaaseen oppositiopolitiikkaan on annettu käsiimme. Nyt niitä pitäisi osata käyttää.

Puolustusministeri Häkämiehen lausuntoa on mielestäni arvosteltu jokseenkin väärästä syystä. Tarttuminen retoriikan terävimpiin kulmiin, erityisesti "venäjä, venäjä, venäjä" –koukkuun, kätkee allensa sen, että puhe käsitteli laajemminkin nimenomaan Suomen Nato–jäsenyyskeskustelua. Siis siirtymistä retoriikan portailla kysymyksestä 'saako asiasta keskustella' asian varsinaiseen pohdintaan. Siinäpä varsinaista uhkaa kerrakseen.

Häkämiehen kanta asiaan on luettavissa ja kuultavissa puheesta, jonka esittäminen kokoomustaivaassa - Yhdysvalloissa, ja sielläkin kuumottavassa seurassa kaiken lisäksi – oli sinänsä harvinaisen selkeä viesti. Joskin sellainen viesti, joka ei olisi myynyt iltapäivälehtiä ihan yhtä paljon kuin vanhalla Venäjä-traumalla leikittely. Varsinkin kun käsittääkseni kansan syvät rivit ovat edelleen Natoa vastaan.

idea-foorumi -idea

"In how many ways and words can you say nothing?" -Mike Patton

Nyt kun sosialidemokraattisen liikkeemme parissa nousee erilaisia foorumeita kuin sieniä sateella, tulee mieleeni vielä yksi. Pitäisi perustaa foorumi, johon moderaattori lisäisi esim. viikottain ajankohtaisen keskusteluaiheen, johon jäsenen tulisi muokata kantansa kahden-kolmen lauseen tai esim. tekstiviestin mittaiseksi.

Liikkeemme parissa on sanoma tapana yliperustella ja jaaritella mielenkiinnottomaksi. Pitäisi oppia tiivistämään. Samalla voitaisiin oppia sanomaan asioista olennainen tarttuvalla tavalla. Mainittu foorumi tuottaisi tehokkaita tehopuristettuja kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin. Samalla se saattaisi poikia iskeviä one-linereita, joita ei koskaan voi olla liikaa. Onko olemassa oikeasti asioita, joita ei voisi ilmaista mielipiteensä kera lauseella tai parilla?

Tämä idea on täten vapaasti varastettavissa.

Globaali lainaus

"Näennäisesti globaali maailmamme on loppujen lopuksi tuhansien ja taas tuhansien erilaisten, toisistaan tietämättömien provinssien planeetta. Matka maailman ympäri on matka takapajulasta toiseen, ja niistä jokainen pitää yksinäisyydessään itseään kaikkein kirkkaimpana tähtenä. Useimmille niiden asukkaille maailma loppuu kodin kynnykselle, oman kylän rajalle, enimmillään oman laakson reunalle. Muu maailma on epätodellinen, vähäpätöinen ja tarpeeton, kun taas se, mikä on oman käden ulottuvilla, oman katseen piirissä, kasvaa valtavaksi, kaiken muun varjoonsa jättäväksi universumiksi." -Ryszard Kapuscinski (Eebenpuu, suom. Tapani Kärkkäinen)

Amerikan tiellä

Jatketaanpa Amerikka-teemaa hieman vakavammalla naamalla. Liikevaihdoltaan maailman suurin yritys Wal-Mart tuli Teksasin reissulla tutuksi. Taustaa tämän periamerikkalaisen jätin toiminnasta tarjoaa Työväen Sivistysliiton julkaisema Wal-Mart - globalisaation kova ydin (TSL 2006) -kirja.

Kysymys globalisaatiosta verrattuna maailman amerikkalaistumiseen on keskeinen linjanveto. Globalisaatio on hyvä asia - tai se voisi olla sitä - maailman amerikkalaistuminen on pidemmällä aikavälillä turmion tie. Globalisaatiossa pärjää hyvin pitämällä kiinni pohjoismaalaisesta hyvinvointivaltiomallista. Amerikkalaistuminen tarkoittaa tämän myymistä.

Amerikassa oli jotenkin nähtävissä tulevaisuus, johon suuntaan täällä kotona ollaan kovaa kyytiä menossa. Esimerkiksi Suomen vähittäiskauppa keskittyy samalla tavalla automarketteihin, ylisuuriin yksiköihin, jotka tavoittaa vain autollinen kansanosa. Vähittäiskaupassa sananvalta siirtyy suurille kauppaketjuille valmistajaportaalta. K-ryhmä pystyy Suomessakin jo vaatimaan tavarantoimittajiensa tuottamaan valmisteita halpamerkillensä. Pirkka-kääreessä olevat tuotteet löytyvät siis viereiseltä hyllyltä kalliimpina versiona valmistajansa tuotemerkillä. Wal-Mart on tällaisen toiminnan edelläkävijä ja se on vienyt - tyylinsä mukaan - valmistajaportaan kiristämisen äärirajoille.

Kysymys on siitä, että kun yritys on näin suuri toimija, se pystyy sanelemaan pienemmille sidosryhmilleen niiden toimintaa melko härskisti. Suomalainen esimerkki on Nokia, joka vie volyymillään alihankkijoitaan kuin pässiä narussa. Pienet ja keskisuuret alihankkijayritykset ovat pelinappuloita, jotka saavat venyä äärimmilleen ja mikäli ne eivät siihen pysty, Nokia vaihtaa toimittajaa - halukkaita on jonossa. Seurauksena on pienyritysten roikkuminen löysässä hirressä kunnes ne lasketaan konkurssin lepoon.

Yhteiskuntavastuu on suuryhtiölle tuntematon asia. Nokialla ei tunnusteta suomalaisen yhteiskunnan merkitystä yrityksen mielettömälle nousulle maailman mittakaavassa. Suuryhtiöt luovat pelon ilmapiirin ympärilleen uhkaamalla lähteä maasta. Nokia hiertää nyt suomalaista yhteiskuntaa hävyttömästi pienenä sidosryhmänä alihankkijoidensa tapaan. Suomalaisesta yhteiskunnasta on saatava kaikki mahdollinen hyöty irti. Sitten kun se on kaikkensa antanut, voi Nokia siirtää tuotantonsa muualle. Ja tämä tapahtuukin sitten helposti, koska siihen on jo varauduttu. Henkilöstö on siirretty osa-aikaisiksi ja vuokrafirmoille. Nokia lähtee Suomesta helpommin kuin kuppa Töölöstä, jos se niin päättää tehdä.

Heikoimmilla ovat työntekijät. Työsuhteiden ehdot ovat menossa koko ajan surkeampaan suuntaan ja työsuhteiden luonne on jo nyt irrationalistisen tyly. Apuun säntäävät vihreät perustulomalleineen. Sehän käytännössä siirtää vähäisimmänkin yhteiskuntavastuun yrityksiltä valtion kannettavaksi, eli työnantajan vastuu työntekijöiden perustoimeentulosta siirretään valtiolle. Wal-Mart on tässäkin suhteessa edelläkävijä. James Hoopesin mukaan Yhdysvaltojen veronmaksajat subventoivat Wal-Martia melkein kolmella miljardilla dollarilla vuodessa. Tämä tapahtuu käytännössä yhteiskunnan tukiessa eri tavoin minimipalkoilla eläviä Wal-Martin työntekijöitä.

Meidän suomalaisten kannattaa pitää silmämme auki ja tehdä päätöksiä järjellä. Suuntamme on nyt kohti Amerikkaa ja vauhti kiihtyy. Julkisessa keskustelussa on alettava erottaa suuryritykset pk-yrityksistä. Yrittämistä saa ja tulee tukea, mutta lähinnä niin että pienyrittämisen kynnyksiä puretaan. Suuryhtiöiden härskiä toimintaa ei tarvitse sietää loputtomiin. Amerikkalainen unelma ei toimi Suomessa. Rikastumisen ajatus on tietysti houkutteleva, mutta suosikaamme mieluummin vaikkapa Suomalaista unelmaa, jota Pekka Himanen hahmottelee kirjassaan Suomalainen unelma -innovaatioraportti. Vaan sepä onkin sitten toinen tarina.

Rakkautta ilmassa

Täytyypäs ottaa nyt tämä kissa pöydälle ja tehdä tunnustus. Rakkaat lukijat, kuten tiedetään kesä on rakkauden aikaa. Ihme on tapahtunut, minäkin olen rakastunut. Rakastan Amerikkaa.

Johtuuko se serkun häiden luomasta romanttisesta ilmapiiristä, vai mistä, mutta aiemmin hyvinkin kylmästi suhtautumani maanläntti alkoi yht' äkkiä näyttää kutkuttavan hyvältä. Teksasin lämmin ilmasto ja mukavuuteeni panostava yhteiskunta veivät sydämeni iäksi.

On ylettömän ikävää, ettei oma yhteisöni oikein osaa sulattaa uutta sydänkäpyäni. Monen ystäväni suusta on tullut melkoista ryöpytystä kultaani kohtaan. Ymmärrystä ei tunnu heruvan keneltäkään. Varsinkin maan isä tuntuu kokoavan lähimaailmani kollektiivisen vihan itseensä.

Monastihan sen jo tähän ikään mennessä on saanut huomata, ettei vanhempiaan tahi sukuaan saa valita. Silti läheisiään rakastaa ja kaikkien kanssa pitäisi yrittää tulla toimeen. Muu olisi sellaista ahdasmielisyyttä, josta rakkaani isukkia niin usein syytetään.

Poliittisesti tämä rakkaudentunnustus lienee arkaluontoinen. Olen aina pitänyt itseäni vasemmistodemarina. Väittäisin kaikesta huolimatta tätä edelleen olevani. Itse asiassa maailman näkeminen uudelta kantilta vain vahvistaa 'uskoani'. Maailmankuvani muuttuu maailmani auetessa, se on hyväksyttävä. Kaikkea ei voi nähdä tv:stä tai lukea kirjoista. Kaikkea ei voi edes sanoin selittää ja valokuvatkin ovat vain pintaraapaisuja.

Vankkumattomana monogamian kannattajanakin kehotan teitä kaikkia, varsinkin teitä urbaani-liberaaleja, ystäviäni tutustumaan morsmaikkuuni pintaa syvemmältä. Menkää Amerikkaan ja kokekaa sen sulot kaikessa kauneudessaan ja karmeudessaan. Kukaan ei ole täydellinen. Antakaa hänelle mahdollisuus. Te ette tiedä kaikkea...

Itsekin aion palata hänen luokseen heti kun se on mahdollista. Siihen asti riudun kaukosuhteessa.

Missä on se valta joka puuttuu valtuustolta?

Somerolainen kuntapäättäjä on aseeton maailman muuttuessa. Ulkopuolelta katsottuna valtuutetut ovat luovuttaneet vallan virkamiehille ja kädet on nostettu pystyyn kuntarakenteiden eläessä murroskauttaan.

Valtioneuvoston ajama kunta- ja palvelurakenneuudistus on nähty Somerolla peikkona. Mahdollisten kuntien välisten yhteistyökuvioiden selvittämisen sijaan Somerolla on sanottu kaikelle kehitykselle sitkeästi "ei". Tämä linja perustuu valtuuston talousarvioratkaisun yhteydessä lukkoon lyötyyn strategiapäätökseen, jonka mukaan Somero pysyy itsenäisenä kuntana vuoteen 2017 asti.

Tämän päätöksen tehtyään rivivaltuutettu ilmeisesti luovuttaa valtansa asiassa korkeamman käteen. Mutta loppuuko valtuutetun vastuu tähän?

Tunnettu tosiasiahan on se, että Somerolla tanssitaan keskustan pillin mukaan. Vanhusten palvelutaloasiassa keskusta vastusti hankkeen aikaistamista, kunnes sen valtuutetut herkesivät "aloitteellisiksi" ja vaativat surkuhupaisesti palvelutalohankkeen pikaista käynnistämistä. Tästä voi vetää johtopäätöksen, että pian keskusta rykäisee aloitteen Someron liittämisestä Salon suurkuntaan. Lienee kuitenkin turha toivo odottaa keskustalta näin johdonmukaista toimintaa.

Someron jättäydyttyä pois Salon seudun kuntaselvityksen toisesta vaiheesta alkoi pitkä hiljainen kausi. Poliittinen valtaeliitti sosialidemokraatteja lukuun ottamatta vältteli asiaa, joka ei kuitenkaan vaiennut kuoliaaksi. Valtion asettama kahdenkymmenen tuhannen asukkaan raja terveyspalvelujen järjestämispohjaksi on ja pysyy.

Lopulta asiaan tartuttuaan kaupungin virkamieskoneisto sai aikaan yhden lähes lain vaatimukset täyttävän ratkaisumallin kuvioon. Löyhä jäsenyys Forssan seudun kuntayhtymässä on väliaikainen ratkaisu, joka ei sinällään tule valtioneuvostolle kelpaamaan. Samaan aikaan somerolaisissa aamukahvipöydissä luetaan uutisia tappavalla tahdilla vähentyvistä linja-autovuoroista Forssaan. Terveydelliset peruspalvelut näyttävät olevan pian somerolaisten ulottumattomissa.

Kaiho mukaan Salon seudun terveydelliseen yhteistyöhön on kaukorakkautta, johon ei tulla saamaan vastakaikua. Luonnollisin vaihtoehto on ulottumattomissamme Salon seudun toteuttaessa valtakunnantasolla poikkeuksellisen ennakkoluulottomasti kuntalaisten parempaan tulevaisuuteen tähtäävää pioneeriprojektiaan.

Herää kysymys mitä valtuutetuilta voidaan vaatia. Olisiko linja-autovuorojen vähentämisen estämiseksi voitu tehdä jotain muuta kuin antaa kysyttäessä vastaus lääninhallitukselle? Eikö kuntalaisten etuja ole ajamassa yhtään omatoimisesti yhteyksiä luovaa ja oman kunnan etujen puolesta lobbaavaa valtuutettua?

Rajoittuuko kunnallinen päätöksenteko tiukasti kunnan sisäisiin päätöksiin, vai peräti pelkästään valtuustoryhmien sisäisiin päätöksiin? Onko Someron kaupunki muuttuvassa Suomessa ajelehtiva ajopuu, joka on täysin valtuuston ohjaamattomissa?

Teksasiin

"Oi Jeesus kulta, säästän sut valtavalta pelastamiseni vaivalta/
jos vain päästät minut Teksasiin, se täältä käsin näyttää aivan taivaalta..."

-Freud, Marx, Engels & Jung

Juoppokantriavaukseen on syynsä. Lähden näet ensi viikolla Teksasiin... Reissun taivasosuudet lienevät tosin lentomatkojen harteilla, sikäli karu kuva minulla on näistä Amerikan takamaista. Maailmani on tosin tehty avartuvaksi ja mielipiteet ovat aina korjattavissa, joten avoimin mielin lähestyn tätä suurta tuntematonta.

Mistä puheenollen Suomen Eduskunta alkaa hiljalleen aukeamaan työpaikkana. Vaikka kyllä viime aikoina on ollut todella paljon niitä päiviä, kun on tuntenut olevansa totaalisen epäsynkassa koko maailman kanssa. Tiedättehän ne päivät, kun termareista saa lorotella kerta toisensa jälkeen ne puolikkaat kupposet pahvin makuista sumppia ja erilaiset ruumiin ulokkeet löytävät kulmia kalustosta kipeästi taas ja taas.

Ja koko ajan väsyttää.

Suomen kirous - yksi niistä - on nämä alkukesän helteiset päivät, joiden ei soisi valuvan hukkaan. Ja kun niin käy, uudestaan ja uudestaan, tulee morkkis. Näin minkä tahansa iloisen asian voi kääntää maailman negatiivisimmaksi asiaksi. Tähän pystyy vain ihminen, eikä ihan kuka tahansa ihminen.

Menipä synkäksi. Tulee aivan väärä kuva asioiden oikeasta tolasta. Noh, noudatellaanpa ainakin blogin otsaketta. Sivistymättömille tiedoksi, että se pitää viittauksen Manic street preachers -yhtyeen manifestaatiohin. Tutustukaapa (vaikkakin ehkä vasta syksyllä). ahem. Nauttikaamme kesästä kukin parhaamme mukaan.

Minä tahdon olla mystinen metsätyömies.

muutos on liikettä

Olen lykännyt tätä väistämätöntä siirtoa jo liian kauan. Nyt on aika ottaa blogikylä haltuun.

Totaalinen elämänmuutos antaa tekosyyn tälle hulluudelle, jota alan nyt purkaa. Kun kuulin uudesta työpaikastani, päätin että tulen prosessoimaan sitä kirjoittamalla. Toivottavasti joku saa tästä ajatuksen tahi pari elämäänsä rikastamaan.

Tämän sanottuani myönnän bloggailun olevan totaalisen egosentristä toimintaa ja sopii sikäli minulle kuin muistilappu otsaan. En ala käyttää tekstissä hymiöitä, mutta edellisen kaltaisten lauseiden loppuihin ne on näkymättömästi merkitty.

Kohti kesää kulkeos me, kenties kohtaamma.