keskiviikkona, lokakuuta 17, 2007

Pelon retoriikkaa


"The future teaches you to be alone
the present to be afraid and cold
so if I can shoot rabbits
then I can shoot fascists"
-Manic street preachers

Elämme pelon aikakautta. Olen viime kuukausina hyödyntänyt aktiivisesti nykytyöni tuomia mahdollisuuksia käydä erilaisissa seminaareissa ja keskustelutilaisuuksissa. Jonkinlainen punainen lanka ja sieltä täältä aina tupsahtava sana on ollut pelko.

Sen jälkeen kun aloin kiinnittää sanan ilmaantumiseen huomiota, se on alkanut ahdistaa. Samalla huomaan kuinka tämä positiivista energiaa syövä sana-/ajatushirviö on läsnä arjessa niin tiheään, että siihen hukkuu. Tietysti moderni ihminen turruttaa itsensä pelon ajatuksesta selvitäkseen, mutta sen myötä päädytäänkin sitten vakavampiin ongelmiin ennemmin tai myöhemmin.

Huomautan tässä vaiheessa, että tämä kirjoitus on ollut tulollaan jo viikkoja. Aihe on tärkeä ja vaikea, joten siihen tarttuminen vaati voimaa.

Yksi positiivisimmista sivupoluista tällä pelon siivittämällä matkallani kohti jonkinlaista yhteiskunnallista tietoisuutta oli Rauhanliiton hallituksen kokous muutama viikko sitten. Siellä puhuttiin Natosta ja esiin nousi äärimmäisen terve kysymys siitä, miten pystyisimme vastustamaan Natoa pelottelematta pelottelijoista.

Koko Nato-keskusteluhan perustuu pelolle jostain kummasta tuntemattomasta sotilaallisesta uhasta, jota vastaan nyt pitää varustautua yhtäkkiä kuin viimeistä päivää. Rauhanliitossa pyritään siis pois pelon retoriikan oravanpyörästä. Eli eroon sen tyyppisistä argumenteista kuten: "Suomen yhdistäminen Nato-vihamielisissä maissa Nato-rintamaan lisäisi Suomen sotilaspoliittisia uhkakuvia". Tämä retoriikan oravanpyörän murtaminen on äärimmäisen kannatettava joskin vaikea tavoite.

Samalla se luo ainakin minulle toivoa enemmän itseni näköisestä rauhanliikkeestä Suomessa. Nythän tähän asti olen tuntenut oloni hieman vieraantuneeksi noissa(kin) piireissä. Edellä mainittu tunne kärjistyi viime torstain mielenosoituksessa oikeudenmukaisemman siviilipalveluksen puolesta. Jaan aatteen, mutta aatetoverien melko poikkeuksettomasti läpitunkema veltto partaradikalismi on sanomattoman luotaantyöntävää.

Mutta takaisin asiaa kohti… Pelon tanssitanner löytyy mediasta ja sikäli se on median tietoinen tai tiedostamaton valinta. Helppo valinta. Nykypäivänä pelolla tehdään politiikkaa ja rahaa sumeilematta pohtimatta lainkaan seuraamuksia. Onko julkisessa keskustelussa enää paluuta sellaiseen dekkarikirjaan johon riittäisi vain yksi murha?

Pelon retoriikassa on kysymys väkivallasta. Samalla tavalla kun tv-väkivalta raaistuu jatkuvasti myös pelon väkivalta saa koko ajan yhä rankempia muotoja. Ja pelon pyörre kiertyy ihmisen sisällä hiljalleen tehden tuhoaan. Pelko on äärettömän rankka sana ja asia. Se on taustatekijä arvaamattoman monessa tragediassa, joista kertovat uutiset aiheuttavat puolestaan lisää pelkoa.

Normaali ihminen kai tuntee silloin tällöin pelkoa toimeentulostaan ja tulevaisuudestaan. Globalisaatiokin on monelle peikko. Omaa peilikuvaansa säikähtänee kukin silloin tällöin. Erilaiset pienet ja suuret pelontunteet kuuluvat siis arkipäivään.

Lääke niihin on usein se, ettei niitä ajatella. Ne suljetaan pois mielestä. Pelon edessä suljetaan silmät. Se on hetkellistä antautumista joka johtaa halvaantumiseen. Silmät kiinni ei voi lukea, kirjoittaa tai kammata naamaansa. Sokea näkee enemmän kuin pelon musertama.

Voidaanko pelon retoriikka helpommin hyväksyä, jos sillä edistetään omasta mielestä hyvää asiaa? Esimerkkinä voisi mainita ydintuhon maalailun ydinvoimaloiden lisärakentamista vastustettaessa. Olisiko näihin asioihin vaihtoehtoista lääkettä? Jotain positiivista, jotain rakentavaa. Vai tuleeko valita argumenteista vain ne, jotka eivät tahraa omaa sädekehää? Pyhittääkö tarkoitus keinot?

Tai otetaan vaikka porvarihallituksella pelottelu. Porvarihallitus on tietysti aito uhka miltei asiassa kuin asiassa, mutta retoriikan on ulotuttava muuhunkin kuin vain uhkakuvien maalailuun. Toivottavasti sosialidemokraatit aidosti lähtevät oman vaihtoehdon tarjoamisen pohjalta poliittiseen keskusteluun, kuten ovat silmät loistaen luvanneet.

Siinä on sellainen uudistus, joka on avainasemassa uutta hyvinvointia luotaessa. Kategorisesti peloton lähtökohta on terve ja tukeva rakennuspuu käteen arkipäiväisen onnellisuuden horjuvaa lautahökkeliä kyhäävälle.