Master of puppets

Musiikki ja politiikka kohtaavat usein. Niin kuin yhden ihmisen mielenkiinnonkohteet yleensäkin tuntuvat kohtaavan. Olen koostanut käyttööni levyllisen poliittisia aiheita käsittelevää musiikkia.

Introna on Bob Dylanin 'Times they are a-changin''.. Itse nautin tämän mieluiten Blackmore's Nightin versiona, jossa yhdistyy muotopuhtaus ja kaunis melodisuus tähän äärimmäisen hienoon ja sinänsä täydelliseen manifestiin.

Kotimainen tarjonta lähtee CMX:n 'Kätketyllä kukalla'.. "Minä en koskaan milloinkaan/ tule lausuntoja antamaan..." on laittamattomasti sanottu, ja perässä seuraa Don Huonojen 'Verta, pornoa ja propagandaa'. Kumpikaan ei kaivanne tarkempia perusteita.

Kotimaisista tämän alan orkestereista suosikkini on Juliet Jonesin sydän, jonka 'Politiikkaa' -kappale vie asian ytimeen. Saman orkesteriperheen (JJS + Juliet Jones + Eero Jones & Kahvi)kappaleista politiikkaa koskettelevat tavalla tai toisella myös ainakin 'Työläiset', 'Kotimainen kysyntä' ja 'Valehtelijan elo'.

Paikkaansa poliittisten musiikkikappaleiden eliitissä puolustaa tietysti myös M.A Nummisen 'Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa'. Tämä poliittisen musiikin merkkipaalu määrittää joidenkin mielestä vanhentuneen oikeisto-vasemmisto -jaon kielikuvien kautta paikalleen.

Ulkomaisen osaston määrällisesti hallitsevin yhtye on Manic Street Preachers. Kun 'The masses against the classes' soi, tapaan ajatella viime eduskuntavaaleja. Porvarihallituksen äänestäjille tekisi mieli usein huudahtaa: 'If you tolerate this then your children will be next'.

Manicsit toteavat muita lainaten myös, että 'We Are All Bourgeois Now'. Toisesta suunnasta Maaniset lainaavat kappaleen 'Socialist serenade', josta poimin rivin 'yes, I have money, but I hate champagne'. Hyvin sanottu, mutta itse toki pidän samppakaljasta.

'Porvariston hillittyä charmia' kuvailee tutulla tavallaan myös YUP. Keskustan puoleen kritiikkinsä lausuu (tai ainakin näin tulkitsen) Sleepy Sleepers 'On se niin väärin' -kappaleellaan. Niin tuon kuin Lapinlahden lintujen 'Vanhan suomalaisten poikain vitutuslaulunkin' voi tulkita puhtaan yksilöpoliittisellekin tasolle, mutta itse miellän molemmat laajemmin Suomen nykytodellisuutta kuvaaviksi teoksiksi. Samaan sarjaan kuuluu myös Miljoonasateen 'Meitä jyrätään'. Ultra Bran 'Suosi ulkomaista' suuntaa yleispuoluevastaisuutensa kärjen keskustaan, ja maalinsa löytää tämäkin kritiikki.

Tuleviin kuntavaaleihin lähdetään kysymään Peer Guntin sanoin: 'Who's gonna be elected'. Tässä vaiheessa voinee vain todeta Alice Cooperin sanoin: 'I wanna be elected'. Royal Trampsin 'In and out' laitettakoon tähän sarjaan.

Kantriahan pitää olla aina. Tällä levyllä homman hoitavat Johnny Cash 'The one on the right is on the left' -viisullaan ja ihanat, joskin vielä sovinnonhaluttomat, Dixie Chicksit 'Not ready to make nice' -hitillään. Blasters nyt ei ole ihan kantria, vaan periamerikkalaista rock 'n rollia. Heiltä kappale 'Common man' edustaa poliittisinta antia. Samoin kuin Creamilta 'The politician'.

Amerikkaan viittaa Dixie Chicksien ja Blastersien lisäksi Mr. Bungle, jonka 'The air-conditioned nightmare' nojannee Henry Millerin samannimiseen amerikkakritiikkikirjaan, josta olen intoillut paljonkin muutamia vuosia sitten. Sivumennen sanoen tuo kirja saanee uudelleenjulkaisunsa tämän talven aikana. Se on luojan lykky, sillä ainakin Someron kirjastosta nide on hävinnyt jonnekin. Onkohan Bushin pojilla sormensa taas pelissä?

Ja heviä. Taas mennään tulkinnallisuuden suohon, mutta en voi olla silloin tällöin ajattelematta Someron kaupunginvaltuustoa kuunnellessani Yngwie Malmsteenin 'Ship of fools' -kappaletta. Muutaman kerran valtuuston kokouksista kotiin talsiessani juuri tuo kappale on soinut päässäni. Pyydänpä tätä miltei asiatonta huomautusta saman tien asianomaisilta nöyrästi anteeksi ja pyrin keikuttamaan laivaa parempaan suuntaan osaltani tulevaisuudessa. Iron Maidenin 'Judas be my guide' ja Tarotin 'Follow the blind' menevät samaan subjektiivisen totuuteni piikkiin. Käyttökelpoisia lausuntoja moniin tilanteisiin, mikäli niitä lausuntoja nyt loihe sitten kuitenkin lausumaan Yrjänän linjauksista huolimatta.

Levyn parhaimpia one-linereita on kiistatta Catatonian 'Fuel' -kappaleessa: "fools get wotes in democracy", ja ah, miten Cerys tämän kohdan laulaa aina niin ihanasti huokaisten.. Pelkkä kappaleen nimi kertoo miltei kaiken Aerosmithin 'Eat the richin' kohdalla.

Tarkemmin lokeroimatta listaan tähän vielä Nirvanan 'Serve the servantsin', huonommin tuntemani Rage against the machinen tuotannon, Red hot chili peppersin 'The power of equalityn', The Clashin ja kotimaisen laululiikkeen ikivihreät (vaiko tässä tapauksessa punaiset?) mm. 'Vapauden kaihoineen' ja muine itsestäänselvyyksineen.

Siinä poliittinen musiikkitarjonta tällä kertaa. Sikäli kun jätin jonkin alan tärkeimmistä teoksista mainitsematta, oletan arvoisan lukijan muistuttavan asiasta sankoin vastausviestimäärin.