"Come and gather around
Join in the crowd
Singing those songs that we know
We’ll drink a toast to tomorrow and one to days long ago"
- Blackmore's Night
...Saijan blogissa
maanantaina, elokuuta 11, 2008
maanantaina, elokuuta 04, 2008
Elävän musiikin muisteloita menneeltä kesältä
"Vedä viinaa, ja humppaa!"
-Eläkeläiset
Musiikkikesäni sai surkean alun, kun puoluekokous vesitti vanhojen suosikkien näkemisen. Niin Blackmore’s Night kuin Whitesnake ja Rainbow-solistit Bonnett ja Turner jäivät politiikan jalkoihin.
Politiikasta lomalle siirryttyäni heti heinäkuun alussa musiikkikesän polkaisi käyntiin On the rocksissa koettu the Flaming Sideburnsin ja the Wrecking Queensien keikka. Fleimarit olivat rehellisyyden nimissä hieman jäässä, mutta kyllähän nuo heikoimmillaankin heittävät aivan loistavan shown. Lämppäri the Wrecking Queens oli miellyttävä ja lupaava uusi tuttavuus.
Ruisrockissa kävin lauantain verran hyvässä toveriseurassa ja siellä koetuista musiikkielämyksistä yli muiden olivat CMX, joka yhdisteli miellyttävästi vanhaa ja uutta eri levyiltään, Disco Ensemble, jonka energialataus on mainio ja Flogging Molly, jonka hillbillymusa keräsi yllättävän sankan kuulijajoukon ja ehdottomasti ansaitsi sen. Von Hertzen Brothers oli parempi Ruisrockissa kuin Ilosaaressa jo ihan settilistankin takia, mutta mieluiten nautin sen levyltä, ei mahda mitn.
Ilosaarirock nautittiinkin sitten miltei kokonaisena ja jälleen hyvässä seurassa, joskaan ei niinkään toverillisessa kuin Ruisrock, ja hyvä niin. Perjantain saapujaisiksi elin missattua hurjaa punk-nuoruuttani uudelleen vallatussa talossa järjestetyissä hämyisissä bileissä. Missä nämä tällaiset olivat silloin joskus kymmenen vuotta sitten? Tuskinpa vaan olisin mennyt silloin.. Tuskinpa menisin nytkään toiste, vaikka mukavaa oli. Mutta kokemus on kokemus ja sulka hattuun.
Lapko meni ihmetellessä valoja ja sitä ihmettä että olin taas Ilosaaressa. Taisi olla neljäs kerta. Huono sijoittuminen tuhosi huonojen soundien myötä musiikkinautinnon. Hittibiisit kolisivat silti.
Scandinavian Music Groupin olen nähnyt ennenkin ja täytyy todeta, että jotenkin yhtyeessä on kyllä kaikki kohdallaan, mutta.. Se vaatisi sellaisen oikean mielentilan vastaanottimelta. Sellaista ei ihan löytynyt tällä kertaa, vaikken säätimiäni hirveästi ruuvannutkaan. Toisin kuin VHB, nautin tämän SMG:n kyllä kernaammin livenä.
Ismo Alanko Teholla oli kyllä vallan väärässä paikassa päälavalla. Tosin eipä tuo uusi levykään vielä ole oikein auennut. Isompaa sointia olisi kaivannut tuo hetki ja paikka, kun alettiin kuitenkin lähestyä sitä hetkeä, kun alkaa parhaat bileet.
Ja ne parhaat bileet tarjosi Eläkeläiset. 15-vuotisjuhlakeikka oli riehakas alusta lopun massiiviseen ilotulitukseen asti. Ei mitään uutta, mutta tässä tapauksessa moista ei tarvitakaan. Valtaosa yleisöstä oli ainakin vastaanottavaisimmillaan juuri tällaiselle keikalle ja mikäs siinä, niin minäkin. Pisimmät letkajenkat ikinä!
Sunnuntain korkkasi Kauko Röyhkä ja johtuen hotellin luovuttamistarpeen varhaisesta ajankohdasta olimme todistamassa jo tätä avausaktia. Ja kannatti. Röyhkä ja Riku Mattila yhtyeineen soittivat hyvän keikan. Kaukon ilmehdintä ja tanssiliikkeet hakevat paikoin vertaistaan.
Stella soitti päälavalta selkeästi festareiden kovimmalla volyymillä. Kaveriporukassa tätä dissattiin kovin. Itse olin positiivisesti yllättynyt, kun laulusolistin radiossa ärsyttävä ääni soi nyt hitusen siedettävämmin.
Sitten päälavalla soitti Turisas, jonka musiikki oli piristävää. Kappaleet ja välispiikit puolestaan jotain aivan karmeaa. Varsinkin viimemainitut olivat liian pitkiä ja sisällöltään lähinnä yleisön arvostelemista. Todella outoa. Semminkin kun mainitsivat kuvaavansa dvd:tä. Olisiko kiinnostuneiden vähäinen määrä tuonut paineita?
Lauri Tähkä ja Elonkerjuu ei herättänyt oikein mitään. Kyllähän ne tiettyyn muottiin menevät festarikävijät tätä tanssivat kovastikin, se Radio Novaa kuunteleva posse. Samat tykkäsivät siitä Stellastakin varmaankin. Eikä siinä mitään, hyvä että on jokaiselle jotain.
Romanialainen Fanfare Ciocârlia oli hurjatempoista torvimusiikkia. Hyvinkin hupaisaa. Niille joilla oli vielä krapula, se saattoi olla vähän liikaakin.
Ilosaaren huipensi osaltamme Mike Patton & Mondo Cane & Ilosaarirock sinfonietta. Loistavuutta! Vanhoja italialaisia elokuvakappaleita soitti tämä upea kokoonpano ja tuloksena seurasi todella ainutlaatuinen kokemus. Mike Pattonia jo pitkään diganneelle tämä oli jonkinasteinen täyttymys. Paremmalta tuskin olisi kuulostanut Fantomas, Tomahawk, Mr. Bungle, Peeping Tom tai Faith no morekaan. Paluumatkamme alkoi Nightwishin aloitellessa.
Someron Kirnurock järjestettiin jo 25. kerran. Itselleni tämä oli toinen kerta Lylyjen pihapiirissä soineessa tapahtumassa. Iltapäivän kaksi ensimmäistä orkesteria saivat hyvälle tuulelle. Varsinaisesti iski kuitenkin vasta the Grammers, joka olikin aivan loistava. Sickboys plays social distortion meni vähän ohi säätäessä (siis allekirjoittaneen säätäessä, ei bändin..), mutta soittotaidosta ei ainakaan ollut kiinni. Social distortion on itselleni aivan uusi nimi, eikä tämän perusteella hirveästi innosta tutustumaan, ei mahda mitään. Twelve Inchesiä olisi tietysti kuunnellut mieluummin. Muut riennot kutsuivat tässä vaiheessa, joten lopuista bändeistä ei tullut havaintoa. Tätä harmittelin jälkeenpäin lehdestä luettuani, että illan loppuohjelmistokin oli silkkaa rautaa. Kaikkea ei voi saada…
Ja lopuksi Faces. Tämäkin jäi lyhyen pistäytymisen varaan. Lauantain verran tuli ihmeteltyä etnisiä asioita eri muodoissa ja tietysti hippityttöjä, jotka ovat Facesin suola. Mihin mahtanevat aina vuodeksi kadota nuo?
Musiikillisista akteista ylivoimaisesti paras eteen sattunut oli Pekko Käppi. Mielleyhtymät Tuomari Nurmion Luuta ja nahkaa -albumiin (vaikka ääni olikin kuin ilmetty oi mutsi mutsi -aikakauden Nurmio) sekä J. Karjalaisen Lännen-Jukkaan puhunevat puolestaan. Kirkkaasti kesän top kolmoseen yhdessä Mike Pattonin ja Eläkeläisten kanssa!
-Eläkeläiset
Musiikkikesäni sai surkean alun, kun puoluekokous vesitti vanhojen suosikkien näkemisen. Niin Blackmore’s Night kuin Whitesnake ja Rainbow-solistit Bonnett ja Turner jäivät politiikan jalkoihin.
Politiikasta lomalle siirryttyäni heti heinäkuun alussa musiikkikesän polkaisi käyntiin On the rocksissa koettu the Flaming Sideburnsin ja the Wrecking Queensien keikka. Fleimarit olivat rehellisyyden nimissä hieman jäässä, mutta kyllähän nuo heikoimmillaankin heittävät aivan loistavan shown. Lämppäri the Wrecking Queens oli miellyttävä ja lupaava uusi tuttavuus.
Ruisrockissa kävin lauantain verran hyvässä toveriseurassa ja siellä koetuista musiikkielämyksistä yli muiden olivat CMX, joka yhdisteli miellyttävästi vanhaa ja uutta eri levyiltään, Disco Ensemble, jonka energialataus on mainio ja Flogging Molly, jonka hillbillymusa keräsi yllättävän sankan kuulijajoukon ja ehdottomasti ansaitsi sen. Von Hertzen Brothers oli parempi Ruisrockissa kuin Ilosaaressa jo ihan settilistankin takia, mutta mieluiten nautin sen levyltä, ei mahda mitn.
Ilosaarirock nautittiinkin sitten miltei kokonaisena ja jälleen hyvässä seurassa, joskaan ei niinkään toverillisessa kuin Ruisrock, ja hyvä niin. Perjantain saapujaisiksi elin missattua hurjaa punk-nuoruuttani uudelleen vallatussa talossa järjestetyissä hämyisissä bileissä. Missä nämä tällaiset olivat silloin joskus kymmenen vuotta sitten? Tuskinpa vaan olisin mennyt silloin.. Tuskinpa menisin nytkään toiste, vaikka mukavaa oli. Mutta kokemus on kokemus ja sulka hattuun.
Lapko meni ihmetellessä valoja ja sitä ihmettä että olin taas Ilosaaressa. Taisi olla neljäs kerta. Huono sijoittuminen tuhosi huonojen soundien myötä musiikkinautinnon. Hittibiisit kolisivat silti.
Scandinavian Music Groupin olen nähnyt ennenkin ja täytyy todeta, että jotenkin yhtyeessä on kyllä kaikki kohdallaan, mutta.. Se vaatisi sellaisen oikean mielentilan vastaanottimelta. Sellaista ei ihan löytynyt tällä kertaa, vaikken säätimiäni hirveästi ruuvannutkaan. Toisin kuin VHB, nautin tämän SMG:n kyllä kernaammin livenä.
Ismo Alanko Teholla oli kyllä vallan väärässä paikassa päälavalla. Tosin eipä tuo uusi levykään vielä ole oikein auennut. Isompaa sointia olisi kaivannut tuo hetki ja paikka, kun alettiin kuitenkin lähestyä sitä hetkeä, kun alkaa parhaat bileet.
Ja ne parhaat bileet tarjosi Eläkeläiset. 15-vuotisjuhlakeikka oli riehakas alusta lopun massiiviseen ilotulitukseen asti. Ei mitään uutta, mutta tässä tapauksessa moista ei tarvitakaan. Valtaosa yleisöstä oli ainakin vastaanottavaisimmillaan juuri tällaiselle keikalle ja mikäs siinä, niin minäkin. Pisimmät letkajenkat ikinä!
Sunnuntain korkkasi Kauko Röyhkä ja johtuen hotellin luovuttamistarpeen varhaisesta ajankohdasta olimme todistamassa jo tätä avausaktia. Ja kannatti. Röyhkä ja Riku Mattila yhtyeineen soittivat hyvän keikan. Kaukon ilmehdintä ja tanssiliikkeet hakevat paikoin vertaistaan.
Stella soitti päälavalta selkeästi festareiden kovimmalla volyymillä. Kaveriporukassa tätä dissattiin kovin. Itse olin positiivisesti yllättynyt, kun laulusolistin radiossa ärsyttävä ääni soi nyt hitusen siedettävämmin.
Sitten päälavalla soitti Turisas, jonka musiikki oli piristävää. Kappaleet ja välispiikit puolestaan jotain aivan karmeaa. Varsinkin viimemainitut olivat liian pitkiä ja sisällöltään lähinnä yleisön arvostelemista. Todella outoa. Semminkin kun mainitsivat kuvaavansa dvd:tä. Olisiko kiinnostuneiden vähäinen määrä tuonut paineita?
Lauri Tähkä ja Elonkerjuu ei herättänyt oikein mitään. Kyllähän ne tiettyyn muottiin menevät festarikävijät tätä tanssivat kovastikin, se Radio Novaa kuunteleva posse. Samat tykkäsivät siitä Stellastakin varmaankin. Eikä siinä mitään, hyvä että on jokaiselle jotain.
Romanialainen Fanfare Ciocârlia oli hurjatempoista torvimusiikkia. Hyvinkin hupaisaa. Niille joilla oli vielä krapula, se saattoi olla vähän liikaakin.
Ilosaaren huipensi osaltamme Mike Patton & Mondo Cane & Ilosaarirock sinfonietta. Loistavuutta! Vanhoja italialaisia elokuvakappaleita soitti tämä upea kokoonpano ja tuloksena seurasi todella ainutlaatuinen kokemus. Mike Pattonia jo pitkään diganneelle tämä oli jonkinasteinen täyttymys. Paremmalta tuskin olisi kuulostanut Fantomas, Tomahawk, Mr. Bungle, Peeping Tom tai Faith no morekaan. Paluumatkamme alkoi Nightwishin aloitellessa.
Someron Kirnurock järjestettiin jo 25. kerran. Itselleni tämä oli toinen kerta Lylyjen pihapiirissä soineessa tapahtumassa. Iltapäivän kaksi ensimmäistä orkesteria saivat hyvälle tuulelle. Varsinaisesti iski kuitenkin vasta the Grammers, joka olikin aivan loistava. Sickboys plays social distortion meni vähän ohi säätäessä (siis allekirjoittaneen säätäessä, ei bändin..), mutta soittotaidosta ei ainakaan ollut kiinni. Social distortion on itselleni aivan uusi nimi, eikä tämän perusteella hirveästi innosta tutustumaan, ei mahda mitään. Twelve Inchesiä olisi tietysti kuunnellut mieluummin. Muut riennot kutsuivat tässä vaiheessa, joten lopuista bändeistä ei tullut havaintoa. Tätä harmittelin jälkeenpäin lehdestä luettuani, että illan loppuohjelmistokin oli silkkaa rautaa. Kaikkea ei voi saada…
Ja lopuksi Faces. Tämäkin jäi lyhyen pistäytymisen varaan. Lauantain verran tuli ihmeteltyä etnisiä asioita eri muodoissa ja tietysti hippityttöjä, jotka ovat Facesin suola. Mihin mahtanevat aina vuodeksi kadota nuo?
Musiikillisista akteista ylivoimaisesti paras eteen sattunut oli Pekko Käppi. Mielleyhtymät Tuomari Nurmion Luuta ja nahkaa -albumiin (vaikka ääni olikin kuin ilmetty oi mutsi mutsi -aikakauden Nurmio) sekä J. Karjalaisen Lännen-Jukkaan puhunevat puolestaan. Kirkkaasti kesän top kolmoseen yhdessä Mike Pattonin ja Eläkeläisten kanssa!
tiistaina, kesäkuuta 24, 2008
Lost in the supermarket of politics
"I’m not ready to make nice
I’m not ready to back down
I’m still mad as hell and
I don’t have time to go round and round and round
It’s too late to make it right
I probably wouldn’t if I could
‘Cause I’m mad as hell
Can’t bring myself to do what it is you think I should"
-Dixie Chicks
Etätyökauden alkua kauhistellessani ja työtaakan vähyyttä päivitellessäni pakenin nykyihmisen tapaan kauppakeskukseen aikaa tappamaan. Kesäajassa parasta on se, että töitä voi tehdä öisin. Päivät ovat sitten se ongelma.
Päädyin ostelemaan musiikki-dvd:itä. Mukaan tarttui Helloweenin loistavan high live –kiekon ohella Dixie Chicksin Shut up and sing –dokumentti. Useita palkintoja voittanut dokkari kertoo tämän Texas-lähtöisen nykyaikaista kantria soittavan naistrion lipsahduksesta politiikkaan.
Tarinahan lähti siitä, kun Euroopan kiertueella laulaja Natalie Maines loihe lausumaan, että häpeää presidentti George W Bushin olevan Teksasista. Elettiin tulenarkaa aikaa Irakin sodan alla. Presidentin kannatus ja hyväksyntä sotatoimille olivat vielä hyvällä tolalla.
Dokumentissa käydään läpi uutispätkiä, jotka osoittavat sikäläisten päättäjien puhuneen miljoona kertaa vaarallisempaa puutaheinää kuin mitä Suomen kohuissa viime kuukausien aikana. Silti GWB porskuttaa edelleen tosin alati heikentyvällä kannatuksella. Vaan mitä sen on enää väliä.
Dixie Chicksin suuri kuulijakunta (todellakin suuri, ovatten aikansa eniten myyvä artisti jenkkilässä) koostuu hyvin konservatiivisesta sakista, joka mainitun lipsahduksen päästyä armottomaan uutismyllytykseen, alkoi protestoida bändiä mm. rikkomalla levyjä, boikotoimalla niitä radion country-musiikkikanavia, jotka soittivat Chicksejä ja masinoimalla erilaisia mielenosoituksia jne. Joku sekopää rustasi Mainesille jopa tappokirjeen.
Bändi kuitenkin jatkoi valitsemallaan tiellä, joskin muokkasi musiikkiaan hivenen mainstreamiin päin, ja selvisi kohusta suosittuna yhtyeenä, jonka ei ole tarvinnut tinkiä periaatteistaan.
Yhtyeen suurena ihailijana suhtaudun dokumenttiin hieman varauksellisesti. Draamaa ei sinänsä puutu, mutta sen tehoa ei ole käytetty parhaalla mahdollisella tavalla. Esimerkiksi Metallican Some kind of monster –dokkari keittää vähemmistä aineksista maukkaamman sopan.
On harmillista todeta Natalie Mainesin epäkypsä suhtautuminen asiaan. Toisaalta halutaan ottaa lausunto takaisin, toisaalta puidaan nyrkkiä että hitsiläinen olenhan oikeastikin tuota mieltä, olenhan -han. Ohessa murehditaan levymyyntiä ja kiertueen tuottojen maksimointia.
Tässä nyt siis hukattiin se äärimmäisen arvokas mahdollisuus, että Euroopassakin hyvin suosittu yhtye voisi tuoda esiin sitä aidompaa ja parempaa puolta Yhdysvalloista ja Teksasista. He olisivat voineet suitsuttaa avomielisyyttä ja suvaitsevaisuutta, sekä potentiaalisesti erittäin tehokasta sodanvastaista mielialaa. Euroopassa jo pian Bushin valinnan jälkeen vallinnut sinänsä tyhjyyttä koliseva anti-Bush –liike olisi näin ehkä saanut vastapainoa, jonka myötä keskusteluun olisi parhaimmillaan tullut edes hieman holttia.
Sokea vihan kohdistaminen johonkin ihmiseen ei auta yhtään mitään, oli se sitten enemmän tai vähemmän oikea kohde. Sen dokumentti todistaa molemmin puolin. Voi sitä piikittelyjen ja tekopyhyyden määrää varsinkin kohun uutisoinnissa, mutta myös asian käsittelemisessä henkilötasolla. Paavo Lipposen tuoreessa kirjassaan peräänkuuluttama sivistys osoittautuu tämänkin asian kohdalla harvinaiseksi luonnonvaraksi.
Parasta Dixie Chiksissä on nyt entistäkin korostuneemmin musiikki. Kohua ei olisi voinut paremmin kommentoida kuin kappaleella Not ready to make nice.
Ostin heidän uusimman levynsä Taking the long way vuosi sitten Teksasista, Wall-Martista. Sillä on merkitystä, paljon enemmän merkitystä kuin sillä, että sanoo, ettei oikein tykkää jostakusta.
tiistaina, kesäkuuta 10, 2008
Autistisen lapsen syndrooma, eli kantaa ottamisen vaikeus
"It's hard to make a stand
We got loud guitars and big suspicions,
Great big guns and small ambitions,
And we still argue over who is God
And I say,
hey there, miscreation,
Bring a flower, time is wasting
I say,
hey there, miscreation,
We all need a revelation
And its hard to make a stand"
- Sheryl Crow
Alkaessani hiljalleen löytää ääntäni poliittisissakin piireissä olen viime aikoina törmännyt usein siihen, että ottaessani kantaa johonkin asiaan, minun tulkitaan hyökkäävän suoraan vastapuolen ihmistä vastaan. Politiikan tekemisessä keskeistä on antaa asioiden riidellä, eikä mennä henkilötason kinaamiseen. Esimerkiksi porvarihallituksen toimet eivät ole hyökkäys minua vastaan, vaikka niistä kärsinkin.
Seuraan usein keskustelua sivusta. Kärsin siinä mielessä vähän jonkinlaisesta autistisen lapsen syndroomasta. Omaa ääntäni hakiessani tartun johonkin sellaiseen, josta olen vahvasti eri mieltä. Jotenkin minua ovat aina hieman häirinneet keskusteluissa ne, joiden on aina päästävä ääneen, vaikkei mitään sanottavaa ole.
Samanmielisyyden toitottaminen vaikuttaa jotenkin turhalta. Hiljaisuuteni pitäisi (sic.) yleensä tulkita hyväksynnäksi. Kritiikkini on yleensä hapuileva yritys päästä mukaan keskusteluun. Tässä mielessä löydän itseni siitä Eero Heinäluoman kritiikistä puoluekokouksessa, kun hän Jutta Urpilaista evästäessään totesi, että ei ole hyvä olla hiljaa silloin kun kaikki on hyvin ja kritisoida suureen ääneen (ko. tapauksessa puoluejohtoa) silloin kun kaikki ei ole niin hyvin.
Autistisella lapsella ei ole politiikassa helppoa. Lainasin tuon termin ja sen käyttötavan hieman soveltaen Aki Kaurismäeltä, joka kertoo kärsivänsä samasta ongelmasta. Kaurismäen pelastus on se, että hän on löytänyt oman äänensä ja ilmaisukanavansa elokuvasta. Tuon ilmaisutavan hän on opetellut hienolla tavalla ja sen myötä autistiselle lapselle aukeaa suunvuoro varmasti.
Politiikassa ei ole vaihtoehtoisia tapoja ilmaista itseään. On pakko puhua niiden kielellä, jotka keskustelua hallitsevat. Tässähän opiskelijataustaiset nuoret demarit menevät vikaan yrittäessään puhutella suurta yleisöä, joka ei ymmärrä sivistyssanoja ja hienoja poliittisia teorioita, eivätkä ole kuulletkaan edes kenestäkään Keynesistä. Tämä kritiikki tulkitaan nyt toivottavasti rakentavassa ja ystävällisessä mielessä. Opiskelijat ovat sosialidemokraattisen liikkeen tulevaisuuden kannalta avainasemassa. Heiltä tulee ajatuksia, teorioita ja suunnitelmia. Jos he pystyvät yhdessä meidän matalankoulutuksen saaneiden tovereiden kanssa muokkaamaan sanoman suuren yleisön helposti ymmärrettävään muotoon, on liikkeemme tulevaisuus turvattu.
Oma taustani asettuu matalasti koulutetun perusduunarin sapluunaan. Perhetaustani on sosialidemokraattinen useita sukupolvia taaksepäin. Sosialidemokratia oli lapsuuteni ruisleipää.
Tältä pohjalta ponnistettuani nuorisopolitiikan valtakunnan tasolle ja eduskuntaan huomaan, että ympärilläni olevat samanmieliset niin työpaikalla kuin vapaa-ajalla tapahtuvassakin poliittisessa keskustelussa tulevat pääsääntöisesti korkeakoulupiireistä. Musertava dilemmani on ollut jo pitkään yrittää osallistua keskusteluihin heidän kanssaan. Aion jatkaa yrittämistä, mutta välillä on todella yksinäistä.
Näitä kulttuurin sisäisiä kohtaamisia tapahtuu monella tasolla ja monilla foorumeilla. Puoluekokouksen valiokuntatyöstä puhuttaessa joku mainitsi, että on näin tavallisena tallaajana aika vaikea lähteä keskusteluun, kun yleiset keskustelupuheenvuorot alkavat litanialla, jossa puhuja toteaa olevansa niin ja niin pitkän uran juuri näiden asioiden parissa työskennellyt sen ja sen tittelin omaava, elikkäs suunnilleen kaiken juuri tästä asiasta tietävä heppu. Omalle ajatukselleen siinä on sitten aika vaikea laittaa arvoa. Piilostaan kurkistava itsetunto nuijitaan välittömästi (joskin varmaankin yleensä ihan tahattomasti) takaisin koloonsa.
Joskus on vaikea asettaa oma mielipiteensä muiden arvioitavaksi avoimeen keskusteluun. Lääkkeet tähän ovat: perinpohjainen taustatyö, oman persoonan ulkoistaminen keskustelusta, muiden keskustelijoiden kunnioittaminen yhdenvertaisina (ei siis ylempi- eikä alempiarvoisina kuin itse) ja riittävän matalat tavoitteet (Tavoitteeksi riittänee yleisen lätinän aikaansaaminen. Jokaisessa keskustelussa ei tarvinne selvittää elämän tarkoitusta..), sekä se että jaksaa kerta kerran jälkeen yrittää.
Puoluekokouksesta
"Freed from the memory
Escape from our history, history
And I just hope that you can forgive us
But everything must go
And if you need an explanation
Then everything must go
I look to the future it makes me cry
But it seems too real to tell you why
Freed from the century
With nothing but memory, memory
And I just hope that you can forgive us
But everything must go"
-Manic street preachers
Puoluekokouksen suuria tunteita herättäneet puoluejohdon valinnat on saatu kunnialla purkkiin. Nuorten liittokokouksessa alkanut trendi jatkui kohdallani ja käytännössä kaikki henkilövalinnat menivät niin kuin äänestin. Kahdeksan kahdeksasta. Aika hyvin.
Erityisesti ilahduttaa Ari Korhosen valinta. Hänen merkityksensä oman aktiiviurani alkutaipaleen herkässä vaiheessa voidaan mainita huomattavaksi. Aikojen saatossa häntä hieman tuntemaan oppineena voin olla rauhallisin mielin puoluesihteerin paikan osalta.
Ensikertalaiselle puoluekokous oli hieno kokemus, eikä sen henkeä turhaan ole kehuttu. Rupeama oli myös rankka, mistä huolimatta keskusteluja ja tapahtumia jaksoi seurata loppuun asti hyvin. Miellyttävä yllätys itselleni oli valiokuntatyöskentely kaiken kaikkiaan. Osallistumisen matala kynnys takasi monipuolisen ja polveilevan keskustelun.
Ainoaksi huonoksi puoleksi lukisin ympäristö- ja ilmastopoliittista asiakirjaa ja siihen liittyviä aloitteita käsitelleen valiokuntamme kohdalla asiakirjan pituuden. Poliittinen ohjelma kadottaa helposti tehonsa ja hukkuu raskauteensa liian pitkänä.
Oman puolueen ottamat askeleet tälle vuosituhannelle olivat erittäin odotetut. Näin hienolla tavalla ja kokonaisvaltaisesti harpattu taipale innostaa lainaamaan uhmakkaasti Helloweeniä:
"We've got the power
We are divine
We have the guts to follow the sign
Extracting tensions from sources unknown
We are the ones to cover the throne"
Näillä sanoilla kohti kuntavaaleja
Escape from our history, history
And I just hope that you can forgive us
But everything must go
And if you need an explanation
Then everything must go
I look to the future it makes me cry
But it seems too real to tell you why
Freed from the century
With nothing but memory, memory
And I just hope that you can forgive us
But everything must go"
-Manic street preachers
Puoluekokouksen suuria tunteita herättäneet puoluejohdon valinnat on saatu kunnialla purkkiin. Nuorten liittokokouksessa alkanut trendi jatkui kohdallani ja käytännössä kaikki henkilövalinnat menivät niin kuin äänestin. Kahdeksan kahdeksasta. Aika hyvin.
Erityisesti ilahduttaa Ari Korhosen valinta. Hänen merkityksensä oman aktiiviurani alkutaipaleen herkässä vaiheessa voidaan mainita huomattavaksi. Aikojen saatossa häntä hieman tuntemaan oppineena voin olla rauhallisin mielin puoluesihteerin paikan osalta.
Ensikertalaiselle puoluekokous oli hieno kokemus, eikä sen henkeä turhaan ole kehuttu. Rupeama oli myös rankka, mistä huolimatta keskusteluja ja tapahtumia jaksoi seurata loppuun asti hyvin. Miellyttävä yllätys itselleni oli valiokuntatyöskentely kaiken kaikkiaan. Osallistumisen matala kynnys takasi monipuolisen ja polveilevan keskustelun.
Ainoaksi huonoksi puoleksi lukisin ympäristö- ja ilmastopoliittista asiakirjaa ja siihen liittyviä aloitteita käsitelleen valiokuntamme kohdalla asiakirjan pituuden. Poliittinen ohjelma kadottaa helposti tehonsa ja hukkuu raskauteensa liian pitkänä.
Oman puolueen ottamat askeleet tälle vuosituhannelle olivat erittäin odotetut. Näin hienolla tavalla ja kokonaisvaltaisesti harpattu taipale innostaa lainaamaan uhmakkaasti Helloweeniä:
"We've got the power
We are divine
We have the guts to follow the sign
Extracting tensions from sources unknown
We are the ones to cover the throne"
Näillä sanoilla kohti kuntavaaleja
keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2008
Päättävä epätieteellinen pohdinta F-sanasta, eli miksi olen ihminen, en isti.
"Naapuri on tehnyt musta valituksen tänään
Mä en voi olla minun asunnossa enää
Mä en voi soittaa minun kitaraani enää
Vaikken mä käytä edes vahvistinta enää
Sukulainen soitteli perinnöstä jotain
Puhui joistain hopeisesta haarukoista jotain
Siellä on nyt käynnissä kolmas maailmansota
Otan mun osuudesta, jos sulta puuttuu jotain
Voi, ihmiset, kuin te viitsitte
Voi, ihmiset, tuota kireää pientä sielua
pitää ruokkia
Voi, ihmiset, kuin te viitsitte
Voi, ihmiset, tuota kireää pientä sielua
pitää ruokkia
Tekee mieli lähtee koko kaupungista ulos
Ajella maalla kunnes löytyy nätti puro
Pirtin ovi paukkuu, kun äijä ryntää ulos
Pois mun mailta, pois mun mailta, ulos
Voi, ihmiset, kuin te viitsitte
Voi, ihmiset, tuota kireää pientä sielua
pitää ruokkia
Voi, ihmiset, kuin te viitsitte
Voi, ihmiset, tuota kireää pientä sielua
pitää ruokkia"
- Kauko Röyhkä
Olen altistunut viime aikoina jälleen aika ajoin vellomaan lähtevälle feminismi-keskustelulle. Asia on pompannut agendalle nuorisoliiton liittokokouksessa, jossa jälleen kerran päätettiin pitäytyä julistautumisesta feministiseksi liikkeeksi. Toinen f-sanaa viljellyt foorumi oli puolueen puheenjohtajaehdokas Tuomiojan kampanjatilaisuus, jossa nuorten koulutettujen naisten kuoro lauloi, että puolueen puheenjohtajaksi ei saa valita naista väärin perustein.
Samahko konklaavi on nyt lähestynyt puoluekokousedustajia sähköpostitse. Ihmettelen muuten, miksei yhtään miestä ole kelpuutettu tähän nuorten sosialidemokraattisten naisten(sic.) allekirjoittajajoukkoon. Suljetut porukat harvemmin luovat tasa-arvoa. Haiskahtaa sukupuoliselta syrjinnältä.
Heidän viestinsä on sama kuin kampanjatilaisuudessa. Perustelut Erkki Tuomiojan valitsemiseksi ovat jokseenkin päteviä, mutta nuorten naisten porukka käyttää viestinsä tilan, ajan ja mahdollisuuden lähinnä tähän feminismin näkökulman toitottamiseen. Olisi kenties kannattanut valita toisin. Valittu lähestymistapa toimii ainakin allekirjoittaneen karkottajana Ekin sinänsä houkuttelevasta äänestäjäjoukosta.
En tiedä päteekö tämä muihin, mutta minulle feminismi-keskustelu nostaa nyppyjä. Tuntuu, että feminismiä puolustava kanta hirttää keskustelun yhteen sanaan tai yhteen ismiin. Feminismin takana olevat tavoitteet ja arvothan ovat hyvinkin yleisesti hyväksyttäviä. F-sana vaan nyt sattuu merkitsemään eri ihmisille eri asioita.
Asiaa pohdittuani alan kääntyä myös siihen, että en tituleeraa itseäni enää edes sosialistiksi. Ihmisyyden lähtökohdat sisältävät minulle ne samat perusarvot, jotka löytyvät niin sosialismin kuin feminisminkin takaa. Tietysti tämäkin määritelmä on hyvin henkilökohtainen. En näe mitään lisäarvoa mitä feminismi toisi siihen mitä olen. Se ei määritä yleispätevästi mitään. Sosialistiin pätee sama. Onhan molemmissa tietysti kaikuja menneistä hienoista saavutuksista, teoista ja tekijöistä, mutta voihan niitä pitää innoittajinaan muutenkin.
Keskeinen ongelma onkin viholliskuvassa. Feministien vihollinen ei ole mies, vaan kuka tahansa, joka ei suostu tulemaan feminismin lipun alle. Omalle häärimiselle ja poliittiselle touhuamiselle haetaan innoitus luomalla keinotekoisia vastakkainasetteluja ja viholliskuvia. Onko maailma todella näin valmis?
Aatteen ja samanmielisten voima nostaa feministin ilmanyrkkeilemään. Vaan mistä löytyisi vihollinen?
Tasa-arvoisuutta korostavat feministit nostavat itsensä tasa-arvon yläpuolelle sillä asetelmalla, jonka keskusteluun luovat. Jotenkin näin löydetään tasa-arvon totalitarismia - vai mikä se heidän utopiansa nyt sitten onkaan - haikaileva feministisakki kylvämässä ympärilleen itse asiassa tasa-arvoa heikentäviä tekijöitä.
Feminismien haluama tasa-arvo on molempien sukupuolien tasa-arvoa. Heikomman puolesta vahvempaa vastaan. Tässähän kiteytyy se keskeinen tulkintaero, mikä feministin ja ei-feministin välillä yleensä on feminismin määrittelyssä. Eli harhainen sitominen Feminismi naissukupuoleen, josta ei siis käsittääkseni ole feminismissä lainkaan kysymys.
Toivon todella, että saamme Kaari Utrion houkuteltua Somerolla kuntavaaliehdokkaaksi, jotta minulle avautuisi helpommin tilaisuuksia keskustella feminismistä sellaisen ihmisen kanssa joka asiasta tietää ja joku sitä ymmärtää. Lueskelen parhaillaan Utrion uusinta kirjoituskokoelmaa ja sen perusteella voisi olettaa, että Kaari saattaisi saada jopa minut ymmärtämään feminismiä niin, että voisin itseni feministiksi julistaa. Sitä odotellessa…
Ehkä olen siis huono sosialisti, feministi ja sosialidemokraatti, ja siksi on parempi olla ilman ismejä. Olen ihminen ja yritän olla toiselle ihmiselle ihminen. Se saa riittää. Vai pitäisikö mennä sen Sisko ja sen velistä tutun määritelmän mukaan: "ev.lut, sos.dem, suht.koht"?
Ps. Alan pohdinnoissani olla siinä vaiheessa, että voin todeta päätökseni puolueenpuheenjohtajaehdokkaasta kypsyneen valmiiksi. Tulen todennäköisesti äänestämään Jutta Urpilaista. Jos näin teen, en tee sitä siksi, että hän on nainen. Äänestän Urpilaista siksi, että hän on mielestäni kokonaisuutena ehdokkaista paras. Tietämys, osaaminen, kokemus, sosiaaliset taidot, persoona ja niin edelleen, ne kaikki on otettava huomioon.
Mä en voi olla minun asunnossa enää
Mä en voi soittaa minun kitaraani enää
Vaikken mä käytä edes vahvistinta enää
Sukulainen soitteli perinnöstä jotain
Puhui joistain hopeisesta haarukoista jotain
Siellä on nyt käynnissä kolmas maailmansota
Otan mun osuudesta, jos sulta puuttuu jotain
Voi, ihmiset, kuin te viitsitte
Voi, ihmiset, tuota kireää pientä sielua
pitää ruokkia
Voi, ihmiset, kuin te viitsitte
Voi, ihmiset, tuota kireää pientä sielua
pitää ruokkia
Tekee mieli lähtee koko kaupungista ulos
Ajella maalla kunnes löytyy nätti puro
Pirtin ovi paukkuu, kun äijä ryntää ulos
Pois mun mailta, pois mun mailta, ulos
Voi, ihmiset, kuin te viitsitte
Voi, ihmiset, tuota kireää pientä sielua
pitää ruokkia
Voi, ihmiset, kuin te viitsitte
Voi, ihmiset, tuota kireää pientä sielua
pitää ruokkia"
- Kauko Röyhkä
Olen altistunut viime aikoina jälleen aika ajoin vellomaan lähtevälle feminismi-keskustelulle. Asia on pompannut agendalle nuorisoliiton liittokokouksessa, jossa jälleen kerran päätettiin pitäytyä julistautumisesta feministiseksi liikkeeksi. Toinen f-sanaa viljellyt foorumi oli puolueen puheenjohtajaehdokas Tuomiojan kampanjatilaisuus, jossa nuorten koulutettujen naisten kuoro lauloi, että puolueen puheenjohtajaksi ei saa valita naista väärin perustein.
Samahko konklaavi on nyt lähestynyt puoluekokousedustajia sähköpostitse. Ihmettelen muuten, miksei yhtään miestä ole kelpuutettu tähän nuorten sosialidemokraattisten naisten(sic.) allekirjoittajajoukkoon. Suljetut porukat harvemmin luovat tasa-arvoa. Haiskahtaa sukupuoliselta syrjinnältä.
Heidän viestinsä on sama kuin kampanjatilaisuudessa. Perustelut Erkki Tuomiojan valitsemiseksi ovat jokseenkin päteviä, mutta nuorten naisten porukka käyttää viestinsä tilan, ajan ja mahdollisuuden lähinnä tähän feminismin näkökulman toitottamiseen. Olisi kenties kannattanut valita toisin. Valittu lähestymistapa toimii ainakin allekirjoittaneen karkottajana Ekin sinänsä houkuttelevasta äänestäjäjoukosta.
En tiedä päteekö tämä muihin, mutta minulle feminismi-keskustelu nostaa nyppyjä. Tuntuu, että feminismiä puolustava kanta hirttää keskustelun yhteen sanaan tai yhteen ismiin. Feminismin takana olevat tavoitteet ja arvothan ovat hyvinkin yleisesti hyväksyttäviä. F-sana vaan nyt sattuu merkitsemään eri ihmisille eri asioita.
Asiaa pohdittuani alan kääntyä myös siihen, että en tituleeraa itseäni enää edes sosialistiksi. Ihmisyyden lähtökohdat sisältävät minulle ne samat perusarvot, jotka löytyvät niin sosialismin kuin feminisminkin takaa. Tietysti tämäkin määritelmä on hyvin henkilökohtainen. En näe mitään lisäarvoa mitä feminismi toisi siihen mitä olen. Se ei määritä yleispätevästi mitään. Sosialistiin pätee sama. Onhan molemmissa tietysti kaikuja menneistä hienoista saavutuksista, teoista ja tekijöistä, mutta voihan niitä pitää innoittajinaan muutenkin.
Keskeinen ongelma onkin viholliskuvassa. Feministien vihollinen ei ole mies, vaan kuka tahansa, joka ei suostu tulemaan feminismin lipun alle. Omalle häärimiselle ja poliittiselle touhuamiselle haetaan innoitus luomalla keinotekoisia vastakkainasetteluja ja viholliskuvia. Onko maailma todella näin valmis?
Aatteen ja samanmielisten voima nostaa feministin ilmanyrkkeilemään. Vaan mistä löytyisi vihollinen?
Tasa-arvoisuutta korostavat feministit nostavat itsensä tasa-arvon yläpuolelle sillä asetelmalla, jonka keskusteluun luovat. Jotenkin näin löydetään tasa-arvon totalitarismia - vai mikä se heidän utopiansa nyt sitten onkaan - haikaileva feministisakki kylvämässä ympärilleen itse asiassa tasa-arvoa heikentäviä tekijöitä.
Feminismien haluama tasa-arvo on molempien sukupuolien tasa-arvoa. Heikomman puolesta vahvempaa vastaan. Tässähän kiteytyy se keskeinen tulkintaero, mikä feministin ja ei-feministin välillä yleensä on feminismin määrittelyssä. Eli harhainen sitominen Feminismi naissukupuoleen, josta ei siis käsittääkseni ole feminismissä lainkaan kysymys.
Toivon todella, että saamme Kaari Utrion houkuteltua Somerolla kuntavaaliehdokkaaksi, jotta minulle avautuisi helpommin tilaisuuksia keskustella feminismistä sellaisen ihmisen kanssa joka asiasta tietää ja joku sitä ymmärtää. Lueskelen parhaillaan Utrion uusinta kirjoituskokoelmaa ja sen perusteella voisi olettaa, että Kaari saattaisi saada jopa minut ymmärtämään feminismiä niin, että voisin itseni feministiksi julistaa. Sitä odotellessa…
Ehkä olen siis huono sosialisti, feministi ja sosialidemokraatti, ja siksi on parempi olla ilman ismejä. Olen ihminen ja yritän olla toiselle ihmiselle ihminen. Se saa riittää. Vai pitäisikö mennä sen Sisko ja sen velistä tutun määritelmän mukaan: "ev.lut, sos.dem, suht.koht"?
Ps. Alan pohdinnoissani olla siinä vaiheessa, että voin todeta päätökseni puolueenpuheenjohtajaehdokkaasta kypsyneen valmiiksi. Tulen todennäköisesti äänestämään Jutta Urpilaista. Jos näin teen, en tee sitä siksi, että hän on nainen. Äänestän Urpilaista siksi, että hän on mielestäni kokonaisuutena ehdokkaista paras. Tietämys, osaaminen, kokemus, sosiaaliset taidot, persoona ja niin edelleen, ne kaikki on otettava huomioon.
torstaina, toukokuuta 08, 2008
Puheita ja puhetta
"Do not listen to a word I say
Just listen to what I can keep silent
The only way to gain approval
Is by exploiting the very thing that cheapens me
And I stare at the sky
And it leaves me blind
I close my eyes
And this is yesterday"
- Manic Street Preachers
Tämän vuoden mukanaan tuomat luottamustoimet synnyttivät kohdalleni Vapun ympärille melkoisen puhekiertueen. Pidin elämäni ensimmäisen ja toisen puheen muutaman päivän sisällä.
Someron vappujuhlan avaussanat täpötäydessä Juttutuvassa yli kuudenkymmenen kuulijan edessä olivat siis elämäni ensimmäinen puhe. Latasin aatetta ja taistelutahtoa mm. seuraaviin sanoihin:
"Kunnallisten palvelujen laatuun ja saatavuuteen me voimme vaikuttaa suoraankin. Someron väestön ikääntymistahti on jopa kovempaa kuin muualla Suomessa, mikä sekin on eurooppalaista kärkivauhtia. Vanhustenpalvelut on saatava kokonaisuudessaan järkevälle tasolle niin, että jokainen ikäihminen saa kaipaamaansa hoivaa. Kotihoidon ja omaishoidon sekä avopalvelujen parantaminen helpottaa laitoshoidon tilannetta, joka pahimmillaan kulminoituu paineena kalliiseen erikoissairaanhoitoon päin.
Kaupungin henkilöstö on taannut upealla ja joustavalla työpanoksellaan Someron talouteen mahdollisuuden lukujen osalta hyviin tuloksiin. He ansaitsevat sen, että henkilöstöresursseja ja –politiikkaa parannetaan käytännössä lisäämällä käsipareja ja työssä jaksamista helpottavia toimia. Muistutan, että nämä ovat viime kädessä poliittisia valintakysymyksiä, jotka nyt siis on jätetty virkamiesten käsiin, ja seurauksena on suuria ongelmia mm. terveydenhuollossa."
Someron työväen yhteinen vappujuhla meni mukavissa merkeissä. Pääpuhujana oli yksi suurimmista poliittisista innoittajistani kansanedustaja Paavo Arhinmäki. Vappujuhlassa koettiin monipuolista ohjelmaa puheiden, musiikin ja eksoottisen vatsatanssin muodossa. Saattoi siinä mennä muutamalla sima hieman väärään kurkkuun, kun huomattavan nuori esiintyjäkaartimme laittoi haisemaan. Moista vappujuhlaa ei ole Somerolla koettu koskaan aiemmin.
Vappu oli korkea aika ja hyvä paikka laittaa kuntavaalityö käyntiin ja luodata sitä pohjaa, jolta vaaleihin lähdetään:
"Muutosta kohdatessamme meidän täytyy valita aktiivisempi rooli. Tällä kaudella päätöksentekoa on lykätty ja lykätty. Somerolaista päätöksentekoa hallitsevan keskustapuolueen linja on ollut se, että keskeneräisistä asioista ei puhuta. Suuria asioita tuodaan valtuuston ja kaupunginhallituksen kokouksiin viime tipassa asenteella ' nyt on tehtävä tämä huono päätös, vaihtoehtoja ei ole'. Tästä on päästävä eroon. On huomattava, kuinka suuri kohu on valtakunnantasolla syntynyt kun pääministeri Matti Vanhanen on ajamassa Someron keskustan hyssyttelevää ja keskustelua rajoittavaa linjaa myös eduskuntaan.
Kunnallispoliittisen keskustelukulttuurin avaaminen tapahtuu vain sillä, että nimenomaan vasemmistopuolueet ottavat aloitteen omiin käsiinsä. Muualta poliittisia avauksia on turha odottaa, se on nähty. Vaalien jälkeen meidän on vaadittava, että kunnalliseen päätöksentekoon palautetaan vahva luottamusmiesohjaus. Lautakunnissa, kaupunginhallituksessa ja valtuustossa on pystyttävä keskustelemaan asioista valmisteluprosessin aikana."
Puheiden väliin jäi muutama päivä vapusta toipumiseen, vaan eipä tuossa menossa ehtinyt krapulaakaan hankkimaan. Vietin välipäivät Somerolla nikkaroiden ranchin päärakennuksen portaikkoon jalkalistat ja talsimalla päivän Hämeen Luontokeskuksen maisemissa Liesjärven kansallispuistossa kyykäärmeitä väistellen.
Sitten Märynummen muistotilaisuuteen, jossa väenpaljous oli hämmentävä. Upeata että yhdeksänkymmenen vuoden takaisia tapahtumia ja niiden tuomia uhrauksia jaksetaan näin aktiivisesti muistaa vielä tänäkin päivänä. Allekirjoittanut oli pyydetty tilaisuuden avaussanojen puhujaksi ja seremoniamestariksi. Vappuinen taistelumieliala oli jätetty taakse ja kansalaissodan tapahtumien muistojuhlassa puhui minussa enemmänkin pasifisti, sivari ja rauhanliiton hallituksen jäsen, kuin tilaisuuden varsinaisesti edellyttämä roolini työväenyhdistyksen puheenjohtajana:
"Vielä 90 vuoden jälkeen monet suomalaiset yhä katsovat sotaa punaisten tai valkoisten näkökulmasta ja kieltäytyvät ymmärtämästä tapahtumien monimutkaisuutta.
Syyllisiä etsimällä emme tule yhtään viisaammiksi, eikä ole enää ketään joka voisi pyytää tai saada anteeksi. Kukaan ei edusta enää sodan osapuolia, ja poliittinen sovintokin syntyi käytännössä toisen maailmansodan myötä."
Puhuminen on mukavaa. Märyllä tuntui hetken kuin olisin unelma-ammatissani pappina. Pitäisiköhän sitä paukahtaa oikein kunnolla uskoon ja vaihtaa alaa?
Just listen to what I can keep silent
The only way to gain approval
Is by exploiting the very thing that cheapens me
And I stare at the sky
And it leaves me blind
I close my eyes
And this is yesterday"
- Manic Street Preachers
Tämän vuoden mukanaan tuomat luottamustoimet synnyttivät kohdalleni Vapun ympärille melkoisen puhekiertueen. Pidin elämäni ensimmäisen ja toisen puheen muutaman päivän sisällä.
Someron vappujuhlan avaussanat täpötäydessä Juttutuvassa yli kuudenkymmenen kuulijan edessä olivat siis elämäni ensimmäinen puhe. Latasin aatetta ja taistelutahtoa mm. seuraaviin sanoihin:
"Kunnallisten palvelujen laatuun ja saatavuuteen me voimme vaikuttaa suoraankin. Someron väestön ikääntymistahti on jopa kovempaa kuin muualla Suomessa, mikä sekin on eurooppalaista kärkivauhtia. Vanhustenpalvelut on saatava kokonaisuudessaan järkevälle tasolle niin, että jokainen ikäihminen saa kaipaamaansa hoivaa. Kotihoidon ja omaishoidon sekä avopalvelujen parantaminen helpottaa laitoshoidon tilannetta, joka pahimmillaan kulminoituu paineena kalliiseen erikoissairaanhoitoon päin.
Kaupungin henkilöstö on taannut upealla ja joustavalla työpanoksellaan Someron talouteen mahdollisuuden lukujen osalta hyviin tuloksiin. He ansaitsevat sen, että henkilöstöresursseja ja –politiikkaa parannetaan käytännössä lisäämällä käsipareja ja työssä jaksamista helpottavia toimia. Muistutan, että nämä ovat viime kädessä poliittisia valintakysymyksiä, jotka nyt siis on jätetty virkamiesten käsiin, ja seurauksena on suuria ongelmia mm. terveydenhuollossa."
Someron työväen yhteinen vappujuhla meni mukavissa merkeissä. Pääpuhujana oli yksi suurimmista poliittisista innoittajistani kansanedustaja Paavo Arhinmäki. Vappujuhlassa koettiin monipuolista ohjelmaa puheiden, musiikin ja eksoottisen vatsatanssin muodossa. Saattoi siinä mennä muutamalla sima hieman väärään kurkkuun, kun huomattavan nuori esiintyjäkaartimme laittoi haisemaan. Moista vappujuhlaa ei ole Somerolla koettu koskaan aiemmin.
Vappu oli korkea aika ja hyvä paikka laittaa kuntavaalityö käyntiin ja luodata sitä pohjaa, jolta vaaleihin lähdetään:
"Muutosta kohdatessamme meidän täytyy valita aktiivisempi rooli. Tällä kaudella päätöksentekoa on lykätty ja lykätty. Somerolaista päätöksentekoa hallitsevan keskustapuolueen linja on ollut se, että keskeneräisistä asioista ei puhuta. Suuria asioita tuodaan valtuuston ja kaupunginhallituksen kokouksiin viime tipassa asenteella ' nyt on tehtävä tämä huono päätös, vaihtoehtoja ei ole'. Tästä on päästävä eroon. On huomattava, kuinka suuri kohu on valtakunnantasolla syntynyt kun pääministeri Matti Vanhanen on ajamassa Someron keskustan hyssyttelevää ja keskustelua rajoittavaa linjaa myös eduskuntaan.
Kunnallispoliittisen keskustelukulttuurin avaaminen tapahtuu vain sillä, että nimenomaan vasemmistopuolueet ottavat aloitteen omiin käsiinsä. Muualta poliittisia avauksia on turha odottaa, se on nähty. Vaalien jälkeen meidän on vaadittava, että kunnalliseen päätöksentekoon palautetaan vahva luottamusmiesohjaus. Lautakunnissa, kaupunginhallituksessa ja valtuustossa on pystyttävä keskustelemaan asioista valmisteluprosessin aikana."
Puheiden väliin jäi muutama päivä vapusta toipumiseen, vaan eipä tuossa menossa ehtinyt krapulaakaan hankkimaan. Vietin välipäivät Somerolla nikkaroiden ranchin päärakennuksen portaikkoon jalkalistat ja talsimalla päivän Hämeen Luontokeskuksen maisemissa Liesjärven kansallispuistossa kyykäärmeitä väistellen.
Sitten Märynummen muistotilaisuuteen, jossa väenpaljous oli hämmentävä. Upeata että yhdeksänkymmenen vuoden takaisia tapahtumia ja niiden tuomia uhrauksia jaksetaan näin aktiivisesti muistaa vielä tänäkin päivänä. Allekirjoittanut oli pyydetty tilaisuuden avaussanojen puhujaksi ja seremoniamestariksi. Vappuinen taistelumieliala oli jätetty taakse ja kansalaissodan tapahtumien muistojuhlassa puhui minussa enemmänkin pasifisti, sivari ja rauhanliiton hallituksen jäsen, kuin tilaisuuden varsinaisesti edellyttämä roolini työväenyhdistyksen puheenjohtajana:
"Vielä 90 vuoden jälkeen monet suomalaiset yhä katsovat sotaa punaisten tai valkoisten näkökulmasta ja kieltäytyvät ymmärtämästä tapahtumien monimutkaisuutta.
Syyllisiä etsimällä emme tule yhtään viisaammiksi, eikä ole enää ketään joka voisi pyytää tai saada anteeksi. Kukaan ei edusta enää sodan osapuolia, ja poliittinen sovintokin syntyi käytännössä toisen maailmansodan myötä."
Puhuminen on mukavaa. Märyllä tuntui hetken kuin olisin unelma-ammatissani pappina. Pitäisiköhän sitä paukahtaa oikein kunnolla uskoon ja vaihtaa alaa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)