Luettua maaliskuu 2014

Jörn Donner: Mammutti


Suhola, Turunen, Varis: Journalistisen kirjoittamisen perusteet


Lasse Lehtinen, Sanna Ukkola: Vastarannan kiiski - Paavo Väyrysen ihmeellinen elämä


Kauko Röyhkä, Juha Metso: Ville Haapasalo "et kuitenkaan usko" - Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä


Jarkko Sipilä: Kosketuslaukaus


Jarkko Sipilä: Karu keikka


Neil Young: Muistelmat


Pentti Haanpää: Taivalvaaran näyttelijä


Matti Rönkä: Tuliaiset Moskovasta

Luettua helmikuu 2014

Tuukka Hämäläinen: Kirosäkeet - 20 uuden suomirockin sanoittajaa
Jarkko Sipilä: Prikaatin kosto
Jarkko Sipilä: Likainen kaupunki
Sami Lopakka: Marras
Matti Ahde ja Timo Hakkarainen: Matti Ahde - sähkömies

Antti ehdolla - äänestä #33: Puoluekokouksessa määritellään SDP tähän päivään

Aloite yhteiskunnallisessa keskustelussa pitää ottaa takaisin SDP:lle ja puolueen viestinnän on oltava ymmärrettävää ja johdonmukaista. Ei enää yhtään torjuntavoittoa!

Puolueeseen kuuluminen on arvo- ja identiteettikysymys. Muistan lapsuuteni ja nuoruuteni aikana seuranneeni SDP:n menestystä vaaleista toiseen. Se vaikutti itsestäänselvyydeltä ja miksipä ei, puolueen arvopohjanhan jakaa koko kansa. Puolueen viimeinen loistelias aika alkoi Tarja Halosen ensimmäisen presidentinvaalikampanjan myötä. Silloin puolue uudistui ja henki oli korkealla. Se näkyi vaalituloksissa.

Liityin puolueen jäseneksi vuonna 2003. Siitä asti SDP on elänyt kitkerien torjuntavoittojen ja selkeiden vaalitappioiden aikakautta. Puolueväen ryhti on lysähtänyt, kannatus sakannut, linja kadonnut ja puolueen identiteetti hämärtynyt. Olemme menettäneet aloitteellisuuden yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Itseluottamus lähtee vahvasta identiteetistä, eli siitä että tietää kuka on, mitä tekee ja miksi niin tekee. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on sosialidemokraattisella politiikalla saatu tiettyyn mittaan asti valmiiksi. SDP on sen myötä juuttunut puolustamaan saavutettuja etuja, joita oikeistovoimat milloin kansainvälisen kilpailukyvyn ja milloin rahoituskriisien varjolla murentavat.

Mainitut haasteet ovat olemassa. Mutta kun mantran lailla toistetaan, että ainoat ratkaisut niihin ovat hyvinvointiyhteiskunnan purkaminen tai työntekijän aseman heikentäminen, on siirrytty jo ideologisen politiikan puolelle. Samaan aikaan työväenliikkeen taholta ei ole tarjottu muuta kuin vanhaan takertumista ja uusien avausten alas ampumista.

Lähestyvä puoluekokous antaa mahdollisuuden puolueen linjan tarkasteluun, arvokeskusteluun ja yhteisen suunnan määrittelyyn. Näistä kirkastuu puolueen identiteetti. Kun puolueväki määrittelee, hyväksyy ja omaksuu puolueidentiteetin, myös itseluottamus ja sen myötä aktiivinen toimeliaisuus poliittisessa toiminnassa palautuu. SDP:n ei tule lähteä tavoittelemaan populistisia pikavoittoja, vaan nyt on alettava tekemään määrätietoista ja johdonmukaista jalkatyötä kohti tulevia eduskuntavaaleja. 

Itselleni keskeisin innostus lähteä puoluekokousedustajaehdokkaaksi on Someron Työväenyhdistyksen tekemän puoluekokousaloitteen eteenpäinvieminen. Aloitteeseen kiteytyy puolueen tilan iso kuva ja se pyrkii antamaan kannatuksen parantamiseen yhden konkreettisen työkalun.

Aloitteessamme esitämme, että ”puoluekokous päättää perustaa SDP:lle vuosittaisen Työelämän sosiaalinen teko - palkinnon, joka luovutetaan työntekijän hyvinvointia vapaaehtoisesti kehittäneelle työnantajalle. Puoluekokous edellyttää myös, että SDP satsaa myös muuten viestinnässään positiivisuuteen, panostaa viestinnän osaamiseen sekä kehittää puolueviestintää määrätietoisesti vastaamaan sosiaalisen median aikakauden tarpeita”.

Edellytämme siis sitä, että positiivisten esimerkkien kautta puolue profiloituu julkisuudessa tärkeiden asioiden puolesta. SDP:ltä halutaan avauksia, jotka kehittävät vaikkapa työelämää parempaan suuntaan ja näkymistä julkisuudessa ristiriitoja ratkovana – ei niitä luovana – poliittisena toimijana.

Olen opiskellut työni ohessa viime ajat tiedottajan ammattitutkintoa. Puolueen viestinnän peilaaminen koulutuksessa konkretisoituvaan kuvaan nykyaikaisesta viestinnästä on avannut minulle silmiinpistävästi, miten vanhakantaista ja osaamatonta puolueen viestintä on. Ja kannatuksen kannalta viestintä on huikean tärkeää. Tämä asia on hoidettava kuntoon.

Kysymys puolueen puheenjohtajasta nousee puoluekokouksen tärkeimmäksi yksittäiseksi asiaksi. Se että ehdokkaita on useampia kuin yksi, on erittäin tervetullutta. Olen päättänyt pitää oman kantani asiaan avoimena mahdollisimman pitkään. On selvää, että puheenjohtajaa vaihtamalla kannatusongelma ei ratkea. Kysymys on se, onko kannatusongelma ratkaistavissa ilman että vaihdamme puheenjohtajaa.

Jutan haaste on ollut kohtuuton. Pääsääntöisesti hän on selvinnyt hyvin ja kasvanut puheenjohtajana huikealla tavalla. Istuvana puheenjohtajana hän ansaitsee puolueväen täyden tuen ainakin puoluekokoukseen saakka.

Olen 34-vuotias somerolainen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja. Istun myös Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän hallituksessa. Toimin sosialidemokraattisessa eduskuntaryhmässä poliittisena avustajana. Työni käsittää hallintovaliokunnan seuraajana toimimisen, sekä kansanedustajien Katja Taimela ja Rakel Hiltunen avustamisen. Olen SDP:n maa- ja metsätaloustyöryhmän jäsen ja kuulun myös puolueen kuntatyöryhmään.

Luettua tammikuu 2014

Katri Tanni & Kati Keronen: Johdata asiakkaasi verkkoon - opas koukuttavan sisältöstrategian luomiseen

Kjell Westö: Kangastus 38

Suhonen, Siitonen, Pöllänen: Metsän tarina

Pentti Haanpää: Isännät ja isäntien varjot

Kari Hotakainen: Luonnon laki

Matti Salminen: Pentti Haanpään tarina

Mikko Majander: Tuhansia merkkejä politiikasta

Tuula Kojo (toim.): Istanbul - tarinoita Bosporin rannalta

Tauno Tiusanen: Kommunistien vitsikirja

Taavi Soininvaara: Vihan enkeli

Jarkko Sipilä: Suljetuin ovin

Jarkko Sipilä: Tappokäsky

Jarkko Sipilä: Katumurha

Jarkko Sipilä: Mitään salaamatta

Jarkko Sipilä: Seinää vasten

Luettua marras-joulukuu 2013

Marraskuu

Ilkka Mattila: Egotrippi - aina matkalla jonnekin
Jarkko Sipilä: Ei vasikka käskien laula

Joulukuu

Matti Klinge: Tuhoutuiko Rooma? - päiväkirjastani 2012 - 2013
Usain Bolt, Matt Allen: Salamaa nopeampi elämäni
Juhani Tamminen: Don Tami - my story
Ayla Albayrak: Istanbul
Tom Kankkonen: Turkki - Eurooppaa ja Aasiaa

Budjettivaltuustosta

Joulukuun valtuusto on kauden tärkein kokous, koska silloin lukkoon lyödään tulevan vuoden budjetti. Tällä kertaa oli mielenkiintoista havainnoida uuden valtuuston dynamiikkaa ja päätöksenteon pohjavireitä. Budjetti on pääosin tyydyttävä, osin jopa erittäin hyvä, mutta muutama päätös jäi harmittamaankin.

Ennen budjetin käsittelyä päätettiin kouluverkkosuunnitelmasta. Vähin puhein ja lähinnä muodollisen äänestyksen myötä laitettiin somerolainen kouluverkko valtaosiltaan uusiksi. Tätä taustaa vasten oli ehkä erikoista, että kokouksen suurimmaksi kiistakapulaksi nousi Rauhankallion vanhusten palvelutalo.

Rauhankallion säilyttämisen perusteleminen sillä, että kyliltä ei saa viedä palveluja, on outoa, kun samalla lakkautetaan kyläkouluja. Koulu on kylän sydän. Se tarjoaa alueen asukkaille yhteisen tilan, joka on yleensä muussakin kuin pelkässä koulukäytössä. Kyläkoulun olemassaolo saattaa houkutella alueelle muuttavia lapsiperheitä. Vanhusten paleluyksikkö on eri juttu. Se palvelee lähtökohtaisesti kaikkia somerolaisia, eikä kyläyhteisölle ole siitä ihmeellisempiä hyötyjä.

Päätös Rauhankalliosta siirtyy nyt vuodella eteenpäin. Olin itse kaupunginhallituksessa vahvasti sitä mieltä, että Rauhankallio tulisi lakkauttaa Lamminiemen yksikön valmistuttua. Mielipiteeni ei täysin muuttunut valtuustossakaan, vaikka lopulta päädyin äänestämään Rauhankallion säilyttämisen puolesta.

Perustelen takinkäännöstäni sillä, että keskustelu valtuustossa osoitti liikaa puutteita tiedoissa, joiden pohjalta päätöstä oltiin tekemässä. Myös yksikön omistautuneimmat puolustajat myönsivät lakkautuspäätöksen olevan edessä muutamien vuosien kuluttua. Minäkin olen edelleen sitä mieltä, että Rauhankallio tulee lakkauttaa lähivuosien aikana. Tämänkaltaiset päätökset tulisi voida tehdä vankan enemmistön turvin, mieluiten yksimielisesti, eikä ainakaan pienellä erolla äänestyksessä. Tämä saatesanoiksi ensi vuoden valmisteluun.

Oma mielenkiintoinen nyanssinsa Rauhankallio-kysymyksen käsittelyssä oli se, että niin keskusta, kokoomus kuin perussuomalaisetkin olivat tehneet asiasta ryhmäpäätöksen. Meillä sosialidemokraateissa ei moinen tullut mieleenkään ja jotenkin vierastan ryhmäpäätöksiä tämäntyyppisissä kysymyksissä. Keskustan ryhmälle tunnuksenomaista oli myös monien neuvottelutaukojen pitäminen. Rivit haluttiin pitää suorina, eikä lipeämistä ryhmäkurista sallittu. Vaikuttaa siltä, että keskustaryhmän uudistunut johto haluaa ottaa porukkansa tiukkaan kuriin. Toivottavasti tämä ei merkitse paluuta vanhoihin synkkiin aikoihin. Niistä ollaan kuitenkin tultu pitkiä askelia eteenpäin kohti aidosti keskustelevaa päätöksentekoa.    

Eniten valtuuston kokouksesta harmittamaan jäi se, että esityksemme sosiaalityön ennaltaehkäisyyn panostamisesta tyrmättiin. Esitimme vaivaista 80 000 euroa ennaltaehkäisevään sosiaalityöhön. Esityksemmekin jälkeen olisi vuodelle 2014 budjetoitu sosiaalityöhön edelleen vähemmän kuin vuodelle 2013. Esimerkiksi lastensuojelumme tilanne ei kuitenkaan näytä yhtään valoisammalta. Eli lisäbudjetti on jälleen kerran tilattu jo etukäteen. Rahakysymyskään tämä lisäys ei sinänsä olisi ollut, koska ennaltaehkäisevä työ olisi säästänyt itsensä takaisin kovan tason sosiaalityössä, huostaanotoissa ja muissa.

Jotenkin rujo kuva valtuuston arvopohjasta tulee, kun huomioi, että tätä rahaa sosiaalityöhön ei myönnetty, mutta 60 000 euroa kiinteistöjen kunnossapitoon irtosi ilman mutinoita. Eli kiinteistöjen kunnossapitoon satsataan kyllä, mutta ihmisten ei niinkään.

Sosialidemokraattien ryhmäpuheessa esitettiin vakavia kysymyksiä valtuuston ja hallituksen puheenjohtajille. Heidän omavaltainen toimintansa tarkoittaa sääntöjen, ohjeiden, lakien ja kaiken yhdessä sovitun heittämistä romukoppaan. Eikä tätä toimintaa edes vaivauduta selittämään tai puolustamaan. Asiasta ei haluta keskustella, se halutaan vaieta kuoliaaksi. Jälleen yksi ikävä signaali siitä, että vanhoihin huonompiin aikoihin ollaan palaamassa. Kysymyksemme olivat vakavia ja ne ansaitsevat perusteltuja vastauksia.  

Kouluverkon karsimisen vastapainoksi valtuusto päätti rakentaa molemmille säilytettäville kyläkouluille monitoimikentät. Päätöksillä annettiin vahva signaali siitä, että niin Pitkäjärven kuin Oinasjärvenkin koulujen halutaan säilyvän. Muuten niihin ei investoitaisi täysin uusia kenttiä. Toivoisin, että näiden alueiden ihmiset nyt aktivoituisivat tekemään töitä kyliensä ja koulujensa elinvoimaisuuden eteen. Kyläkoulujen kohdalla on ollut huomioitava kerta kerran jälkeen se, että barrikadeille noustaan vasta sitten, kun koulun lakkauttamispäätös on tehty. Aika toimia Oinasjärven ja Pitkäjärven koulujen puolesta on nyt. Aloitteen on oltava kyläläisillä. Kaupunki tukee tätä työtä osaltaan.

Perussuomalaisten ryhmästä ihmeteltiin, että miten ihmeessä näitä kenttiä nyt annetaan toisille kouluille kun samaan aikaan toisia kouluja lakkautetaan. Tämä kylänihilismi on kyllä aivan käsittämätöntä. Kyliä ei tule ajaa toisiaan vastaan.

 

Perussuomalaisten riveistä tuli muutenkin jälleen outoja avauksia. Sieltä ehdotettiin niin tiemäärärahojen leikkaamista kuin luottamushenkilöpalkkioiden poistamistakin. Kuvaavaa oli, että edes omasta ryhmästä ei kannatusta tullut näille kummallisille hajatelmille.  

Luettua syys- ja lokakuu 2013

Syyskuu

Taavi Soininvaara: Toinen peto

Lokakuu

Ida Hakola & Ilona Hiila: Strateginen ote verkkoon - tavoita & sitouta sisältöstrategialla

Juha Metso & Vesa Siren: Sielun Veljet - kuvat

Pasi Pekkola: Unelmansieppaja