"Minä valvoin aamuun asti
ullakon kamarissa
ja katselin putkeni läpi
punaista planeettaa
otin käskyjä vastaan kaukaa
viisailta olennoilta
jotka käyttävät vaivattomasti
valtavaa energiaa"
- Tuomari Nurmio
Hyvät blogiani seuraavat sielut! Olen tekemässä matkaa kohti punaista (reilua) planeettaa lokakuun loppupuolelle asti. Se pitää minut kiireisenä.
Seivaan nyt kuukausittaisen postaustavoitteeni viime metreillä tällä kehoituksella kulttuurin pariin. Eli kiinnostuneet käykööt tutustumassa proosalaatikostani karkuun päässeeseen tekeleeseen osoitteessa www.kotti.info kohdassa "tuotoksia".
Kysymyksessä on kuluneen kesän aikana sepustamani kirjoitelma "Kieroonpainettu roponen", jolla osallistuin Solidaarisuus-säätiön kirjoituskilpailuun valitettavan laihoin joskin ymmärrettävin tuloksin.
Oli mielenkiintoista huomata pitkästä aikaa fiktioon palatessa, kuinka haastava laji se onkaan. Asiatekstiä tulee suollettua työksensä miltei päivittäin. Silti kirjoittaminen on haaste jokaisen tyhjän ruudun kohdalla molemmissa lajeissa. Kirjoittamisen alkamiseen asiatekstin kanssa on tullut työn kautta parempi rutiini. Fiktio tarvitsee inspiraation.
Tarina on siis fiktio, vaikkakin se perustuu löyhästi yhteen todelliseen tapahtumaan. Päähenkilöön ja hänen ajatuksiinsa olen piilottanut kieli poskessa lausuttuja viittauksia tosielämään, mutta nekin on käsitelty fiktiosuodattimen läpi.
"Lukeminen kannattaa aina.." - Jörn Donner
"..ehkä jopa tässä tapauksessa." -Antti Kotti
tiistaina, syyskuuta 30, 2008
keskiviikkona, elokuuta 20, 2008
Lähde autoiluretkelle suureen etelän kanjoniin
"Sometimes I feel so down and out
Like emotion that’s been captured in a maze
I had my ups and downs
Trials and tribulations,
I overcome it day by day,
Feeling good and almost powerful
A new me, that’s what I’m looking for"
- Sugababes
Rentouttavan kesän jälkeen, nyt kun jaksaa taas, palaan vielä hieman rankkaan kevääseen. Työn ollessa kutsumus, harrastus ja leipäpuu mahdolliset turbulenssit kiikuttavat ihmistä melko perusteellisesti, vaikka tilanteessa ei sitä ehkä huomaakaan. Loman alussa huomasi pian kuinka pahasti loman tarpeessa olikaan ollut.
"Ei ole helpompaa hommaa kuin olla demareitten rivikansanedustaja. Sinulla on kolme nappia, joita pitää painaa. Ja sitten joku vielä kertoo, mitä nappulaa painetaan. Mutta jos haluaa jatkoaikaa, täytyy tehdä jotain muutakin."
- Pekka Myllykoski (Freud, Marx, Engels & Jung, Soundi 7/97)
Eduskunnassa myrskysi koko kevään. Ministeritason heppulit sekoilivat naisten kanssa kuin teinipojat. Media herkutteli ja kansanedustuslaitoksen arvovallasta murennettiin palasia toistensa jälkeen. Vaalirahaskandaalia käsiteltiin kaikista sellaisista kulmista, joista siitä saatiin otsikoita. Todella halpaa.
Avustajapuolella oltiin ottavana osapuolena osin median silmässä, mutta osiltaan eduskuntatalon sisällä näkymättömissä. Jokunen skandaalinpoikanen avustajiin liittyen jäi medialta huomaamattakin.
Avustajajärjestelmä on melko tuore ilmiö Suomessa. Se, miten systeemi aikanaan ajettiin ylös, on jättänyt eduskunnan sisällä selvästi joitain umpeutumattomia haavoja. Paikoitellen avustajia kohdellaan jonain muuna kuin työtovereina. Pääosin tietysti eduskunnan henkilökunta on mukavaa ja yhteistyöhaluista, mutta poikkeuksia löytyy. Osin nihkeys johtuu siitä kuvasta, joka työstämme annetaan. Meidät nähdään monin paikoin vain kulueränä, ahtaita tiloja täyttävänä amatöörisakkina. Varsinaista työtämme ei arvosteta, koska siitä ei tiedetä mitään.
Ja kuinka voisikaan tietää, kun ensinnäkään kahta samanlaista toimenkuvakokonaisuutta ei talon avustajilla ole. Toiseksi harva edustajakaan jakaa kiitosta avustajalleen, jota ilman esimerkiksi tietokoneen hienoudet, kuten sähköpostin käyttäminen eivät onnistuisi. Tämä oli nyt siis karrikoitu, joskaan ei niinkään kaukana totuudesta oleva esimerkki. Oma edustajani on siitä kiitollinen tapaus, että hän ei säästele kiitoksen sanaa minua kohtaan niin henkilökohtaisessa kanssakäymisessä kuin ihmisten edessäkään. Ja tietokoneenkin perustoiminnot Katja hallitsee ihan hyvin.
Se jättää minulle aikaa hoitaa tärkeämpiä työtehtäviäni, joihin kuuluvat mm. yhteydenpito sähköpostitse ja puhelimitse, valtiopäivätoimien valmistelu ja taustoitus (esim. kirjalliset kysymykset ja erilaiset aloitteet), internet-sivujen ylläpito ja päivitys, vierailujen järjestelytehtävät sekä kaikenlaiset juoksevat tehtävät mitä ikinä eteen tulee. Edustajani valtiopäivätoimet ovat vapaasti luettavissa eduskunnan internet-sivuilla ja sieltä toivottavasti ilmenee asiakokonaisuuksien määrä ja aiheiden laajuus.
Olen talven ja kevään aikana tehnyt taustatutkimusta mm. keliakiavauvoista, nuorten huumekuolemista, aspergerista, häistä, naisten hemmotteluhoidoista, SDP:n historiasta, naisten historiasta (sic.), työ- ja elinkeinoministeriön yhdistämisestä, työvoimatoimistojen toiminnasta, maahanmuuttajien ongelmista, opiskelijoiden asumislisästä, autokatsastuksesta, ympäristöluvista, omaishoidosta ja arvonlisäveroasioista. Laiska töitään laskee, mutta vastapainona sille riittämättömyyden tunteelle, joka seurasi kevään stressistä, on hyvä huomata mitä kaikkea tuli sitten kuitenkin tehdyksi.
"Ei mitään juttua voi lähteä tekemään sillä tavalla, että mitähän noi ajattelee tästä jutusta. Silloin pitäis miellyttää ja lipasta kaikkien persettä ja sehän on ihan demaritouhua."
- Matti Pellonpää (Soundi 3/91)
Myös puolueen jatkuva ryöpytys meinasi käydä voimille. Tie puoluekokoukseen oli kivikkoinen, eikä puoluejohdon vaihtaminen ollut mikään autuaaksitekevä hokkus pokkus –temppu. Tuskin kukaan siitä sellaista toivoikaan. Erilaisia vääntöjä nimenomaan henkilökysymyksiin liittyen käytiin ja paikoin oli tuskallisen vaikeaa erottaa oliko väittelykumppani kuinka tosissaan.
Vaikka puoluekokouksessa henkilökysymykset menivät niin kuin äänestin, ei juhlamieli voinut oikein kohota. Niinhän se on näissä puoluehommissa kun äänestetään, että vaikka itse olisi voittaneen kannan puolella, niin miltei aina siellä toista mieltä olleiden joukossa on monia hyviä tyyppejä, joiden olisi suonut voittaa myös, kun tietää miten vahvasti ovat mielipiteensä takana.
Toinen harmituksen aihe samoin puoluekokouksen kuin viime kevään eduskuntatyönkin kohdalla on se, että asiakysymykset jäivät vähäpätöisempien henkilöön liittyvien kysymysten varjoon. Näin se näyttäisi menevän ja siksi voidaan sanoa politiikan olevan kriisissä. Niin ja siksi silloin tällöin tekee mieli heivata koko homma. Onneksi moisia mielenhäiriöitä on harvoin ja ne menevät nopeasti ohi.
"Valehtelisin jos sanoisin, että rakastan elämää, sillä minä en rakasta sitä sellaisena kuin se on vaan sellaisena kuin sen pitäisi olla. Ei ole mittaa minun kaipuulleni todelliseen elämään. Elämään joka näännyttää itsensä vaihtelevien intohimojen ruuhella, elämään jossa ei ole tietoa rajoista, kohtuudesta eikä johdonmukaisuudesta."
- Akseli Gallen-Kallela (Peter von Bagh: Sininen laulu)
Puoluekokouksesta saatiin ehkä edes yksi asiakysymys julki. Maksuton päivähoito. Luonnollista, että media nappasi tästä kiinni, sillähän on helppo takoa ja polkea demareita vähän joka mutkassa. Minusta tämä yksittäinen kanta oli liikkeelle elintärkeä askel takaisin kohti politiikan tekemistä, jossa arkipäiväisten poliittisten päätösten taustalla on selvä kaukaisempi tavoite. Forssan ohjelma on tällaisesta paras esimerkki.
Uuden puoluejohdon lanseeraama unelmakiertue on tälle looginen ja mainio jatko. Pitää uskaltaa unelmoida tulevaisuutta sellaiseksi millainen se olisi jos saisin päättää omien arvojeni pohjalta. Silloin on helppo tehdä johdonmukaisesti valinnat pienissä politiikan avulla ratkaistavissa kysymyksissä päivittäin, kun tietää mihin suuntaan on menossa. Jos demareilla olisi ollut kaukaisempi visio viime vaalikaudella, varallisuusveroa ei olisi poistettu.
Someron Työväenyhdistyksen puheenjohtajana päätin perustaa kuntavaaleja valmistelemaan oman unelmaryhmäni. Kokoan siihen muutamia toimijoita, joiden suusta ei kuule sellaisia lausahduksia kuten:
"Onhan tätä yritetty jo kymmeniä vuosia, muttei tämä Somerolla voi mennä läpi." Tarkoituksena on luoda osin epärealistinenkin visio siitä, minkälaisessa kunnassa saisimme asua esim. kymmenen tai kahden kymmenen vuoden päästä, jos saisimme vapaasti päättää. Voi olla, että tämä uusi avaus avaa erilaisia näkökulmia asioihin ja tuo sen myötä uudentyyppisiä ajatuksia vaaliohjelmaamme. Voi tietysti myös olla, että se epäonnistuu surkeasti, mutta silloinhan voin aina Ritchie Blackmorea lainatakseni "ottaa kunnon kännit".
Like emotion that’s been captured in a maze
I had my ups and downs
Trials and tribulations,
I overcome it day by day,
Feeling good and almost powerful
A new me, that’s what I’m looking for"
- Sugababes
Rentouttavan kesän jälkeen, nyt kun jaksaa taas, palaan vielä hieman rankkaan kevääseen. Työn ollessa kutsumus, harrastus ja leipäpuu mahdolliset turbulenssit kiikuttavat ihmistä melko perusteellisesti, vaikka tilanteessa ei sitä ehkä huomaakaan. Loman alussa huomasi pian kuinka pahasti loman tarpeessa olikaan ollut.
"Ei ole helpompaa hommaa kuin olla demareitten rivikansanedustaja. Sinulla on kolme nappia, joita pitää painaa. Ja sitten joku vielä kertoo, mitä nappulaa painetaan. Mutta jos haluaa jatkoaikaa, täytyy tehdä jotain muutakin."
- Pekka Myllykoski (Freud, Marx, Engels & Jung, Soundi 7/97)
Eduskunnassa myrskysi koko kevään. Ministeritason heppulit sekoilivat naisten kanssa kuin teinipojat. Media herkutteli ja kansanedustuslaitoksen arvovallasta murennettiin palasia toistensa jälkeen. Vaalirahaskandaalia käsiteltiin kaikista sellaisista kulmista, joista siitä saatiin otsikoita. Todella halpaa.
Avustajapuolella oltiin ottavana osapuolena osin median silmässä, mutta osiltaan eduskuntatalon sisällä näkymättömissä. Jokunen skandaalinpoikanen avustajiin liittyen jäi medialta huomaamattakin.
Avustajajärjestelmä on melko tuore ilmiö Suomessa. Se, miten systeemi aikanaan ajettiin ylös, on jättänyt eduskunnan sisällä selvästi joitain umpeutumattomia haavoja. Paikoitellen avustajia kohdellaan jonain muuna kuin työtovereina. Pääosin tietysti eduskunnan henkilökunta on mukavaa ja yhteistyöhaluista, mutta poikkeuksia löytyy. Osin nihkeys johtuu siitä kuvasta, joka työstämme annetaan. Meidät nähdään monin paikoin vain kulueränä, ahtaita tiloja täyttävänä amatöörisakkina. Varsinaista työtämme ei arvosteta, koska siitä ei tiedetä mitään.
Ja kuinka voisikaan tietää, kun ensinnäkään kahta samanlaista toimenkuvakokonaisuutta ei talon avustajilla ole. Toiseksi harva edustajakaan jakaa kiitosta avustajalleen, jota ilman esimerkiksi tietokoneen hienoudet, kuten sähköpostin käyttäminen eivät onnistuisi. Tämä oli nyt siis karrikoitu, joskaan ei niinkään kaukana totuudesta oleva esimerkki. Oma edustajani on siitä kiitollinen tapaus, että hän ei säästele kiitoksen sanaa minua kohtaan niin henkilökohtaisessa kanssakäymisessä kuin ihmisten edessäkään. Ja tietokoneenkin perustoiminnot Katja hallitsee ihan hyvin.
Se jättää minulle aikaa hoitaa tärkeämpiä työtehtäviäni, joihin kuuluvat mm. yhteydenpito sähköpostitse ja puhelimitse, valtiopäivätoimien valmistelu ja taustoitus (esim. kirjalliset kysymykset ja erilaiset aloitteet), internet-sivujen ylläpito ja päivitys, vierailujen järjestelytehtävät sekä kaikenlaiset juoksevat tehtävät mitä ikinä eteen tulee. Edustajani valtiopäivätoimet ovat vapaasti luettavissa eduskunnan internet-sivuilla ja sieltä toivottavasti ilmenee asiakokonaisuuksien määrä ja aiheiden laajuus.
Olen talven ja kevään aikana tehnyt taustatutkimusta mm. keliakiavauvoista, nuorten huumekuolemista, aspergerista, häistä, naisten hemmotteluhoidoista, SDP:n historiasta, naisten historiasta (sic.), työ- ja elinkeinoministeriön yhdistämisestä, työvoimatoimistojen toiminnasta, maahanmuuttajien ongelmista, opiskelijoiden asumislisästä, autokatsastuksesta, ympäristöluvista, omaishoidosta ja arvonlisäveroasioista. Laiska töitään laskee, mutta vastapainona sille riittämättömyyden tunteelle, joka seurasi kevään stressistä, on hyvä huomata mitä kaikkea tuli sitten kuitenkin tehdyksi.
"Ei mitään juttua voi lähteä tekemään sillä tavalla, että mitähän noi ajattelee tästä jutusta. Silloin pitäis miellyttää ja lipasta kaikkien persettä ja sehän on ihan demaritouhua."
- Matti Pellonpää (Soundi 3/91)
Myös puolueen jatkuva ryöpytys meinasi käydä voimille. Tie puoluekokoukseen oli kivikkoinen, eikä puoluejohdon vaihtaminen ollut mikään autuaaksitekevä hokkus pokkus –temppu. Tuskin kukaan siitä sellaista toivoikaan. Erilaisia vääntöjä nimenomaan henkilökysymyksiin liittyen käytiin ja paikoin oli tuskallisen vaikeaa erottaa oliko väittelykumppani kuinka tosissaan.
Vaikka puoluekokouksessa henkilökysymykset menivät niin kuin äänestin, ei juhlamieli voinut oikein kohota. Niinhän se on näissä puoluehommissa kun äänestetään, että vaikka itse olisi voittaneen kannan puolella, niin miltei aina siellä toista mieltä olleiden joukossa on monia hyviä tyyppejä, joiden olisi suonut voittaa myös, kun tietää miten vahvasti ovat mielipiteensä takana.
Toinen harmituksen aihe samoin puoluekokouksen kuin viime kevään eduskuntatyönkin kohdalla on se, että asiakysymykset jäivät vähäpätöisempien henkilöön liittyvien kysymysten varjoon. Näin se näyttäisi menevän ja siksi voidaan sanoa politiikan olevan kriisissä. Niin ja siksi silloin tällöin tekee mieli heivata koko homma. Onneksi moisia mielenhäiriöitä on harvoin ja ne menevät nopeasti ohi.
"Valehtelisin jos sanoisin, että rakastan elämää, sillä minä en rakasta sitä sellaisena kuin se on vaan sellaisena kuin sen pitäisi olla. Ei ole mittaa minun kaipuulleni todelliseen elämään. Elämään joka näännyttää itsensä vaihtelevien intohimojen ruuhella, elämään jossa ei ole tietoa rajoista, kohtuudesta eikä johdonmukaisuudesta."
- Akseli Gallen-Kallela (Peter von Bagh: Sininen laulu)
Puoluekokouksesta saatiin ehkä edes yksi asiakysymys julki. Maksuton päivähoito. Luonnollista, että media nappasi tästä kiinni, sillähän on helppo takoa ja polkea demareita vähän joka mutkassa. Minusta tämä yksittäinen kanta oli liikkeelle elintärkeä askel takaisin kohti politiikan tekemistä, jossa arkipäiväisten poliittisten päätösten taustalla on selvä kaukaisempi tavoite. Forssan ohjelma on tällaisesta paras esimerkki.
Uuden puoluejohdon lanseeraama unelmakiertue on tälle looginen ja mainio jatko. Pitää uskaltaa unelmoida tulevaisuutta sellaiseksi millainen se olisi jos saisin päättää omien arvojeni pohjalta. Silloin on helppo tehdä johdonmukaisesti valinnat pienissä politiikan avulla ratkaistavissa kysymyksissä päivittäin, kun tietää mihin suuntaan on menossa. Jos demareilla olisi ollut kaukaisempi visio viime vaalikaudella, varallisuusveroa ei olisi poistettu.
Someron Työväenyhdistyksen puheenjohtajana päätin perustaa kuntavaaleja valmistelemaan oman unelmaryhmäni. Kokoan siihen muutamia toimijoita, joiden suusta ei kuule sellaisia lausahduksia kuten:
"Onhan tätä yritetty jo kymmeniä vuosia, muttei tämä Somerolla voi mennä läpi." Tarkoituksena on luoda osin epärealistinenkin visio siitä, minkälaisessa kunnassa saisimme asua esim. kymmenen tai kahden kymmenen vuoden päästä, jos saisimme vapaasti päättää. Voi olla, että tämä uusi avaus avaa erilaisia näkökulmia asioihin ja tuo sen myötä uudentyyppisiä ajatuksia vaaliohjelmaamme. Voi tietysti myös olla, että se epäonnistuu surkeasti, mutta silloinhan voin aina Ritchie Blackmorea lainatakseni "ottaa kunnon kännit".
maanantaina, elokuuta 11, 2008
Piirin tulevaa puheenjohtajaa preppaamassa...
"Come and gather around
Join in the crowd
Singing those songs that we know
We’ll drink a toast to tomorrow and one to days long ago"
- Blackmore's Night
...Saijan blogissa
Join in the crowd
Singing those songs that we know
We’ll drink a toast to tomorrow and one to days long ago"
- Blackmore's Night
...Saijan blogissa
maanantaina, elokuuta 04, 2008
Elävän musiikin muisteloita menneeltä kesältä
"Vedä viinaa, ja humppaa!"
-Eläkeläiset
Musiikkikesäni sai surkean alun, kun puoluekokous vesitti vanhojen suosikkien näkemisen. Niin Blackmore’s Night kuin Whitesnake ja Rainbow-solistit Bonnett ja Turner jäivät politiikan jalkoihin.
Politiikasta lomalle siirryttyäni heti heinäkuun alussa musiikkikesän polkaisi käyntiin On the rocksissa koettu the Flaming Sideburnsin ja the Wrecking Queensien keikka. Fleimarit olivat rehellisyyden nimissä hieman jäässä, mutta kyllähän nuo heikoimmillaankin heittävät aivan loistavan shown. Lämppäri the Wrecking Queens oli miellyttävä ja lupaava uusi tuttavuus.
Ruisrockissa kävin lauantain verran hyvässä toveriseurassa ja siellä koetuista musiikkielämyksistä yli muiden olivat CMX, joka yhdisteli miellyttävästi vanhaa ja uutta eri levyiltään, Disco Ensemble, jonka energialataus on mainio ja Flogging Molly, jonka hillbillymusa keräsi yllättävän sankan kuulijajoukon ja ehdottomasti ansaitsi sen. Von Hertzen Brothers oli parempi Ruisrockissa kuin Ilosaaressa jo ihan settilistankin takia, mutta mieluiten nautin sen levyltä, ei mahda mitn.
Ilosaarirock nautittiinkin sitten miltei kokonaisena ja jälleen hyvässä seurassa, joskaan ei niinkään toverillisessa kuin Ruisrock, ja hyvä niin. Perjantain saapujaisiksi elin missattua hurjaa punk-nuoruuttani uudelleen vallatussa talossa järjestetyissä hämyisissä bileissä. Missä nämä tällaiset olivat silloin joskus kymmenen vuotta sitten? Tuskinpa vaan olisin mennyt silloin.. Tuskinpa menisin nytkään toiste, vaikka mukavaa oli. Mutta kokemus on kokemus ja sulka hattuun.
Lapko meni ihmetellessä valoja ja sitä ihmettä että olin taas Ilosaaressa. Taisi olla neljäs kerta. Huono sijoittuminen tuhosi huonojen soundien myötä musiikkinautinnon. Hittibiisit kolisivat silti.
Scandinavian Music Groupin olen nähnyt ennenkin ja täytyy todeta, että jotenkin yhtyeessä on kyllä kaikki kohdallaan, mutta.. Se vaatisi sellaisen oikean mielentilan vastaanottimelta. Sellaista ei ihan löytynyt tällä kertaa, vaikken säätimiäni hirveästi ruuvannutkaan. Toisin kuin VHB, nautin tämän SMG:n kyllä kernaammin livenä.
Ismo Alanko Teholla oli kyllä vallan väärässä paikassa päälavalla. Tosin eipä tuo uusi levykään vielä ole oikein auennut. Isompaa sointia olisi kaivannut tuo hetki ja paikka, kun alettiin kuitenkin lähestyä sitä hetkeä, kun alkaa parhaat bileet.
Ja ne parhaat bileet tarjosi Eläkeläiset. 15-vuotisjuhlakeikka oli riehakas alusta lopun massiiviseen ilotulitukseen asti. Ei mitään uutta, mutta tässä tapauksessa moista ei tarvitakaan. Valtaosa yleisöstä oli ainakin vastaanottavaisimmillaan juuri tällaiselle keikalle ja mikäs siinä, niin minäkin. Pisimmät letkajenkat ikinä!
Sunnuntain korkkasi Kauko Röyhkä ja johtuen hotellin luovuttamistarpeen varhaisesta ajankohdasta olimme todistamassa jo tätä avausaktia. Ja kannatti. Röyhkä ja Riku Mattila yhtyeineen soittivat hyvän keikan. Kaukon ilmehdintä ja tanssiliikkeet hakevat paikoin vertaistaan.
Stella soitti päälavalta selkeästi festareiden kovimmalla volyymillä. Kaveriporukassa tätä dissattiin kovin. Itse olin positiivisesti yllättynyt, kun laulusolistin radiossa ärsyttävä ääni soi nyt hitusen siedettävämmin.
Sitten päälavalla soitti Turisas, jonka musiikki oli piristävää. Kappaleet ja välispiikit puolestaan jotain aivan karmeaa. Varsinkin viimemainitut olivat liian pitkiä ja sisällöltään lähinnä yleisön arvostelemista. Todella outoa. Semminkin kun mainitsivat kuvaavansa dvd:tä. Olisiko kiinnostuneiden vähäinen määrä tuonut paineita?
Lauri Tähkä ja Elonkerjuu ei herättänyt oikein mitään. Kyllähän ne tiettyyn muottiin menevät festarikävijät tätä tanssivat kovastikin, se Radio Novaa kuunteleva posse. Samat tykkäsivät siitä Stellastakin varmaankin. Eikä siinä mitään, hyvä että on jokaiselle jotain.
Romanialainen Fanfare Ciocârlia oli hurjatempoista torvimusiikkia. Hyvinkin hupaisaa. Niille joilla oli vielä krapula, se saattoi olla vähän liikaakin.
Ilosaaren huipensi osaltamme Mike Patton & Mondo Cane & Ilosaarirock sinfonietta. Loistavuutta! Vanhoja italialaisia elokuvakappaleita soitti tämä upea kokoonpano ja tuloksena seurasi todella ainutlaatuinen kokemus. Mike Pattonia jo pitkään diganneelle tämä oli jonkinasteinen täyttymys. Paremmalta tuskin olisi kuulostanut Fantomas, Tomahawk, Mr. Bungle, Peeping Tom tai Faith no morekaan. Paluumatkamme alkoi Nightwishin aloitellessa.
Someron Kirnurock järjestettiin jo 25. kerran. Itselleni tämä oli toinen kerta Lylyjen pihapiirissä soineessa tapahtumassa. Iltapäivän kaksi ensimmäistä orkesteria saivat hyvälle tuulelle. Varsinaisesti iski kuitenkin vasta the Grammers, joka olikin aivan loistava. Sickboys plays social distortion meni vähän ohi säätäessä (siis allekirjoittaneen säätäessä, ei bändin..), mutta soittotaidosta ei ainakaan ollut kiinni. Social distortion on itselleni aivan uusi nimi, eikä tämän perusteella hirveästi innosta tutustumaan, ei mahda mitään. Twelve Inchesiä olisi tietysti kuunnellut mieluummin. Muut riennot kutsuivat tässä vaiheessa, joten lopuista bändeistä ei tullut havaintoa. Tätä harmittelin jälkeenpäin lehdestä luettuani, että illan loppuohjelmistokin oli silkkaa rautaa. Kaikkea ei voi saada…
Ja lopuksi Faces. Tämäkin jäi lyhyen pistäytymisen varaan. Lauantain verran tuli ihmeteltyä etnisiä asioita eri muodoissa ja tietysti hippityttöjä, jotka ovat Facesin suola. Mihin mahtanevat aina vuodeksi kadota nuo?
Musiikillisista akteista ylivoimaisesti paras eteen sattunut oli Pekko Käppi. Mielleyhtymät Tuomari Nurmion Luuta ja nahkaa -albumiin (vaikka ääni olikin kuin ilmetty oi mutsi mutsi -aikakauden Nurmio) sekä J. Karjalaisen Lännen-Jukkaan puhunevat puolestaan. Kirkkaasti kesän top kolmoseen yhdessä Mike Pattonin ja Eläkeläisten kanssa!
-Eläkeläiset
Musiikkikesäni sai surkean alun, kun puoluekokous vesitti vanhojen suosikkien näkemisen. Niin Blackmore’s Night kuin Whitesnake ja Rainbow-solistit Bonnett ja Turner jäivät politiikan jalkoihin.
Politiikasta lomalle siirryttyäni heti heinäkuun alussa musiikkikesän polkaisi käyntiin On the rocksissa koettu the Flaming Sideburnsin ja the Wrecking Queensien keikka. Fleimarit olivat rehellisyyden nimissä hieman jäässä, mutta kyllähän nuo heikoimmillaankin heittävät aivan loistavan shown. Lämppäri the Wrecking Queens oli miellyttävä ja lupaava uusi tuttavuus.
Ruisrockissa kävin lauantain verran hyvässä toveriseurassa ja siellä koetuista musiikkielämyksistä yli muiden olivat CMX, joka yhdisteli miellyttävästi vanhaa ja uutta eri levyiltään, Disco Ensemble, jonka energialataus on mainio ja Flogging Molly, jonka hillbillymusa keräsi yllättävän sankan kuulijajoukon ja ehdottomasti ansaitsi sen. Von Hertzen Brothers oli parempi Ruisrockissa kuin Ilosaaressa jo ihan settilistankin takia, mutta mieluiten nautin sen levyltä, ei mahda mitn.
Ilosaarirock nautittiinkin sitten miltei kokonaisena ja jälleen hyvässä seurassa, joskaan ei niinkään toverillisessa kuin Ruisrock, ja hyvä niin. Perjantain saapujaisiksi elin missattua hurjaa punk-nuoruuttani uudelleen vallatussa talossa järjestetyissä hämyisissä bileissä. Missä nämä tällaiset olivat silloin joskus kymmenen vuotta sitten? Tuskinpa vaan olisin mennyt silloin.. Tuskinpa menisin nytkään toiste, vaikka mukavaa oli. Mutta kokemus on kokemus ja sulka hattuun.
Lapko meni ihmetellessä valoja ja sitä ihmettä että olin taas Ilosaaressa. Taisi olla neljäs kerta. Huono sijoittuminen tuhosi huonojen soundien myötä musiikkinautinnon. Hittibiisit kolisivat silti.
Scandinavian Music Groupin olen nähnyt ennenkin ja täytyy todeta, että jotenkin yhtyeessä on kyllä kaikki kohdallaan, mutta.. Se vaatisi sellaisen oikean mielentilan vastaanottimelta. Sellaista ei ihan löytynyt tällä kertaa, vaikken säätimiäni hirveästi ruuvannutkaan. Toisin kuin VHB, nautin tämän SMG:n kyllä kernaammin livenä.
Ismo Alanko Teholla oli kyllä vallan väärässä paikassa päälavalla. Tosin eipä tuo uusi levykään vielä ole oikein auennut. Isompaa sointia olisi kaivannut tuo hetki ja paikka, kun alettiin kuitenkin lähestyä sitä hetkeä, kun alkaa parhaat bileet.
Ja ne parhaat bileet tarjosi Eläkeläiset. 15-vuotisjuhlakeikka oli riehakas alusta lopun massiiviseen ilotulitukseen asti. Ei mitään uutta, mutta tässä tapauksessa moista ei tarvitakaan. Valtaosa yleisöstä oli ainakin vastaanottavaisimmillaan juuri tällaiselle keikalle ja mikäs siinä, niin minäkin. Pisimmät letkajenkat ikinä!
Sunnuntain korkkasi Kauko Röyhkä ja johtuen hotellin luovuttamistarpeen varhaisesta ajankohdasta olimme todistamassa jo tätä avausaktia. Ja kannatti. Röyhkä ja Riku Mattila yhtyeineen soittivat hyvän keikan. Kaukon ilmehdintä ja tanssiliikkeet hakevat paikoin vertaistaan.
Stella soitti päälavalta selkeästi festareiden kovimmalla volyymillä. Kaveriporukassa tätä dissattiin kovin. Itse olin positiivisesti yllättynyt, kun laulusolistin radiossa ärsyttävä ääni soi nyt hitusen siedettävämmin.
Sitten päälavalla soitti Turisas, jonka musiikki oli piristävää. Kappaleet ja välispiikit puolestaan jotain aivan karmeaa. Varsinkin viimemainitut olivat liian pitkiä ja sisällöltään lähinnä yleisön arvostelemista. Todella outoa. Semminkin kun mainitsivat kuvaavansa dvd:tä. Olisiko kiinnostuneiden vähäinen määrä tuonut paineita?
Lauri Tähkä ja Elonkerjuu ei herättänyt oikein mitään. Kyllähän ne tiettyyn muottiin menevät festarikävijät tätä tanssivat kovastikin, se Radio Novaa kuunteleva posse. Samat tykkäsivät siitä Stellastakin varmaankin. Eikä siinä mitään, hyvä että on jokaiselle jotain.
Romanialainen Fanfare Ciocârlia oli hurjatempoista torvimusiikkia. Hyvinkin hupaisaa. Niille joilla oli vielä krapula, se saattoi olla vähän liikaakin.
Ilosaaren huipensi osaltamme Mike Patton & Mondo Cane & Ilosaarirock sinfonietta. Loistavuutta! Vanhoja italialaisia elokuvakappaleita soitti tämä upea kokoonpano ja tuloksena seurasi todella ainutlaatuinen kokemus. Mike Pattonia jo pitkään diganneelle tämä oli jonkinasteinen täyttymys. Paremmalta tuskin olisi kuulostanut Fantomas, Tomahawk, Mr. Bungle, Peeping Tom tai Faith no morekaan. Paluumatkamme alkoi Nightwishin aloitellessa.
Someron Kirnurock järjestettiin jo 25. kerran. Itselleni tämä oli toinen kerta Lylyjen pihapiirissä soineessa tapahtumassa. Iltapäivän kaksi ensimmäistä orkesteria saivat hyvälle tuulelle. Varsinaisesti iski kuitenkin vasta the Grammers, joka olikin aivan loistava. Sickboys plays social distortion meni vähän ohi säätäessä (siis allekirjoittaneen säätäessä, ei bändin..), mutta soittotaidosta ei ainakaan ollut kiinni. Social distortion on itselleni aivan uusi nimi, eikä tämän perusteella hirveästi innosta tutustumaan, ei mahda mitään. Twelve Inchesiä olisi tietysti kuunnellut mieluummin. Muut riennot kutsuivat tässä vaiheessa, joten lopuista bändeistä ei tullut havaintoa. Tätä harmittelin jälkeenpäin lehdestä luettuani, että illan loppuohjelmistokin oli silkkaa rautaa. Kaikkea ei voi saada…
Ja lopuksi Faces. Tämäkin jäi lyhyen pistäytymisen varaan. Lauantain verran tuli ihmeteltyä etnisiä asioita eri muodoissa ja tietysti hippityttöjä, jotka ovat Facesin suola. Mihin mahtanevat aina vuodeksi kadota nuo?
Musiikillisista akteista ylivoimaisesti paras eteen sattunut oli Pekko Käppi. Mielleyhtymät Tuomari Nurmion Luuta ja nahkaa -albumiin (vaikka ääni olikin kuin ilmetty oi mutsi mutsi -aikakauden Nurmio) sekä J. Karjalaisen Lännen-Jukkaan puhunevat puolestaan. Kirkkaasti kesän top kolmoseen yhdessä Mike Pattonin ja Eläkeläisten kanssa!
tiistaina, kesäkuuta 24, 2008
Lost in the supermarket of politics
"I’m not ready to make nice
I’m not ready to back down
I’m still mad as hell and
I don’t have time to go round and round and round
It’s too late to make it right
I probably wouldn’t if I could
‘Cause I’m mad as hell
Can’t bring myself to do what it is you think I should"
-Dixie Chicks
Etätyökauden alkua kauhistellessani ja työtaakan vähyyttä päivitellessäni pakenin nykyihmisen tapaan kauppakeskukseen aikaa tappamaan. Kesäajassa parasta on se, että töitä voi tehdä öisin. Päivät ovat sitten se ongelma.
Päädyin ostelemaan musiikki-dvd:itä. Mukaan tarttui Helloweenin loistavan high live –kiekon ohella Dixie Chicksin Shut up and sing –dokumentti. Useita palkintoja voittanut dokkari kertoo tämän Texas-lähtöisen nykyaikaista kantria soittavan naistrion lipsahduksesta politiikkaan.
Tarinahan lähti siitä, kun Euroopan kiertueella laulaja Natalie Maines loihe lausumaan, että häpeää presidentti George W Bushin olevan Teksasista. Elettiin tulenarkaa aikaa Irakin sodan alla. Presidentin kannatus ja hyväksyntä sotatoimille olivat vielä hyvällä tolalla.
Dokumentissa käydään läpi uutispätkiä, jotka osoittavat sikäläisten päättäjien puhuneen miljoona kertaa vaarallisempaa puutaheinää kuin mitä Suomen kohuissa viime kuukausien aikana. Silti GWB porskuttaa edelleen tosin alati heikentyvällä kannatuksella. Vaan mitä sen on enää väliä.
Dixie Chicksin suuri kuulijakunta (todellakin suuri, ovatten aikansa eniten myyvä artisti jenkkilässä) koostuu hyvin konservatiivisesta sakista, joka mainitun lipsahduksen päästyä armottomaan uutismyllytykseen, alkoi protestoida bändiä mm. rikkomalla levyjä, boikotoimalla niitä radion country-musiikkikanavia, jotka soittivat Chicksejä ja masinoimalla erilaisia mielenosoituksia jne. Joku sekopää rustasi Mainesille jopa tappokirjeen.
Bändi kuitenkin jatkoi valitsemallaan tiellä, joskin muokkasi musiikkiaan hivenen mainstreamiin päin, ja selvisi kohusta suosittuna yhtyeenä, jonka ei ole tarvinnut tinkiä periaatteistaan.
Yhtyeen suurena ihailijana suhtaudun dokumenttiin hieman varauksellisesti. Draamaa ei sinänsä puutu, mutta sen tehoa ei ole käytetty parhaalla mahdollisella tavalla. Esimerkiksi Metallican Some kind of monster –dokkari keittää vähemmistä aineksista maukkaamman sopan.
On harmillista todeta Natalie Mainesin epäkypsä suhtautuminen asiaan. Toisaalta halutaan ottaa lausunto takaisin, toisaalta puidaan nyrkkiä että hitsiläinen olenhan oikeastikin tuota mieltä, olenhan -han. Ohessa murehditaan levymyyntiä ja kiertueen tuottojen maksimointia.
Tässä nyt siis hukattiin se äärimmäisen arvokas mahdollisuus, että Euroopassakin hyvin suosittu yhtye voisi tuoda esiin sitä aidompaa ja parempaa puolta Yhdysvalloista ja Teksasista. He olisivat voineet suitsuttaa avomielisyyttä ja suvaitsevaisuutta, sekä potentiaalisesti erittäin tehokasta sodanvastaista mielialaa. Euroopassa jo pian Bushin valinnan jälkeen vallinnut sinänsä tyhjyyttä koliseva anti-Bush –liike olisi näin ehkä saanut vastapainoa, jonka myötä keskusteluun olisi parhaimmillaan tullut edes hieman holttia.
Sokea vihan kohdistaminen johonkin ihmiseen ei auta yhtään mitään, oli se sitten enemmän tai vähemmän oikea kohde. Sen dokumentti todistaa molemmin puolin. Voi sitä piikittelyjen ja tekopyhyyden määrää varsinkin kohun uutisoinnissa, mutta myös asian käsittelemisessä henkilötasolla. Paavo Lipposen tuoreessa kirjassaan peräänkuuluttama sivistys osoittautuu tämänkin asian kohdalla harvinaiseksi luonnonvaraksi.
Parasta Dixie Chiksissä on nyt entistäkin korostuneemmin musiikki. Kohua ei olisi voinut paremmin kommentoida kuin kappaleella Not ready to make nice.
Ostin heidän uusimman levynsä Taking the long way vuosi sitten Teksasista, Wall-Martista. Sillä on merkitystä, paljon enemmän merkitystä kuin sillä, että sanoo, ettei oikein tykkää jostakusta.
tiistaina, kesäkuuta 10, 2008
Autistisen lapsen syndrooma, eli kantaa ottamisen vaikeus
"It's hard to make a stand
We got loud guitars and big suspicions,
Great big guns and small ambitions,
And we still argue over who is God
And I say,
hey there, miscreation,
Bring a flower, time is wasting
I say,
hey there, miscreation,
We all need a revelation
And its hard to make a stand"
- Sheryl Crow
Alkaessani hiljalleen löytää ääntäni poliittisissakin piireissä olen viime aikoina törmännyt usein siihen, että ottaessani kantaa johonkin asiaan, minun tulkitaan hyökkäävän suoraan vastapuolen ihmistä vastaan. Politiikan tekemisessä keskeistä on antaa asioiden riidellä, eikä mennä henkilötason kinaamiseen. Esimerkiksi porvarihallituksen toimet eivät ole hyökkäys minua vastaan, vaikka niistä kärsinkin.
Seuraan usein keskustelua sivusta. Kärsin siinä mielessä vähän jonkinlaisesta autistisen lapsen syndroomasta. Omaa ääntäni hakiessani tartun johonkin sellaiseen, josta olen vahvasti eri mieltä. Jotenkin minua ovat aina hieman häirinneet keskusteluissa ne, joiden on aina päästävä ääneen, vaikkei mitään sanottavaa ole.
Samanmielisyyden toitottaminen vaikuttaa jotenkin turhalta. Hiljaisuuteni pitäisi (sic.) yleensä tulkita hyväksynnäksi. Kritiikkini on yleensä hapuileva yritys päästä mukaan keskusteluun. Tässä mielessä löydän itseni siitä Eero Heinäluoman kritiikistä puoluekokouksessa, kun hän Jutta Urpilaista evästäessään totesi, että ei ole hyvä olla hiljaa silloin kun kaikki on hyvin ja kritisoida suureen ääneen (ko. tapauksessa puoluejohtoa) silloin kun kaikki ei ole niin hyvin.
Autistisella lapsella ei ole politiikassa helppoa. Lainasin tuon termin ja sen käyttötavan hieman soveltaen Aki Kaurismäeltä, joka kertoo kärsivänsä samasta ongelmasta. Kaurismäen pelastus on se, että hän on löytänyt oman äänensä ja ilmaisukanavansa elokuvasta. Tuon ilmaisutavan hän on opetellut hienolla tavalla ja sen myötä autistiselle lapselle aukeaa suunvuoro varmasti.
Politiikassa ei ole vaihtoehtoisia tapoja ilmaista itseään. On pakko puhua niiden kielellä, jotka keskustelua hallitsevat. Tässähän opiskelijataustaiset nuoret demarit menevät vikaan yrittäessään puhutella suurta yleisöä, joka ei ymmärrä sivistyssanoja ja hienoja poliittisia teorioita, eivätkä ole kuulletkaan edes kenestäkään Keynesistä. Tämä kritiikki tulkitaan nyt toivottavasti rakentavassa ja ystävällisessä mielessä. Opiskelijat ovat sosialidemokraattisen liikkeen tulevaisuuden kannalta avainasemassa. Heiltä tulee ajatuksia, teorioita ja suunnitelmia. Jos he pystyvät yhdessä meidän matalankoulutuksen saaneiden tovereiden kanssa muokkaamaan sanoman suuren yleisön helposti ymmärrettävään muotoon, on liikkeemme tulevaisuus turvattu.
Oma taustani asettuu matalasti koulutetun perusduunarin sapluunaan. Perhetaustani on sosialidemokraattinen useita sukupolvia taaksepäin. Sosialidemokratia oli lapsuuteni ruisleipää.
Tältä pohjalta ponnistettuani nuorisopolitiikan valtakunnan tasolle ja eduskuntaan huomaan, että ympärilläni olevat samanmieliset niin työpaikalla kuin vapaa-ajalla tapahtuvassakin poliittisessa keskustelussa tulevat pääsääntöisesti korkeakoulupiireistä. Musertava dilemmani on ollut jo pitkään yrittää osallistua keskusteluihin heidän kanssaan. Aion jatkaa yrittämistä, mutta välillä on todella yksinäistä.
Näitä kulttuurin sisäisiä kohtaamisia tapahtuu monella tasolla ja monilla foorumeilla. Puoluekokouksen valiokuntatyöstä puhuttaessa joku mainitsi, että on näin tavallisena tallaajana aika vaikea lähteä keskusteluun, kun yleiset keskustelupuheenvuorot alkavat litanialla, jossa puhuja toteaa olevansa niin ja niin pitkän uran juuri näiden asioiden parissa työskennellyt sen ja sen tittelin omaava, elikkäs suunnilleen kaiken juuri tästä asiasta tietävä heppu. Omalle ajatukselleen siinä on sitten aika vaikea laittaa arvoa. Piilostaan kurkistava itsetunto nuijitaan välittömästi (joskin varmaankin yleensä ihan tahattomasti) takaisin koloonsa.
Joskus on vaikea asettaa oma mielipiteensä muiden arvioitavaksi avoimeen keskusteluun. Lääkkeet tähän ovat: perinpohjainen taustatyö, oman persoonan ulkoistaminen keskustelusta, muiden keskustelijoiden kunnioittaminen yhdenvertaisina (ei siis ylempi- eikä alempiarvoisina kuin itse) ja riittävän matalat tavoitteet (Tavoitteeksi riittänee yleisen lätinän aikaansaaminen. Jokaisessa keskustelussa ei tarvinne selvittää elämän tarkoitusta..), sekä se että jaksaa kerta kerran jälkeen yrittää.
Puoluekokouksesta
"Freed from the memory
Escape from our history, history
And I just hope that you can forgive us
But everything must go
And if you need an explanation
Then everything must go
I look to the future it makes me cry
But it seems too real to tell you why
Freed from the century
With nothing but memory, memory
And I just hope that you can forgive us
But everything must go"
-Manic street preachers
Puoluekokouksen suuria tunteita herättäneet puoluejohdon valinnat on saatu kunnialla purkkiin. Nuorten liittokokouksessa alkanut trendi jatkui kohdallani ja käytännössä kaikki henkilövalinnat menivät niin kuin äänestin. Kahdeksan kahdeksasta. Aika hyvin.
Erityisesti ilahduttaa Ari Korhosen valinta. Hänen merkityksensä oman aktiiviurani alkutaipaleen herkässä vaiheessa voidaan mainita huomattavaksi. Aikojen saatossa häntä hieman tuntemaan oppineena voin olla rauhallisin mielin puoluesihteerin paikan osalta.
Ensikertalaiselle puoluekokous oli hieno kokemus, eikä sen henkeä turhaan ole kehuttu. Rupeama oli myös rankka, mistä huolimatta keskusteluja ja tapahtumia jaksoi seurata loppuun asti hyvin. Miellyttävä yllätys itselleni oli valiokuntatyöskentely kaiken kaikkiaan. Osallistumisen matala kynnys takasi monipuolisen ja polveilevan keskustelun.
Ainoaksi huonoksi puoleksi lukisin ympäristö- ja ilmastopoliittista asiakirjaa ja siihen liittyviä aloitteita käsitelleen valiokuntamme kohdalla asiakirjan pituuden. Poliittinen ohjelma kadottaa helposti tehonsa ja hukkuu raskauteensa liian pitkänä.
Oman puolueen ottamat askeleet tälle vuosituhannelle olivat erittäin odotetut. Näin hienolla tavalla ja kokonaisvaltaisesti harpattu taipale innostaa lainaamaan uhmakkaasti Helloweeniä:
"We've got the power
We are divine
We have the guts to follow the sign
Extracting tensions from sources unknown
We are the ones to cover the throne"
Näillä sanoilla kohti kuntavaaleja
Escape from our history, history
And I just hope that you can forgive us
But everything must go
And if you need an explanation
Then everything must go
I look to the future it makes me cry
But it seems too real to tell you why
Freed from the century
With nothing but memory, memory
And I just hope that you can forgive us
But everything must go"
-Manic street preachers
Puoluekokouksen suuria tunteita herättäneet puoluejohdon valinnat on saatu kunnialla purkkiin. Nuorten liittokokouksessa alkanut trendi jatkui kohdallani ja käytännössä kaikki henkilövalinnat menivät niin kuin äänestin. Kahdeksan kahdeksasta. Aika hyvin.
Erityisesti ilahduttaa Ari Korhosen valinta. Hänen merkityksensä oman aktiiviurani alkutaipaleen herkässä vaiheessa voidaan mainita huomattavaksi. Aikojen saatossa häntä hieman tuntemaan oppineena voin olla rauhallisin mielin puoluesihteerin paikan osalta.
Ensikertalaiselle puoluekokous oli hieno kokemus, eikä sen henkeä turhaan ole kehuttu. Rupeama oli myös rankka, mistä huolimatta keskusteluja ja tapahtumia jaksoi seurata loppuun asti hyvin. Miellyttävä yllätys itselleni oli valiokuntatyöskentely kaiken kaikkiaan. Osallistumisen matala kynnys takasi monipuolisen ja polveilevan keskustelun.
Ainoaksi huonoksi puoleksi lukisin ympäristö- ja ilmastopoliittista asiakirjaa ja siihen liittyviä aloitteita käsitelleen valiokuntamme kohdalla asiakirjan pituuden. Poliittinen ohjelma kadottaa helposti tehonsa ja hukkuu raskauteensa liian pitkänä.
Oman puolueen ottamat askeleet tälle vuosituhannelle olivat erittäin odotetut. Näin hienolla tavalla ja kokonaisvaltaisesti harpattu taipale innostaa lainaamaan uhmakkaasti Helloweeniä:
"We've got the power
We are divine
We have the guts to follow the sign
Extracting tensions from sources unknown
We are the ones to cover the throne"
Näillä sanoilla kohti kuntavaaleja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)