Confessions of a culture slut

"Despair seeps through and cuts our eyes
Unified collapse of everything inside
We understand but can't accept
You are not dead 'cos we hate"
-Manic street preachers

Se kuuluisa aamukahvi lirahti jälleen väärään kurkkuun perjantaina 17.4.2009, kun luin Salon Seudun Sanomien yleisönosastoa. Silmiini osui raflaava otsikko: "Salon on leikattava menoja kulttuurirahoista".

Heikki Tamminen pohtii kirjoituksessaan vuodenvaihteessa yhdistyneen Salon kaupungin taloustilannetta. Suuren mittakaavan kuntaliitos on saanut osakseen kovaa kritiikkiä. Viime vuoteen lakanneiden kuntien hyvin erityyppiset painolastit on puheissa yhdistetty yhdeksi suureksi perusteluksi sille, miksi kuntaliitos oli virhe.

Kuntaliitos ei tuonut mukanaan välittömiä hyötyjä ongelmien kasautuessa uuden kunnan alkutaipaleelle. Ympäröivän maailman talouskriisi lyö samalla Saloa kovemmalla kädellä kuin muita paikkakuntia elinkeinorakenteen vuoksi. Tulevaisuudenusko on Salossa koetuksella. Uskallan väittää, että pidemmällä aikavälillä nimenomaan kuntaliitos pelastaa Salon ja sen palvelut.

Mistä päästäänkin Tammisen kirjoituksen varsinaiseen älyttömyyteen. Taloustilanteen varjolla Tamminen ehdottaa kulttuurirahojen leikkaamista, kun "ilman sitä voi sentään elää". Kulttuuripanostuksethan yleisesti keräävätkin varsinkin huonoina aikoina kriitikoita kuin hyvinvointivaltio hajottavia oikeistovoimia. Siinä ei ole mitään uutta.

Eikä minulla ole tarjota uusia kulttuurin tärkeyttä painottavia argumenttejakaan. Ne vanhat ovat edelleen hyvin toimivia. Väitän, että Suomen taloudellinen menestys, joka ei olisi mahdollista ilman innovatiivista tuotekehitystä pohjaa rikkaaseen kulttuurielämään. Se puolestaan ei tule annettuna. Siihen tulee panostaa myös rahallisia resursseja. Nykyisellä piraattiaikakaudellahan mistään kulttuurituotteesta ei haluta maksaa. Samalla kaikenlainen arvokas sisällöntuotanto kuihdutetaan pois.

Kulttuurin ja taiteiden merkitystä ei yleisesti ymmärretä tai haluta ymmärtää. Ne ovat aidosti uusien ajatusten herättäjinä elämän mielekkyyden tae. Nykyihmisestä ollaan tekemässä työntekokonetta. Suurin vastavoima tälle on kulttuuri- ja taide-elämä. Tulevaisuus syntyy uusista ideoista ja sitä ei ole ilman ihmisten ennakkoluulotonta ajattelua.

Taide – varsinkin nykytaide - laittaa ihmisen hämmentäviin tilanteisiin kohtaamaan jotain uutta ja erilaista, ehkä ärsyttävääkin. Tällaisten kokemusten kasvattava vaikutus on korvaamaton. Siksi kulttuuritohtori Kotti määrääkin hoidoksi Tammisenkin edustamien perussuomalaisten muukalaiskammoon aimo annoksen kotimaista taidetta ja kulttuurielämyksiä. Niistä kumpuaa myös sitä tulevaisuudenuskoa.