Kevyt poliittinen huokaus

"Down in the village streets
The air is full of wonder
Fair smiles greet
The crowning of the king…
Come hither, gather round
A joyous time's upon us
Trumpets sound
The crowning of the king…"
-Blackmore's Night

Someron kunta vaihtoi lääniä vuonna 1990 Hämeestä silloiseen Turun ja Porin lääniin. Itse muutin Somerolle lukion jälkeen 1998. Vietän siis tänä vuonna somerolaisuuteni kymmenenvuotisjuhlaa, joka huipentuu kuntavaaleissa, joihin saan lähteä puolueosastoni puheenjohtajana.

Somerolaisuuteen kuuluvasta hämäläisyydestä ei siis kohdallani pitäisi olla tietoakaan, mutta SDP:n puheenjohtajakisan alettua todenteolla, tunnen itseni armottoman hitaaksi hämäläiseksi.

Tajuntaani ei mahdu mitenkään se nuorten toverien piirissä vallitseva trendi, että jokainen on jo valinnut oman ehdokkaansa tulevaksi puheenjohtajaksi. Siis puolet on valittu ja lukkoon lyöty ennen kaikkien ehdokkaiden ilmoittautumista, ja ennen asiakeskustelua. Samat henkilöt ovat vaatineet puolueelle avointa jäsendemokratiaa ja keskustelua junttameiningin ja pienten suljettujen piirien valtapolitiikan sijaan.

Itselleni yksi ehdokas erottuu edukseen muista nuorekkaalla ja lämpimällä ilmeellään, mutten silti ole valmis tukemaan häntäkään vielä. Vaikka suurin suosikkini puolueen johtoon, Heli Paasio, olisikin ollut käytettävissä, en olisi silti vielä valmis liputtamaan hänenkään puolestaan avoimesti mutu-pohjalta. Haluan kuulla asiakeskustelua puolueen linjasta ensin.

Katos Arska, terve!

"Hang on my darling
Hang on if you wanna go
Here its a really groovy place
Its uh, just a little bit of uh, said uh, spanish castle magic."
- Jimi Hendrix

Seuraa jälleen matkaraporttia. Vaikka Amerikan-reissun jälkeinen rakkaudentunnustuksellinen sepustukseni on herättänyt blogikirjoituksistani tähän asti suurimman palautetulvan, en jatka samalla linjalla. Toki Espanjan muodotkin miellyttivät.

Aloitimme matkamme Malagan lentokentältä Unelmien poikamies -sarjan kuvausryhmän hyvästellen ja siirtyen pariksi päiväksi Fuengriolaan. Se osoittautui loistavaksi valinnaksi. Tällaisten turistihelvettien koluaminen sesonkien ulkopuolella tarkoittaa väkimäärän olevan siedettävällä tasolla. Nyt liikuttiin oikeastaan jo miltei Someron mieleen tuovilla tyhjillä kaduilla. Mietin Suomeen jollekin kaverille seuraavaa tekstiviestinpätkää, joka kuitenkin jostain syystä jäi lähettämättä: ”Fuengirola on kuin Somero paitsi ettei siellä ole poroja. Mutta ei Somerollakaan ole poroja”.

Säätila suosi ja aurinko jaksoi paistaa. Akut lataantuivat kohisten. Vieraanvaraiset isäntämme pitivät huolen sopivasta aktiviteettimäärästä. Ympärilleen vilkaisemalla saattoi nähdä Välimeren rantaa ja lumihuippuisia vuoria.

Viikon lomaan ei mahdu kuitenkaan liikaa paikallaoloa, ainakaan jos suunnitteilla on täyspainoinen road trip. Auto alle ja matkaan siis. Seuraa järkiheittoja moottoriteitä ja pimeitä vuoristoteitä. Kuumotuksia, harhailuja ja maiseman kuvittelua (näkymien puutos on yöaikaan matkustamisen huono puoli). Pieniä vuoristokyliä ja muita valokeskittymiä näkyi siellä täällä pimeyden seassa matkalla ennen Granadaa, missä vietimme yön ja seuraavan päivän ahtaita kujia harhaillen.

Sierra Nevadan vuoristo oli hämmentävä varsinkin kun en itse ole juurikaan aikaisemmin tehnyt tuttavuutta juuri minkäänlaisten vuorien kanssa (Häntälän notkoja ei laskettane). Ajelimme parin kilometrin korkeudelle ja ihmettelimme maisemia ja serpenttiiniteitä. Seuraava etappimme oli Alicante, missä söimme lihaa argentiinalaisessa ravintolassa. Siis ei lisukkeita, vaan PELKKÄÄ lihaa ja PALJON. Pitänee joskus poiketa Argentiinassakin. Vähän pubeilua ja miellyttävät mutta varhain loppuneet opiskelijabileet ennen yöpuulle siirtymistä.

Seuraavana päivänä alkoi oma ajovuoroni, joka huipentui Valencian keskustassa. Kaistoja oli paljon samoin kuin kaistapäitä, sekä liikenneympyröitä. Autojen määrä oli aivan tolkuton. Auto-ongelma konkretisoitui hyvin illemmalla, kun olimme poistumassa paikallisen pariskunnan meille kotonaan tarjoamalta illalliselta. Auton saaminen kadun varrelta parkista oli oma taiteenlajinsa. Tien molemmilla puolilla oli vinoparkkiruutuja ja niiden edessä vielä autojono parkissa. Noita jonossa olevia autoja sitten sopivasti pukkailemalla ees-taas jonoon puhkaistiin reikä kohtaan, josta oma auto voitiin luovia vinoparkista kadulle.

Saimme tuon suorituksen jälkeen vielä paikallisen tutuntutun johdolla mielenkiintoisen kiertoajelun ympäri Valenciaa. Ajoimme mm. tulevaa formula-rataa, vaikka vauhdista päätellen olisimme voineet olla sillä koko kierroksemme ajan.

Aamulla alkoi viimeinen siirtymäetappi Barcelonaan, missä kaimani Antti esitteli meille arkkitehtuuria ja hämäriä kujia sekä baareja, joihin tavallisen turistin tie tuskin veisi (Hyvä niin!). Seuraavana päivänä kierros Joan Miro -museossa ja muutama varsin miellyttävä taidekokemus. Illalla paluumatkalle, joka meni (samoin kuin tämä matkan jälkeinen viikko) sairastellessa. Säästän sinut arvoisa lukijani tarkemmilta yksityiskohdilta.

Monesti matkan aikana kyseenalaistettiin Suomessa asuminen. Taloudelliset ja ilmastolliset seikat vatvottiin moneen kertaan. Itselläni ei ole hinkua pois Suomesta, kunhan aina välillä pääsee lämpimään. Ulkomailla asumisessa on puolensa, mutta vaikea siitä on tietää ennen kuin kokeilee. Paikka kannattaa valita tarkkaan. Esimerkiksi Espanjassa tulee yllättävän heikosti toimeen englannin kielellä. Ja siitä paikallisten puheesta on todella vaikeaa tajuta edes sitä sanaa sieltä ja toista täältä.

Ilmastoitu painajainen

"Get me out of this air-conditioned nightmare
Rots your brain just like a catchy tune
You will hate life more than life hates you
Happiness is your illness in an air-conditioned nightmare"
(- Mr. Bungle/ California)


"Amerikan kansa ei halua sotaan. He haluavat rauhaa. (…) Me ihmiset täällä emme halua mitään ongelmia muiden maiden kanssa. Haluamme vain hoidella omat asiamme ja tulla toimeen omalla vaatimattomalla tavallamme. Emme pelkää Hitlerin hyökkäävän tähän maahan. Ja mitä tulee hyökkäykseemme Eurooppaan – kuinka me toteuttaisimme sen? Hitler on Euroopan hallitsija ja meidän on odotettava kunnes hän murtuu, niin minä sen näen. Anna miehelle tarpeeksi köyttä ja hän hirttää itsensä, niin minä aina sanon.

On vain yksi tapa lopettaa sotiminen, ja se on, että tehdään mitä Hitler tekee – hotkaistaan kaikki pienet kansat, otetaan heidän aseensa pois heiltä ja valvotaan maailman järjestystä. Me voisimme tehdä sen! Jos haluaisimme olla epäitsekkäitä.

Mutta ensin meidän olisi annettava tasa-arvo kaikille. Emme voisi tehdä sitä valloittajina, kuten Hitler yrittää tehdä. Se ei toimi. Meidän olisi otettava huomioon koko maailma ja katsottava, että jokainen mies, nainen ja lapsi saa oikeudenmukaisen osan. Meillä pitäisi olla jotain myönteistä maailmalle tarjottavaksi – emme saisi vain puolustaa itseämme, kuten Englanti, ja teeskennellä puolustavamme sivistystä.

Jos todella ryhdymme tekemään jotain maailman eteen, epäitsekkäästi, uskon että voisimme onnistua. Mutta en usko meidän tekevän sitä. Meillä ei ole johtajia, jotka kykenisivät innoittamaan ihmiset sellaiseen ponnistukseen. Me olemme pelastamassa suuren rahan kansainvälistä kauppaa ja sen sellaista.

Se mitä meidän pitäisi tehdä, on tappaa omat hitlerimme ja mussolinimme ensin. Meidän tulisi siivota oma talomme ennen kuin alamme pelastaa maailmaa. Ehkä sitten maailman kansat uskoisivat meihin."

-Henry Miller 1945 (Ilmastoitu painajainen, Sammakko 2007, suom. Petri Leppänen)

Joulua odotellessa

Politiikan parissa toimivalle syksy pitää sisällään perinteisesti budjettineuvotteluja ja syyskokouksia, sekä lopulta pikkujouluja ja glögejä. Itse olen ensimmäistä kertaa melkoisen suman edessä näiden kaikkien kanssa. Somerolla asuvalla kirjapainajalla ei moista ongelmaa ollut, toista se on näin puoliksi töölöläiselle kansanedustajan avustajalle.

Someron budjettipuoli on livahtanut itseltäni hieman ohi. Päätäntävalta on lipunut muille kokousruuhkan realisoiduttua osaltani usein juuri Someron Työväenyhdistyksen tappioksi. Budjettiseurantaa ovat onneksi helpottaneet tarkastuslautakunnan myötä kaupunginjohtajan esittely, Somero-lehden aktiivinen seuranta ja kontaktit kotipuoleen.

Someron kunnallispolitiikka kiinnostaa edelleenkin, vaikka aikaani lähinnä Helsingissä vietänkin. Kiinnostuksen jatkumisen varmistaa osaltaan nimitykseni Someron Työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi. Paikan haasteellisuutta lisäävät kuntavaalien sijoittuminen heti ensimmäiselle vuodelle, sekä yhdistyksen melkoinen uudelleenorganisoinnin tarve.

Pitkäaikainen puheenjohtaja Jouko Elo jättää minulle suuret saappaat täytettäväksi. Alkuun lienee minimitavoite hypätä niihin kainaloita myöten. Toivottavasti saan aikaa kasvaa täyteen mittaani ja täyttää saappaat jos nyt ei täysin, mutta jokseenkin vaikkapa edes vyötäröä myöten. En voi liiaksi korostaa jäsenistön tuen merkitystä puheenjohtajuudelleni. Politiikassa ei kukaan pärjää yksin. Haluan palauttaakin kunniaan Somerolla yhdessä tekemisen ja töiden jakamisen perinteen.

Edustamissuma tuo ja vie samaan aikaan. Vapaapäiviä ei ole siunaantunut pitkään aikaan muutamaa satunnaista lukuun ottamatta. Politiikan parissa työskentelevälle toisaalta työ ja huvi sekoittuvat usein. Näin on minullakin. Myös matkojen ja illanviettojen oheen kuuluu poliittinen keskustelu. Koskaan ei oikein pääse vaihtamaan vapaalle. Rentoutumisen tärkeys ja totaalisen turhan oleskelun merkitys löytyvät vasta sitten, kun ne huomaa menettäneensä.

Vaan nyt on taottava kun rauta on kuumaa. Viime aikoina tapaamani ihmiset, käymäni keskustelut ja omaksumani tieto lunastavat uhrausten hinnan keveästi. Silti otan innolla vastaan joulun pyhien tuoman hengähdystauon.

Toivon oikein rentouttavaa joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoilleni!!

Master of puppets

Musiikki ja politiikka kohtaavat usein. Niin kuin yhden ihmisen mielenkiinnonkohteet yleensäkin tuntuvat kohtaavan. Olen koostanut käyttööni levyllisen poliittisia aiheita käsittelevää musiikkia.

Introna on Bob Dylanin 'Times they are a-changin''.. Itse nautin tämän mieluiten Blackmore's Nightin versiona, jossa yhdistyy muotopuhtaus ja kaunis melodisuus tähän äärimmäisen hienoon ja sinänsä täydelliseen manifestiin.

Kotimainen tarjonta lähtee CMX:n 'Kätketyllä kukalla'.. "Minä en koskaan milloinkaan/ tule lausuntoja antamaan..." on laittamattomasti sanottu, ja perässä seuraa Don Huonojen 'Verta, pornoa ja propagandaa'. Kumpikaan ei kaivanne tarkempia perusteita.

Kotimaisista tämän alan orkestereista suosikkini on Juliet Jonesin sydän, jonka 'Politiikkaa' -kappale vie asian ytimeen. Saman orkesteriperheen (JJS + Juliet Jones + Eero Jones & Kahvi)kappaleista politiikkaa koskettelevat tavalla tai toisella myös ainakin 'Työläiset', 'Kotimainen kysyntä' ja 'Valehtelijan elo'.

Paikkaansa poliittisten musiikkikappaleiden eliitissä puolustaa tietysti myös M.A Nummisen 'Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa'. Tämä poliittisen musiikin merkkipaalu määrittää joidenkin mielestä vanhentuneen oikeisto-vasemmisto -jaon kielikuvien kautta paikalleen.

Ulkomaisen osaston määrällisesti hallitsevin yhtye on Manic Street Preachers. Kun 'The masses against the classes' soi, tapaan ajatella viime eduskuntavaaleja. Porvarihallituksen äänestäjille tekisi mieli usein huudahtaa: 'If you tolerate this then your children will be next'.

Manicsit toteavat muita lainaten myös, että 'We Are All Bourgeois Now'. Toisesta suunnasta Maaniset lainaavat kappaleen 'Socialist serenade', josta poimin rivin 'yes, I have money, but I hate champagne'. Hyvin sanottu, mutta itse toki pidän samppakaljasta.

'Porvariston hillittyä charmia' kuvailee tutulla tavallaan myös YUP. Keskustan puoleen kritiikkinsä lausuu (tai ainakin näin tulkitsen) Sleepy Sleepers 'On se niin väärin' -kappaleellaan. Niin tuon kuin Lapinlahden lintujen 'Vanhan suomalaisten poikain vitutuslaulunkin' voi tulkita puhtaan yksilöpoliittisellekin tasolle, mutta itse miellän molemmat laajemmin Suomen nykytodellisuutta kuvaaviksi teoksiksi. Samaan sarjaan kuuluu myös Miljoonasateen 'Meitä jyrätään'. Ultra Bran 'Suosi ulkomaista' suuntaa yleispuoluevastaisuutensa kärjen keskustaan, ja maalinsa löytää tämäkin kritiikki.

Tuleviin kuntavaaleihin lähdetään kysymään Peer Guntin sanoin: 'Who's gonna be elected'. Tässä vaiheessa voinee vain todeta Alice Cooperin sanoin: 'I wanna be elected'. Royal Trampsin 'In and out' laitettakoon tähän sarjaan.

Kantriahan pitää olla aina. Tällä levyllä homman hoitavat Johnny Cash 'The one on the right is on the left' -viisullaan ja ihanat, joskin vielä sovinnonhaluttomat, Dixie Chicksit 'Not ready to make nice' -hitillään. Blasters nyt ei ole ihan kantria, vaan periamerikkalaista rock 'n rollia. Heiltä kappale 'Common man' edustaa poliittisinta antia. Samoin kuin Creamilta 'The politician'.

Amerikkaan viittaa Dixie Chicksien ja Blastersien lisäksi Mr. Bungle, jonka 'The air-conditioned nightmare' nojannee Henry Millerin samannimiseen amerikkakritiikkikirjaan, josta olen intoillut paljonkin muutamia vuosia sitten. Sivumennen sanoen tuo kirja saanee uudelleenjulkaisunsa tämän talven aikana. Se on luojan lykky, sillä ainakin Someron kirjastosta nide on hävinnyt jonnekin. Onkohan Bushin pojilla sormensa taas pelissä?

Ja heviä. Taas mennään tulkinnallisuuden suohon, mutta en voi olla silloin tällöin ajattelematta Someron kaupunginvaltuustoa kuunnellessani Yngwie Malmsteenin 'Ship of fools' -kappaletta. Muutaman kerran valtuuston kokouksista kotiin talsiessani juuri tuo kappale on soinut päässäni. Pyydänpä tätä miltei asiatonta huomautusta saman tien asianomaisilta nöyrästi anteeksi ja pyrin keikuttamaan laivaa parempaan suuntaan osaltani tulevaisuudessa. Iron Maidenin 'Judas be my guide' ja Tarotin 'Follow the blind' menevät samaan subjektiivisen totuuteni piikkiin. Käyttökelpoisia lausuntoja moniin tilanteisiin, mikäli niitä lausuntoja nyt loihe sitten kuitenkin lausumaan Yrjänän linjauksista huolimatta.

Levyn parhaimpia one-linereita on kiistatta Catatonian 'Fuel' -kappaleessa: "fools get wotes in democracy", ja ah, miten Cerys tämän kohdan laulaa aina niin ihanasti huokaisten.. Pelkkä kappaleen nimi kertoo miltei kaiken Aerosmithin 'Eat the richin' kohdalla.

Tarkemmin lokeroimatta listaan tähän vielä Nirvanan 'Serve the servantsin', huonommin tuntemani Rage against the machinen tuotannon, Red hot chili peppersin 'The power of equalityn', The Clashin ja kotimaisen laululiikkeen ikivihreät (vaiko tässä tapauksessa punaiset?) mm. 'Vapauden kaihoineen' ja muine itsestäänselvyyksineen.

Siinä poliittinen musiikkitarjonta tällä kertaa. Sikäli kun jätin jonkin alan tärkeimmistä teoksista mainitsematta, oletan arvoisan lukijan muistuttavan asiasta sankoin vastausviestimäärin.

Pelon retoriikkaa

"The future teaches you to be alone
the present to be afraid and cold
so if I can shoot rabbits
then I can shoot fascists"
-Manic street preachers

Elämme pelon aikakautta. Olen viime kuukausina hyödyntänyt aktiivisesti nykytyöni tuomia mahdollisuuksia käydä erilaisissa seminaareissa ja keskustelutilaisuuksissa. Jonkinlainen punainen lanka ja sieltä täältä aina tupsahtava sana on ollut pelko.

Sen jälkeen kun aloin kiinnittää sanan ilmaantumiseen huomiota, se on alkanut ahdistaa. Samalla huomaan kuinka tämä positiivista energiaa syövä sana-/ajatushirviö on läsnä arjessa niin tiheään, että siihen hukkuu. Tietysti moderni ihminen turruttaa itsensä pelon ajatuksesta selvitäkseen, mutta sen myötä päädytäänkin sitten vakavampiin ongelmiin ennemmin tai myöhemmin.

Huomautan tässä vaiheessa, että tämä kirjoitus on ollut tulollaan jo viikkoja. Aihe on tärkeä ja vaikea, joten siihen tarttuminen vaati voimaa.

Yksi positiivisimmista sivupoluista tällä pelon siivittämällä matkallani kohti jonkinlaista yhteiskunnallista tietoisuutta oli Rauhanliiton hallituksen kokous muutama viikko sitten. Siellä puhuttiin Natosta ja esiin nousi äärimmäisen terve kysymys siitä, miten pystyisimme vastustamaan Natoa pelottelematta pelottelijoista.

Koko Nato-keskusteluhan perustuu pelolle jostain kummasta tuntemattomasta sotilaallisesta uhasta, jota vastaan nyt pitää varustautua yhtäkkiä kuin viimeistä päivää. Rauhanliitossa pyritään siis pois pelon retoriikan oravanpyörästä. Eli eroon sen tyyppisistä argumenteista kuten: "Suomen yhdistäminen Nato-vihamielisissä maissa Nato-rintamaan lisäisi Suomen sotilaspoliittisia uhkakuvia". Tämä retoriikan oravanpyörän murtaminen on äärimmäisen kannatettava joskin vaikea tavoite.

Samalla se luo ainakin minulle toivoa enemmän itseni näköisestä rauhanliikkeestä Suomessa. Nythän tähän asti olen tuntenut oloni hieman vieraantuneeksi noissa(kin) piireissä. Edellä mainittu tunne kärjistyi viime torstain mielenosoituksessa oikeudenmukaisemman siviilipalveluksen puolesta. Jaan aatteen, mutta aatetoverien melko poikkeuksettomasti läpitunkema veltto partaradikalismi on sanomattoman luotaantyöntävää.

Mutta takaisin asiaa kohti… Pelon tanssitanner löytyy mediasta ja sikäli se on median tietoinen tai tiedostamaton valinta. Helppo valinta. Nykypäivänä pelolla tehdään politiikkaa ja rahaa sumeilematta pohtimatta lainkaan seuraamuksia. Onko julkisessa keskustelussa enää paluuta sellaiseen dekkarikirjaan johon riittäisi vain yksi murha?

Pelon retoriikassa on kysymys väkivallasta. Samalla tavalla kun tv-väkivalta raaistuu jatkuvasti myös pelon väkivalta saa koko ajan yhä rankempia muotoja. Ja pelon pyörre kiertyy ihmisen sisällä hiljalleen tehden tuhoaan. Pelko on äärettömän rankka sana ja asia. Se on taustatekijä arvaamattoman monessa tragediassa, joista kertovat uutiset aiheuttavat puolestaan lisää pelkoa.

Normaali ihminen kai tuntee silloin tällöin pelkoa toimeentulostaan ja tulevaisuudestaan. Globalisaatiokin on monelle peikko. Omaa peilikuvaansa säikähtänee kukin silloin tällöin. Erilaiset pienet ja suuret pelontunteet kuuluvat siis arkipäivään.

Lääke niihin on usein se, ettei niitä ajatella. Ne suljetaan pois mielestä. Pelon edessä suljetaan silmät. Se on hetkellistä antautumista joka johtaa halvaantumiseen. Silmät kiinni ei voi lukea, kirjoittaa tai kammata naamaansa. Sokea näkee enemmän kuin pelon musertama.

Voidaanko pelon retoriikka helpommin hyväksyä, jos sillä edistetään omasta mielestä hyvää asiaa? Esimerkkinä voisi mainita ydintuhon maalailun ydinvoimaloiden lisärakentamista vastustettaessa. Olisiko näihin asioihin vaihtoehtoista lääkettä? Jotain positiivista, jotain rakentavaa. Vai tuleeko valita argumenteista vain ne, jotka eivät tahraa omaa sädekehää? Pyhittääkö tarkoitus keinot?

Tai otetaan vaikka porvarihallituksella pelottelu. Porvarihallitus on tietysti aito uhka miltei asiassa kuin asiassa, mutta retoriikan on ulotuttava muuhunkin kuin vain uhkakuvien maalailuun. Toivottavasti sosialidemokraatit aidosti lähtevät oman vaihtoehdon tarjoamisen pohjalta poliittiseen keskusteluun, kuten ovat silmät loistaen luvanneet.

Siinä on sellainen uudistus, joka on avainasemassa uutta hyvinvointia luotaessa. Kategorisesti peloton lähtökohta on terve ja tukeva rakennuspuu käteen arkipäiväisen onnellisuuden horjuvaa lautahökkeliä kyhäävälle.

Työväen ja sen tulevaisuuden akatemiasta ja foorumista ja vähän muustakin

"Sanat kuivat ilman ratsastajaa, väsymätön kavionkapse.
Samalla kun lammen pohjasta kiintotähdet johtavat elämää."
- Sylvia Plath (Sanat, kokoelmasta Ariel, suom. Kirsti Simonsuuri)

Sosialidemokraattien uusi aikakausi sysättiin liikkeelle viikonloppuna. Puolueen nuoria broilereita oli kutsuttu Työväen Akatemialle sivistymään Tulevaisuus Akatemian ensimmäiseen viikonloppuun. Sunnuntaina oli vuorossa valikoidun puolueväen Tulevaisuus Foorumi. Viikonloppuni sisälsi siis kosolti työväen tulevaisuutta enemmän tai vähemmän akateemisesti. Se tarjosi raskaan rypäyksen tietoa ja pohdintaa, mutta samalla antoisaa valoa syysmasennukseni keskelle.

Sanaleikittelyä jatkaakseni voisin todeta, että ainut mikä viikonlopulta jäi puuttumaan, oli aito Työväen Foorumi. Eliitin keskinäistä pohdintaa leimaa aina tietynlainen ylhäältäpäin katsominen ja monin paikoin keskustelijoiden kaikkitietävyys, mikä minua jaksaa jatkuvasti hämätä. Tältä pohjalta on uudistuminen melkoisen mahdotonta. Jäsenistön ja sen aidon työväen ääni pitää todellakin saada kuuluviin puolueessa paremmin.

Samoin minua hämäävät pitkät puheenvuorot. Edellisen kirjoitukseni hengessä toivon edelleen tiivistämistä. Puolueen puheenjohtaja Heinäluoma ei liene blogini aktiivisinta lukijakuntaa, mutta sitä ei tarvitse odottaakaan neljääkymmentä minuuttia lähenteleviä linjapuheita vääntävältä poliitikolta. Tuskinpa mies omia puheitaan ainakaan kokonaan ahkeroi, mutta aikansa voisi taustaryhmäkin kenties paremmin käyttää kuin ylipitkien puheenvuorojen nykertämiseen.

Asiasisällöstään Heinäluoman puhetta ei voi juurikaan kritisoida. Lisäksi se huokui oikeanlaista henkeä, joka osaltaan ainakin minulle palautti suurilta osin luottamuksen puolueen puheenjohtajaan. Tuon sanottuani pitää huomauttamani, etten tuota uskoa ollut kovinkaan pahasti missään vaiheessa menettänytkään.

Puolueen ulkopuolelta korviini on kuulunut paljon Heinäluomaa ylistävää palautetta. Samat ihmiset ovat yleensä muistaneet myös mollata puolueen politiikkaa, joten näiden tahojen luulisi olevan tyytyväisiä. Niin paitsi että monessa tapauksessa heidän ajatuksissaan demareiden nousu ei olisi hyvä asia. Kaikkea ei kai sitten voi saada.

Kokoomus tekee kaikkensa tasoittaakseen tietä sosialidemokraattien uudelle nousulle. Kaikki mahdollisuudet tehokkaaseen oppositiopolitiikkaan on annettu käsiimme. Nyt niitä pitäisi osata käyttää.

Puolustusministeri Häkämiehen lausuntoa on mielestäni arvosteltu jokseenkin väärästä syystä. Tarttuminen retoriikan terävimpiin kulmiin, erityisesti "venäjä, venäjä, venäjä" –koukkuun, kätkee allensa sen, että puhe käsitteli laajemminkin nimenomaan Suomen Nato–jäsenyyskeskustelua. Siis siirtymistä retoriikan portailla kysymyksestä 'saako asiasta keskustella' asian varsinaiseen pohdintaan. Siinäpä varsinaista uhkaa kerrakseen.

Häkämiehen kanta asiaan on luettavissa ja kuultavissa puheesta, jonka esittäminen kokoomustaivaassa - Yhdysvalloissa, ja sielläkin kuumottavassa seurassa kaiken lisäksi – oli sinänsä harvinaisen selkeä viesti. Joskin sellainen viesti, joka ei olisi myynyt iltapäivälehtiä ihan yhtä paljon kuin vanhalla Venäjä-traumalla leikittely. Varsinkin kun käsittääkseni kansan syvät rivit ovat edelleen Natoa vastaan.