Elävän musiikin muisteloita menneeltä kesältä

"Vedä viinaa, ja humppaa!"
-Eläkeläiset

Musiikkikesäni sai surkean alun, kun puoluekokous vesitti vanhojen suosikkien näkemisen. Niin Blackmore’s Night kuin Whitesnake ja Rainbow-solistit Bonnett ja Turner jäivät politiikan jalkoihin.

Politiikasta lomalle siirryttyäni heti heinäkuun alussa musiikkikesän polkaisi käyntiin On the rocksissa koettu the Flaming Sideburnsin ja the Wrecking Queensien keikka. Fleimarit olivat rehellisyyden nimissä hieman jäässä, mutta kyllähän nuo heikoimmillaankin heittävät aivan loistavan shown. Lämppäri the Wrecking Queens oli miellyttävä ja lupaava uusi tuttavuus.

Ruisrockissa kävin lauantain verran hyvässä toveriseurassa ja siellä koetuista musiikkielämyksistä yli muiden olivat CMX, joka yhdisteli miellyttävästi vanhaa ja uutta eri levyiltään, Disco Ensemble, jonka energialataus on mainio ja Flogging Molly, jonka hillbillymusa keräsi yllättävän sankan kuulijajoukon ja ehdottomasti ansaitsi sen. Von Hertzen Brothers oli parempi Ruisrockissa kuin Ilosaaressa jo ihan settilistankin takia, mutta mieluiten nautin sen levyltä, ei mahda mitn.

Ilosaarirock nautittiinkin sitten miltei kokonaisena ja jälleen hyvässä seurassa, joskaan ei niinkään toverillisessa kuin Ruisrock, ja hyvä niin. Perjantain saapujaisiksi elin missattua hurjaa punk-nuoruuttani uudelleen vallatussa talossa järjestetyissä hämyisissä bileissä. Missä nämä tällaiset olivat silloin joskus kymmenen vuotta sitten? Tuskinpa vaan olisin mennyt silloin.. Tuskinpa menisin nytkään toiste, vaikka mukavaa oli. Mutta kokemus on kokemus ja sulka hattuun.

Lapko meni ihmetellessä valoja ja sitä ihmettä että olin taas Ilosaaressa. Taisi olla neljäs kerta. Huono sijoittuminen tuhosi huonojen soundien myötä musiikkinautinnon. Hittibiisit kolisivat silti.

Scandinavian Music Groupin olen nähnyt ennenkin ja täytyy todeta, että jotenkin yhtyeessä on kyllä kaikki kohdallaan, mutta.. Se vaatisi sellaisen oikean mielentilan vastaanottimelta. Sellaista ei ihan löytynyt tällä kertaa, vaikken säätimiäni hirveästi ruuvannutkaan. Toisin kuin VHB, nautin tämän SMG:n kyllä kernaammin livenä.

Ismo Alanko Teholla oli kyllä vallan väärässä paikassa päälavalla. Tosin eipä tuo uusi levykään vielä ole oikein auennut. Isompaa sointia olisi kaivannut tuo hetki ja paikka, kun alettiin kuitenkin lähestyä sitä hetkeä, kun alkaa parhaat bileet.

Ja ne parhaat bileet tarjosi Eläkeläiset. 15-vuotisjuhlakeikka oli riehakas alusta lopun massiiviseen ilotulitukseen asti. Ei mitään uutta, mutta tässä tapauksessa moista ei tarvitakaan. Valtaosa yleisöstä oli ainakin vastaanottavaisimmillaan juuri tällaiselle keikalle ja mikäs siinä, niin minäkin. Pisimmät letkajenkat ikinä!


Sunnuntain korkkasi Kauko Röyhkä ja johtuen hotellin luovuttamistarpeen varhaisesta ajankohdasta olimme todistamassa jo tätä avausaktia. Ja kannatti. Röyhkä ja Riku Mattila yhtyeineen soittivat hyvän keikan. Kaukon ilmehdintä ja tanssiliikkeet hakevat paikoin vertaistaan.

Stella soitti päälavalta selkeästi festareiden kovimmalla volyymillä. Kaveriporukassa tätä dissattiin kovin. Itse olin positiivisesti yllättynyt, kun laulusolistin radiossa ärsyttävä ääni soi nyt hitusen siedettävämmin.

Sitten päälavalla soitti Turisas, jonka musiikki oli piristävää. Kappaleet ja välispiikit puolestaan jotain aivan karmeaa. Varsinkin viimemainitut olivat liian pitkiä ja sisällöltään lähinnä yleisön arvostelemista. Todella outoa. Semminkin kun mainitsivat kuvaavansa dvd:tä. Olisiko kiinnostuneiden vähäinen määrä tuonut paineita?

Lauri Tähkä ja Elonkerjuu ei herättänyt oikein mitään. Kyllähän ne tiettyyn muottiin menevät festarikävijät tätä tanssivat kovastikin, se Radio Novaa kuunteleva posse. Samat tykkäsivät siitä Stellastakin varmaankin. Eikä siinä mitään, hyvä että on jokaiselle jotain.

Romanialainen Fanfare Ciocârlia oli hurjatempoista torvimusiikkia. Hyvinkin hupaisaa. Niille joilla oli vielä krapula, se saattoi olla vähän liikaakin.

Ilosaaren huipensi osaltamme Mike Patton & Mondo Cane & Ilosaarirock sinfonietta. Loistavuutta! Vanhoja italialaisia elokuvakappaleita soitti tämä upea kokoonpano ja tuloksena seurasi todella ainutlaatuinen kokemus. Mike Pattonia jo pitkään diganneelle tämä oli jonkinasteinen täyttymys. Paremmalta tuskin olisi kuulostanut Fantomas, Tomahawk, Mr. Bungle, Peeping Tom tai Faith no morekaan. Paluumatkamme alkoi Nightwishin aloitellessa.

Someron Kirnurock järjestettiin jo 25. kerran. Itselleni tämä oli toinen kerta Lylyjen pihapiirissä soineessa tapahtumassa. Iltapäivän kaksi ensimmäistä orkesteria saivat hyvälle tuulelle. Varsinaisesti iski kuitenkin vasta the Grammers, joka olikin aivan loistava. Sickboys plays social distortion meni vähän ohi säätäessä (siis allekirjoittaneen säätäessä, ei bändin..), mutta soittotaidosta ei ainakaan ollut kiinni. Social distortion on itselleni aivan uusi nimi, eikä tämän perusteella hirveästi innosta tutustumaan, ei mahda mitään. Twelve Inchesiä olisi tietysti kuunnellut mieluummin. Muut riennot kutsuivat tässä vaiheessa, joten lopuista bändeistä ei tullut havaintoa. Tätä harmittelin jälkeenpäin lehdestä luettuani, että illan loppuohjelmistokin oli silkkaa rautaa. Kaikkea ei voi saada…

Ja lopuksi Faces. Tämäkin jäi lyhyen pistäytymisen varaan. Lauantain verran tuli ihmeteltyä etnisiä asioita eri muodoissa ja tietysti hippityttöjä, jotka ovat Facesin suola. Mihin mahtanevat aina vuodeksi kadota nuo?

Musiikillisista akteista ylivoimaisesti paras eteen sattunut oli Pekko Käppi. Mielleyhtymät Tuomari Nurmion Luuta ja nahkaa -albumiin (vaikka ääni olikin kuin ilmetty oi mutsi mutsi -aikakauden Nurmio) sekä J. Karjalaisen Lännen-Jukkaan puhunevat puolestaan. Kirkkaasti kesän top kolmoseen yhdessä Mike Pattonin ja Eläkeläisten kanssa!