Päättävä epätieteellinen pohdinta F-sanasta, eli miksi olen ihminen, en isti.

"Naapuri on tehnyt musta valituksen tänään
Mä en voi olla minun asunnossa enää
Mä en voi soittaa minun kitaraani enää
Vaikken mä käytä edes vahvistinta enää

Sukulainen soitteli perinnöstä jotain
Puhui joistain hopeisesta haarukoista jotain
Siellä on nyt käynnissä kolmas maailmansota
Otan mun osuudesta, jos sulta puuttuu jotain

Voi, ihmiset, kuin te viitsitte
Voi, ihmiset, tuota kireää pientä sielua
pitää ruokkia

Voi, ihmiset, kuin te viitsitte
Voi, ihmiset, tuota kireää pientä sielua
pitää ruokkia

Tekee mieli lähtee koko kaupungista ulos
Ajella maalla kunnes löytyy nätti puro
Pirtin ovi paukkuu, kun äijä ryntää ulos
Pois mun mailta, pois mun mailta, ulos

Voi, ihmiset, kuin te viitsitte
Voi, ihmiset, tuota kireää pientä sielua
pitää ruokkia

Voi, ihmiset, kuin te viitsitte
Voi, ihmiset, tuota kireää pientä sielua
pitää ruokkia"

- Kauko Röyhkä

Olen altistunut viime aikoina jälleen aika ajoin vellomaan lähtevälle feminismi-keskustelulle. Asia on pompannut agendalle nuorisoliiton liittokokouksessa, jossa jälleen kerran päätettiin pitäytyä julistautumisesta feministiseksi liikkeeksi. Toinen f-sanaa viljellyt foorumi oli puolueen puheenjohtajaehdokas Tuomiojan kampanjatilaisuus, jossa nuorten koulutettujen naisten kuoro lauloi, että puolueen puheenjohtajaksi ei saa valita naista väärin perustein.

Samahko konklaavi on nyt lähestynyt puoluekokousedustajia sähköpostitse. Ihmettelen muuten, miksei yhtään miestä ole kelpuutettu tähän nuorten sosialidemokraattisten naisten(sic.) allekirjoittajajoukkoon. Suljetut porukat harvemmin luovat tasa-arvoa. Haiskahtaa sukupuoliselta syrjinnältä.

Heidän viestinsä on sama kuin kampanjatilaisuudessa. Perustelut Erkki Tuomiojan valitsemiseksi ovat jokseenkin päteviä, mutta nuorten naisten porukka käyttää viestinsä tilan, ajan ja mahdollisuuden lähinnä tähän feminismin näkökulman toitottamiseen. Olisi kenties kannattanut valita toisin. Valittu lähestymistapa toimii ainakin allekirjoittaneen karkottajana Ekin sinänsä houkuttelevasta äänestäjäjoukosta.

En tiedä päteekö tämä muihin, mutta minulle feminismi-keskustelu nostaa nyppyjä. Tuntuu, että feminismiä puolustava kanta hirttää keskustelun yhteen sanaan tai yhteen ismiin. Feminismin takana olevat tavoitteet ja arvothan ovat hyvinkin yleisesti hyväksyttäviä. F-sana vaan nyt sattuu merkitsemään eri ihmisille eri asioita.

Asiaa pohdittuani alan kääntyä myös siihen, että en tituleeraa itseäni enää edes sosialistiksi. Ihmisyyden lähtökohdat sisältävät minulle ne samat perusarvot, jotka löytyvät niin sosialismin kuin feminisminkin takaa. Tietysti tämäkin määritelmä on hyvin henkilökohtainen. En näe mitään lisäarvoa mitä feminismi toisi siihen mitä olen. Se ei määritä yleispätevästi mitään. Sosialistiin pätee sama. Onhan molemmissa tietysti kaikuja menneistä hienoista saavutuksista, teoista ja tekijöistä, mutta voihan niitä pitää innoittajinaan muutenkin.

Keskeinen ongelma onkin viholliskuvassa. Feministien vihollinen ei ole mies, vaan kuka tahansa, joka ei suostu tulemaan feminismin lipun alle. Omalle häärimiselle ja poliittiselle touhuamiselle haetaan innoitus luomalla keinotekoisia vastakkainasetteluja ja viholliskuvia. Onko maailma todella näin valmis?

Aatteen ja samanmielisten voima nostaa feministin ilmanyrkkeilemään. Vaan mistä löytyisi vihollinen?

Tasa-arvoisuutta korostavat feministit nostavat itsensä tasa-arvon yläpuolelle sillä asetelmalla, jonka keskusteluun luovat. Jotenkin näin löydetään tasa-arvon totalitarismia - vai mikä se heidän utopiansa nyt sitten onkaan - haikaileva feministisakki kylvämässä ympärilleen itse asiassa tasa-arvoa heikentäviä tekijöitä.

Feminismien haluama tasa-arvo on molempien sukupuolien tasa-arvoa. Heikomman puolesta vahvempaa vastaan. Tässähän kiteytyy se keskeinen tulkintaero, mikä feministin ja ei-feministin välillä yleensä on feminismin määrittelyssä. Eli harhainen sitominen Feminismi naissukupuoleen, josta ei siis käsittääkseni ole feminismissä lainkaan kysymys.

Toivon todella, että saamme Kaari Utrion houkuteltua Somerolla kuntavaaliehdokkaaksi, jotta minulle avautuisi helpommin tilaisuuksia keskustella feminismistä sellaisen ihmisen kanssa joka asiasta tietää ja joku sitä ymmärtää. Lueskelen parhaillaan Utrion uusinta kirjoituskokoelmaa ja sen perusteella voisi olettaa, että Kaari saattaisi saada jopa minut ymmärtämään feminismiä niin, että voisin itseni feministiksi julistaa. Sitä odotellessa…

Ehkä olen siis huono sosialisti, feministi ja sosialidemokraatti, ja siksi on parempi olla ilman ismejä. Olen ihminen ja yritän olla toiselle ihmiselle ihminen. Se saa riittää. Vai pitäisikö mennä sen Sisko ja sen velistä tutun määritelmän mukaan: "ev.lut, sos.dem, suht.koht"?

Ps. Alan pohdinnoissani olla siinä vaiheessa, että voin todeta päätökseni puolueenpuheenjohtajaehdokkaasta kypsyneen valmiiksi. Tulen todennäköisesti äänestämään Jutta Urpilaista. Jos näin teen, en tee sitä siksi, että hän on nainen. Äänestän Urpilaista siksi, että hän on mielestäni kokonaisuutena ehdokkaista paras. Tietämys, osaaminen, kokemus, sosiaaliset taidot, persoona ja niin edelleen, ne kaikki on otettava huomioon.